Huulipunaa naisten hyvinvoinnin kunniaksi

26 toukokuuta 2015

Rouva Sana uskoo sanojen voimaan. Siksi aika harvoin innostun mukaan yksittäisiin tempauksiin tai tapahtumiin. Säännöllisellä kirjoittamisella ja puhumisella saa usein vähintään samanlaisia tuloksia aikaan yksilötasolla.

Vaan ei sääntöä ilman poikkeusta.

Tänään vietetään Huulipunavallankumouksen päivää, ja juuri siihen osallistumista Rouva Sana pitää tänä vuonna erityisen tärkeänä ja merkityksellisenä.

Tässä se siis tulee: Rouva Sanan Huulipunavallankumous-kuva, ole hyvä!

Rouva Sana koristautuu harvoin tähän näin punaiseen huulipunaan, mutta Huulipunavallankumous on sen arvoinen.






























Suomen Sydänliiton Suomessa kampanjoiman Huulipunavallankumouksen on tarkoitus kiinnittää huomiota naisten kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin ja sydämen terveyteen.

Sydänsairaudet ovat, ehkä hieman yllättenkin, naisten yleisin kuolinsyy Suomessa. Niihin kuolee joka vuosi noin 11 000 naista. Yhä nuorempi nainen potee sydänvaivoja.

Sydämen teveyteen vaikuttaa moni asia: tupankointi, ruoka, liikunta, stressi, diabetes, ylipaino, perintötekijät ja kolesteroli.

Suomen Sydänliitto haluaa kuitenkin korostaa kiireen osuutta naisten sydämen hyvinvointiin. Tai kuten liitto itse toteaa: vallalla on yleisesti "kun mikään ei riitä" -tunnelma.

Naistet muistavat pitää omasta terveydestään huolta yleensä vasta, kun työ- ja perhekiireet hellittävät. Rouva Sana tietää, että joskus se voi olla liian myöhäistä,

Verhoudu siis sinäkin tänään punaiseen naisten sydänterveyden vuoksi, tykkää kampanjan Facebook-sivuista - tai tee ainakin yksi hyvä työ oman sydämesi puolesta.

Sinä (tai puolisosi) olet oikeasti sen arvoinen!

0 kommenttia:

Lähetä kommentti

Jaa ajatuksesi, anna palautetta, kerro tarina. Kiitos, että viestit!

My Instagram