Rouva Sana uudistui

03 maaliskuuta 2015

Anteeksi ja kiitos.


Anteeksi, että Rouva Sanan bloggaaminen ja some-aktiivisuus on ollut viime päivinä kohtalaisen harvanlaista. 

Kiitos taas siiitä, että olet kaikesta huolimatta siinä.

Hiljaiselolle on ollut selkeä yksi syy. Kaiken muun tekemisen ohessa Rouva Sanan aikaa ovat vieneet yksin ja omatoimisesti tehdyt ulkoasu-uudistukset; pienet, mutta Rouva Sanan osaamisen mittakaavassa suuria ponnisteluja vaatineet.

Olenko muistanut koskaan mainita? Täällä puolella näyttäruutua ei asu todellakaan mikään tekniikkarouva.

Mutta nyt. Tsadaa. Nyt kaikki on niin valmista kuin mikään ennen synttärijuhlaa voi olla.

Rouva Sana blogi on saanut uuden otsikkokuvan ja ennen kaikkea sen alle pääosin uudet välilehdet. Ne näyttävät nyt tältä.



















Kerron lyhyesti, mitä sivut kattavat.

Rouva Sana -blogi on blogin pääsivu. Se sisältää blogipäivitykset.

Rouva Sana Instagramissa -sivulla on sanoja kuvin. Sen kautta pääset tutustumaan Instagramissa julkaisemiini valokuviin. Ne ovat pääosin jotain ihan muuta kuin mitä täältä voit katsella. Sivu avautuu omaan ikkunaan, josta pääset takaisin blogin puolelle näytössä ylhäällä vasemmalla olevasta nuolesta.

Kuka on Rouva Sana? -sivulta voit lukea, millainen tyyppi sinulle juttuja lopulta kirjoittaa.

Oletko yrittäjä tai muuten vain kiinnostunut yhteistyöstä bloggaajien kanssa. Blogiyhteistyöhön?-sivulla on tietoa sinulle.

Vinkit Keski-Uudellemaalle -sivulle Rouva Sana on poiminut omat tärpit mielenkiintoisista käyntikohteista ja muusta mukavasta. Sivu sopii matkailuvinkiksi keskisellä Uudellamaalla asuville tai täällä vieraileville.

Samalla Rouva Sana on hienosäätänyt blogia hieman muutoinkin. Mitä mieltä olet?

Myös Rouva Sanan Facebook-sivut ovat kokeneet kasvojen kohotuksen. Henkilökohtainen blogi -nimitys on muuttunut journalistiksi. Sen ei tarvitse antaa hallita tai häiritä liikaa: Rouva Sanan some-kanavalinjaus jatkuu samalla tutulla valitulla tiellä kuin tähänkin asti. Mikään muu ei ole muuttunut kuin nimitys.

Muutoksen taustalla on ollut halu kuvata sanallisesti paremmin Rouva Sana -kokonaisuutta. Onhan kyseessä kuitenkin enemmän kuin pelkkä blogi.

Ja hei, tiedätkö mitä: harjoitettelut on nyt harjoiteltu, ja huomenna juhlitaan.

Rouva Sana täyttää 4. maaliskuuta yhden vuoden ja nousee konttausasennosta pystyyn seisomaan.


Se on juhlan paikka!


2 kommenttia

  1. Onnittelut! Miten me juhlitaan? Missä on bileet? ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marja <3!

      Synttäribileet käynnistyvät huomenna täällä blogin puolella, ja juhlia vietetään pitkän kaavan mukaan koko loppuviikon. Muu onkin sitten vielä verhon takana piilossa. Jännitystä, jännitystä elämään ;).

      Ehkä sitten vuoden jo päästä kokoonnutaan jonnekin kasvokkain?!

      Poista

Jaa ajatuksesi, anna palautetta, kerro tarina. Kiitos, että viestit!

My Instagram