No niin, sitä ollaan nyt sitten todella syvien tuntojen ja ihmisyyden äärellä. Jollakin tapaa aivan pääsiäisen ajan piina- tai hiljaisen viikon tunnelmissa ennen ylösnousemusta.

Keski-Uudenmaan teatterissa KUT:ssa sai viime keskiviikkona uusintaensi-illan Juha Jokelan kirjoittama Fundamentalisti.

Näytelmä palasi teatterin ohjelmistoon osin huikean palautteenkin siivittämänä, ja sitä esitetään Keravan teatteritalossa vielä kolmen esityskerran verran.

Jos et ole Fundamentalistia vielä nähnyt, siihen on nyt sinulla ainutlaatuinen mahdollisuus. Näytelmää on kehuttu, aivan aiheesta. Jokela on saanut näytelmästään muun muassa pohjoismaisen näytelmäkirjailijapalkinnon.

Kuten tämän päivityksen alusta saatat jo päätellä, nyt ei olla suloisen suven rillumareitunnelmissa.

Vaikka Fundamentalistissa on repliikkejä, joista moni naurattaa - tai saa ainakin hymyilemään-, ilo karehtii suupielissä pikemminkin elämän tosiasioille nauramisen kuin hurtin huumorin vuoksi.

Wikipedia luonnehtii sanaa fundamentalismi näin: "Fundamentalismi perustuu sille lähtökohdalle, että jokin ajatusten lähde, usein kirja, on erehtymätön ja täydellinen."

Ajatus on kantava teema myös Fundamentalistille - näytelmän toiselle henkilölle ja itse näytelmätekstille.

Heidi (Anna-Leena Sipilä) ja Markus (Seppo Halttunen) kohtaavat, kun moni asia on jo toisin. (Kuva: KUT/Severi Haapala)

Näytelmässä Markus (Seppo Halttunen), kirkosta eronnut kohupappi, saapuu tilittämään yleisölle parin vuosikymmenen takaisia ja sen jälkeen seuranneita tapahtumia.

Taustalla on sama ajatus kuin Järvenpään teatterin Mustapukuisessa naisessa, josta Rouva Sana kirjoitti reilu viikko sitten. Markusta painaa sisältäpäin myökky, joka on pakko saada kerrotuksi - edes kerran, kokonaisuudessaan.

Möykyn syntyvaiheet Markus paikallistaa 20 vuoden taakse yhdelle vetämistään rippileireistä ja tapahtumiin siellä.

Jälkikäteen ajatellen yöllinen kohtaaminen leirin isosena toimineen Heidin (Anna-Leena Sipilä) kanssa ei ehkä mennyt Markusen kannalta ihan niin kuin sen olisi oikeasti pitänyt mennä.

Tästä käynnistyy hienolla tavalla takautumina esitettyjen kohtaamisten sarja, joka kiertää auki paitsi Markuksen ja Heidin suhdetta toisiinsa, mutta myös heidän henkilökohtaista suhdettaan omaan uskoonsa.

Niin, mihin me itse kukin lopulta uskomme? Jos siis uskomme?

Onko joku oikeutettu sanomaan, että uskosi on väärän sorttista - varsinkin, jos se ei perustu erehtymättömäksi ja oikeaksi pidettyyn lähteeseen, yleensä siis edellä mainittuun kirjaan?

Ja että minun uskoni on sinusta poiketen sitä oikeaa?

Entä mitä tapahtuu, jos uskosi onkin omaa ihmisyyttäsi ja itsetuntoasi vahvempaa? Mitä seuraa, jos emme suostu kohtaamaan ja kuuntelemaan toisiamme?

Uuuh, siinäpä sitä, pohtimista näin pääsiäisen alla. Uskosta ja siis vähän muustakin.

Fundamentalisti on vaativa. Rouva Sana ei ole nähnyt pitkään aikaan näytelmää, joka edellyttää katsojalta yhtä paljon. Paljon se vaatii myös näyttelijöiltään. Fundamentalisti ei ole mikään pieni teatterikakkupala.

Älä anna tämän kuitenkaan säikäyttää itseäsi. KUT:n Fundamentalisti on oikeasti hyvä.

Miksi?

Erinomaisten näyttelijöiden vuoksi. Niin Halttunen kuin Sipiläkin tekevät suorastaan huikaisevan työn jo tekstillisesti vaativissa rooleissaan.

Ja erinomaisen ohjaustyön (Esko Vuorio) ja lavastuksen (Severi Haapala ja Jukka-Pekka Saastamoinen) vuoksi.

Kuten Rouva Sana edellisessä teatteripäivityksessään totesi, jo kaksi näyttelijää ja juuri oikeanlainen lavastus riittää.

Tai ainakaan Rouva Sana ei kaipaa tältä näytelmältä yhtään enempää.

Fundamentalisti Keski-Uudenmaan teatteri kulttuuri KUT teatteri