Voi kuinka me sinua kaivataan

12 joulukuuta 2014

Parhaat tyypit lähtevät aina ensimmäisenä.

Jotenkin näin todettiin useissa päivityksissä Facebookissa lokakuussa, kun tieto Järvenpään kaupungin kehitysjohtajan Minna Karhusen lähdöstä tavoitti asukkaat. Karhunen valittiin etelä-Suomen aluehallintoviraston ylijohtajaksi.

Virallisesti Karhunen aloittaa virassaan tammikuun alussa, mutta työhuoneensa Seutulantalolla hän tyhjensi jo eilen. Samalla vietettiin hänen läksiäisiään - pitkän kaavan mukaan.



Hyvä kasvaa Järvenpäässä -asukasliikkeen Marja Nousianen ojentaa Minna Karhuselle
Järvenpään kukkatalon Saija Sitolahden sitoman kukkakimpun.
Kukkia edelsi Karhusen kruunaus valkoisella neulekruunulla Hyvä kasvaa -lähettilääksi
paitsi Järvenpäähän, Hyvinkäälle ja Hämeenlinnaan myös koko universumiin.






































Pitkään ja hartaasti voi sanoa siksi, että ulkopuolisten hyvästelijöiden jono oli eilen iltapäivällä ruokasalissa pitkä.

Kaupungin työntekijöiden lisäksi tervehdyksensä halusivat jättää lukuisat yhteistyökumppanit, yritysten edustajat ja kaupunkilaiset. Tätä tapahtumaa oli todistamassa myös Rouva Sana.

Jonossa olivat muun muassa Hyvä kasvaa Järvenpäässä -asukasliike Marja Nousiaisen ja Erja Mähösen johdolla, Siskot ja Simot - luovan välittämisen yhteisö Eero Väisäsen johdolla, Grapican toimitusjohtaja Pia Kauppinen sekä neulekahvila Lentävän Lapasen yrittäjät Taina Schildt ja Tarja Jussila.

Lisäksi Keski-Uudenmaan tanssiopisto Keto toi tanssitervehdyksen rehtorinsa Leila Ketolan ja nuorten tanssijoiden välityksellä. Erityiskoulutusryhmä esitti tanssinopettaja Helena Toivosen käsialaa olevan esityksen Juhlat, joka voitti marraskuussa valtakunnallisen koreografiakilpailun.


Neulekahvila Lentävän Lapasen Tarja Jussila ja Taina Schildt (takana) lahjoittavat
Karhuselle ensimmäiset Aino-lapaset.































Vaikka valtaosa kuulijoista allekirjoittaa Spurtin Tuire Rinnan Karhuselle lausumat sanat elämä on liikettä ja rock´n rollia -  eli pysyvää on vain se, että mikään ei ole pysyvää -, mikään ei poista sitä, että moni jää kaipaamaan Karhusta.

Miksi?


Siskot ja Simot jätti hyvästit Karhuselle yhteisökoorinaattorinsa Eero Väisäsen johdolla.






























Monestakin syystä. Valoisia persoonia ei ole Järvenpäässä(kään) koskaan liikaa.

Eniten Karhusta lienee kuitenkin kaupunkilaisten keskuudessa arvostettu hänen poikkeuksellisen avoimesta ja rehellisestä tiedotuskulttuuristaan sekä mutkattomasta tavasta hoitaa kaupunkilaisten yhteisiä asioita.

Olipa sitten kyse kaupungin työntekijästä tai asukkaasta, valtaosa pitää Karhusta myös helposti lähestyttävänä ja yksinkertaisesti sydämellisenä ja lämminhenkisenä johtajana.

Sellaisia johtajia ei kasva ihan jokaisessa puussa.


Hyvää matkaa Minna Karhuselle aluehallintovirastoon Hämeenlinnaan 
- ja tervetuloa kolmen vuoden päästä takaisin Järvenpäähän. 



8 kommenttia

  1. Hienosti välittyi tunnelma! Aika harvinaista varmaan, että kaupungin virkamies on tällaisen huomion kohteena. Ja ihan omasta ansiostaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Erja! Ja totta todellakin: kunnia ja kiitokset hänelle, kenelle ne kuuluvat - erityisesti silloin, kun ne tulevat vilpittömästi aiheesta!

      Poista
  2. Kiitos rouva Sana, mukavan näköiset läksiäiskaffet, tupa täynnä ja jo juhlakalun luo. Joku siinä tanssiesityksen aikana rapuissa kommentoi " hienoa kuulla noin paljon kauniita sanoja". Katsotaan miten Hyvä kasvaa leviää ; ) kruunu päässä on hyvä ottaa etelä-suomi haltuun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava, että kauniita sanoja lausutaan, kun niille aihetta on! Kiitos Taina ajatuksistasi!

      Poista
  3. Kiitos kiitos kiitos. Olen lähes sanaton. Metsä vastaa niin kuin sinne huudetaan. On helppoa tehdä työtä kun on niin upeat yhteistyökumppanit. Kaipaan teitä kaikkia jo nyt. Hymyillään kun tavataan!
    t. Minna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Minna kommentistasi! Olen jutellut viikonvaihteen aikana lukuisten ihmisten kanssa, ja - kiteytät tunnot naulan kantaan - : metsä todellakin vastaa niin kuin sinne huudetaan :).

      Siteeraan vielä merkkivuottaan hiljalleen päättävää Tove Janssonia, joka kirjoitti Muumilaakson marraskuu -kirjassaan näin:

      "On niitä, jotka jäävät ja toisia, jotka lähtevät, niin on ollut aina. Kukin saa valita itse, mutta on valittava ajoissa, eikä koskaan saa antaa periksi."

      Kaikkea hyvää Minna!

      Poista

Jaa ajatuksesi, anna palautetta, kerro tarina. Kiitos, että viestit!

My Instagram