Järvenpään (kesä-)teatterilta on totuttu näkemään uusia, erilaisia, paikoin jopa yllättäviäkin dramaturgisia sovituksia lähes näytelmästä kuin näytelmästä, eikä linja petä kesän viimeisessä esityksessä.

Mitä sinulle sanoo William Shakespearen näytelmä Kesäyön uni (jonka tuorein käännös Matti Rossin sanoin kantaa muuten nimeä Juhannusyön unelma): hankalasti seurattavaa runomittaan taivutettua kieltä,  paatoksellisuutta, pitkään venyvää esitystä?

Huolet pois! Järvenpään kesäteatterin Kesäyön uni ei ole mitään näistä - vaikka runomittaa esityksessä toki kuuleekin ja alta kahden tunnin tarinasta ei selvitä.

Shakespearen 1500-luvun lopussa kirjoittama Kesäyön uni on teemaltaan ajaton. Se kertoo nuoresta rakkaudesta ja rakastamisen vaikeudesta. Oman lisänsä teemaan tuovat tyttären isän näkemykset.

Ateenalaisnuoret Hermia (Linda Maria Laaksonen) ja Lysander (Teo Mattila) ovat rakastuneet ja aikovat naimisiin. Isä-Egeus (Sakari Aaltonen) on kuitenkin toista mieltä. Hän on päättänyt naittaa tyttärensä Demetriukselle (Tuukka Sundholm), joka on vaihtanut rakkaudenkohteensa lennosta Helenasta (Veera Väisänen) Hermiaan.

Aineksissa olisi jo yksin tarpeeksi, mutta tyypilliseen tapaansa Shakespeare on lisännyt juoneen sisäkkäisen tarinan. Siksi samaan aikaan läheisessä keijumetsässä käydään omaa rakkaudellista taistelua, kun keijujen kuningas Oberon (Olli Tamminen) ja hänen vaimonsa Titania (Elina Mustonen) kinaavat ottopojasta ja hänen roolistaan metsässä.

Niin, että kuulostaako tämä kaikki kuin Kauniissa ja rohkeissa konsanaan? Ei ihme. Järvenpään kesäteatterin Kesäyön uni on kuin 2000-luvun urbaani saippuasarja.

Siksi toisen näytöksen alussa on kerrattava, mitä aikaisemmin on nähty. Metsän keijut Herneenkukka (Aino Larvala), Lukinseitti (Marianne Susi), Koi (Vilma Kärkkäinen) ja Sinapinsiemen (Senna Vodzogbe) käyvät ensimmäisen näytöksen ihmissuhdekiemurat läpi kuin Juhani Tamminen lätkäkuviot ikään.

Näytelmä sisältää lukuisia hyviä oivalluksia, jolla teksti on tuotu oivallisesti tähän päivään: 3d-lasit, popcornit, tv-ruutu... Minua eniten viehättävät kuitenkin sanansa hallussa pitävät ”pissiskeijut”, jotka ovat kuin suoraan Barbie-elokuvista.

Näytelmää katsoessa tulee deja vu -tunne: olen nähnyt aavistuksen samaa ennenkin. Jos Järvenpään teatterin Viettelyksen vaunu on sinulle tuttu (suosittelen muuten lämpimästi!!, esitykset jatkuvat syksyllä), ohjaaja Kalle Tahkolahden Kesäyön uni tapailee esityksessään Samuli Reunasen Viettelyksen vaunuun luomaa urbaania sykettä ja tempoa - ei vähiten näytelmää varten sävelletyn musiikin vuoksi. Päätöstä ei voi kuitenkaan moittia: hyvää kannattaa kopioida ja jalostaa.

Kesäyön uni kärsii epätasaisista roolisuorituksista. Taidokkaat erottuvat edukseen. Olli Tammisen roolityö on yhtä vahvaa kuin Viettelyksen vaunussa. Elina Mustonen on hänen oiva parinsa.

Keijunelikon lisäksi Kesäyön unessa huomion varastaa Puck (Minna Lund); Oberonin oikea käsi, apulainen ja palvelija. Hän on ehdoton suosikkini. Lundilla on sana hallussa ja rytmi veressä – ja oivallisella tavalla pilke silmäkulmassa. Tykkään!

Järvenpään kesäteatterin Kesäyön uni on tekijöidensä näköinen:  moderni, nykyaikaan puettu rakkaustarina keskiuusmaalaisille nuorille. Se on ehdottomasti arvo sinänsä.

Järvenpään kesäteatterin Kesäyön unta esitetään Vanhankylänniemessä kartanon kupeessa. Esityksiä on 31.8. asti.