Vinkki vitoset somenoviiseille ja -konkareille

02 kesäkuuta 2015

Rouva Sana on ehtinyt jo ainakin Twitterissä kuuluttaa kirjoittavansa yhteisömanageri Marja Nousiaisen maaliskuussa julkistetusta Menesty somessa -kirjasta. Huikaisevan hektisen kevään ja ennen kaikkea opiskelukiireiden vuoksi bloggaus aiheesta tulee vasta nyt tässä.

Kun Viestintä Oy Tulevaisuuden Nousiainen suunnitteli Menesty somessa -kirjansa ensiaskelia vuosi sitten, Rouva Sana sai mahdollisuuden kommentoida aikeita.

Nousiainen oli kiinnostunut, onko kirjan aiheelle tarvetta ja mitä lukijat siitä ennakkoon ajattelivat.

Kuten arvata saattaa, olin aiheesta enemmän kuin innostunut. Nousiainen oli lukenut ajatukseni, joiden kanssa olin pähkinyt koko edeltävän vuoden. Suomessa oli tuolloin todellinen some-oppaiden vaje.

No, nyt tuosta hetkestä on kulunut aikaa, olen kerännyt someoppeja yhdeltä jos toiseltakin suunnalta vinon pinon, ja jokunen aiheeseen liittyvä teoskin lienee jo ilmestynyt.

Innostukseni Nousiaisen Menesty somessa -kirjasta on kuitenkin yhtä aitoa.

Innostaminen onkin juuri kirjan juju: se on erinomainen lähtölaukaus sosiaaliseen median juuri astuneelle - mutta se tarjoaa myös ajateltavaa ja pohtimisen aihetta jo kohtuullisen somekonkarina itseään pitäville.

Järvenpääläinen Nousiainen lähestyy some-aihettaan hiukan erilaisesta näkökulmasta. Kirjasta puolet on varattu käytännön esimerkeille yrittäjähaastatteluiden kautta. Ja se jos jokin onkin antoisaa.




Kirjassa ajatuksiaan sosiaalisen median hyödyntämisestä kertovat muun muassa Lentävän Lapasen Taina Schildt, Hellapoliisi eli Kati Jaakonen, Vaatepuun Soile-Maria Linnemäki ja Elvari Korujen Sanna Leinonen.

Jokainen avautuu rehellisesti paitsi onnistumisistaan sosiaalisessa mediassa, mutta myös vaikeuksistaan, haasteistaan ja siitä, mitä he olisivat tehneet jälkiviisaasti pohtien ehkä toisin.

Toisten tekemisistä on jokaisen hyvä ottaa oppia, vaikka ei yrittäjä olisikaan.

Jos someperusteet ovat yhä hakusessa, kirjan ensimmäinen puolikas sisältää tiukkaa faktaa sosiaalisen median kanavista ja niiden haltuunotosta.

Tätä kirjaa Rouva Sana olisi eehdottomasti kaivannut jo vuosi sitten! Nyt se on kaikkien ilona.

On hyvä muistaa, että Nousiainen on kirjoittanut kirjansa alun perin e-kirjaksi. Teoksesta on otettu yleisön pyynnöstä pieni painos fyysisiä oppaita. Vanhanaikaisena rouvana nautin oman sometietouteni konkreettisesta kirjasta.

Fyysisessä teoksessa on toki omat kompastuskivensä. Kirja perustuu linkkeihin, joiden annista (tai niiden ajantasaisuudesta) jään nyt luonnollisesti ilman.

Lisäksi on selvää, että e-kirjasta muokattu teos kärsii hieman epätasaisesta ulkoasusta. Se, mikä toimii verkossa ei ole ulkoasullisesti ehkä ihan yhtä fiiniä paperilehdellä. Näiden seikkojen ei pidä antaa kuitenkaan hämätä.

Ja edellistykselliset somefanithan valitsevat siis tietysti sen e-kirjan.































Jälkikirjoitus:
Kyllä: Marja Nousiainen on myös Rouva Sanan ystävä.
Ei: tämä ei ole blogiyhteistyö vaan Rouva Sana on maksanut kirjan omasta kukkarostaan.


2 kommenttia

  1. Minna-rouva, tämä arviosi lämmittää kirjoittajaa kovasti. Tuo innostaminen ja innostuminen on todella tärkeää somessa. Hienoa, että olet kaiken kiireen keskellä ehtinyt tutustua kirjaan. Seuraavaa teosta jo ihan pian pukkaa. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kiitoksista! Tuosta innostumisesta ja innostamisesta en voi olla muuta kuin ehdottomasti samaa mieltä :). Ja innolla odotan jo seuraavaa osaa, tsemppiä Marja <3!

      Poista

Jaa ajatuksesi, anna palautetta, kerro tarina. Kiitos, että viestit!

My Instagram