Hyvä kasvaa -maine kiirii ministeritasolle asti

14 huhtikuuta 2015

Totta kai muutaman päivän päästä koittavat eduskuntavaalit saavat ehdokkaat kiinnostumaan yhdestä jos toisesta asiasta, johon ei kesken eduskuntatyön ehkä muutoin löydy sopivaa aikaa.

Silti sen enempää Järvenpäässä kuin koko keskisellä Uudellamaallakaan ei käy yleensä ruuhkaksi asti ministeritason vieraita.

Ja sen kerran kun käy, harvemmin heitä kiinnostaa vapaaehtoistyö tai mikään muu siihen pohjautuva.

No, toisin oli tänään tiistaina, kun puolustusministeri Carl Haglund saapui omasta aloitteestaan vierailulle Seppälän taloon Järvenpäähän ja tutustui Hyvä kasvaa Järvenpäässä -asukasliikkeeseen.

Myös Rouva Sana oli kutsuttu todistaamaan tapahtumaa.

- Teidän maineenne on kiirinyt kauas, Haglund perustelee käyntiään asukasliikkeen aktiivien Marja Nousiaisen ja Erja Mähösen esitellessä Hyvä kasvaa -toimintatapaa.


Puolustusministeri Carl Haglund vieraili Seppälän talossa ja tutustui Hyvä kasvaa Järvenpäässä
-asukasliikkeen toimintaan. Ministeriä vastaanottamassa olivat Marja Nousiainen ja Erja Mähönen.


Puolustusministeri Carl Haglundille tarjottiin Seppälän talossa kahvila ja pullaa.























Kyrölässä sijaitseva Seppälän talo on asukasliikkeen asuttama  - tai paremmin sanottuna ehkä huushollaama. Asukasliike on saanut talon käyttöönsä kaupungilta, ja remontoinut ja kalustanut sen.

Vahvan historian alueella omaava kiinteistö on nyt kaikkien kaupunkilaisten käytössä, ja jokaisella on mahdollisuus hyödyntää ja vuokrata sitä erilaisiin käyttötarkoituksiin hyvin muodolliseen hintaan.

Mutta on asukasliike saanut myös paljon muuta hyvää Järvenpäässä aikaan, ja Haglund antaa arvoa sille: matalan kynnyksen toiminnalle, asukasaktiivisuudelle, yhteisöllisyyden kasvattamiselle kaupungissa.

Sille, että asioille mieluummin tehdään itse se, mitä voidaan sen sijaan, että annetaan toistuvaa negatiivista palautetta. Siis suomeksi sanottuna rutistaan nurkan takana.

- Yhteisöllisyyden merkitystä ei voi korostaa koskaa liikaa, Haglund pohti Järvenpäässä.

Puolustusministerin vierailu Järvenpäässä oli avoin kaikille, ja tilaisuuteen otti osaa reilut parisen kymmentä vierasta.






















































On Haglundilla omakin lehmä ojassa vierailunsa suhteen.

Puolustusministeri paljastaa omaavansa järjestötaustaa ja olleensa talkooaktiivi. Siis eräänlainen hyvän kasvattaja omassa mittakaavassaan.

Häntä kiinnostaa, miten vapaaehtoistöitä hoidetaan aidan takana, kotinurkkien ulkopuolella.

Lämmin muisto vierailusta Haglundille todennäköisesti ainakin jää. Asukasliikkeen aktiiveista Päivi Turtia sanoo löytäneensä kätköistään hiukan kuin sattumalta erähenkistä sukkalankaa.

Ja kas, puolustusministeri saa asukasliikkeeltä kiitokseksi käynnistään villasukat. Niille on Haglundin mukaan käyttöä metsästysretkillä.

No, ja ehkä niitä ennen muutamilla turuilla ja toreilla.


Asukasliikkeen toimintatapa kiinnosti puolustusministeri Carl Haglundin lisäksi myös muita vieraita.


































Lue lisää puolustusministerin vierailusta Hyvä kasvaa Järvenpäässä -asukasliikkeen blogista

2 kommenttia

Jaa ajatuksesi, anna palautetta, kerro tarina. Kiitos, että viestit!

My Instagram