Osimoilleen itsetuntoa pönkittävä some

Joku viisaampi on joskus sanonut jotenkin tähän tapaan: kaukaa näkee paremmin lähelle.

Hän lienee tarkoittanut sitä, mitä esimerkiksi taidemaalari tekee: ottaa muutaman askeleen taaksepäin arvioidakseen uudella silmällä omaa maalaustaan.

Viisaus kumpusi Rouva Sanan mieleen kesäloman aikana, kun otin etäisyyttä kaikkiin somekanaviin etukäteen mainostamaani Instagramia lukuunottamatta.

Instagram kun vain on somekanava tämän rouvan mieleen. Siellä notkuminen tuntuu parhaimmillaan samanlaiselta kuin selaisi hyvin tehtyä aikakauslehteä. Miten sieltä pois osaisi olla - kesälomalla nyt varsinkaan.

Jäin siis ensimmäistä kertaa tietoisesti no, ainakin hyvin puolisomettomalle lomalle. Se teki terää.

Tai heti perään on pakko tunnustaa: rehellisyyden nimissä en onnistunut olemaan somesta ihan sataprosenttisesti pois.

Huomasin, että Facebook on nykyään aika henkilökohtainen viestintäväline. Sen kautta tulee paljon sellaisia viestejä, joiden avulla joku tavoittelee henkilökohtaisesti juuri minua.

Siksi annoin somettomuudelleni sen verran periksi, että vastasin, reagoin tai ainakin jossakin vaiheessa luin kaikki minulle Facebookiin tulleet henkilökohtaiset viestit: siis Messengerin ja Fb:n ilmoitukset-laatikon.

No, siinä samalla tuli silmäiltyä hetken ajan myös Facen päivitysvirtaa. Ihan vaan pakosta. Mihin sitä silmänsä pois kääntänyt...

Perinteinen postikortti tai kirje ilahduttaa aina.
Vajaan kuukauden mittainen sometauko - tai puolisometauko - oli monella tapaa tervehdyttävä.

Se asetti asiat oikeisiin mittasuhteisiin. Se osoitti, että jos Rouva Sana onkin erehtynyt joskus jotain kuvittelemaan, on maailmassa sittenkin aidosti tärkeämpiä ihmisiä kuin minä.

Sellaiseen johtopäätöksen oli pakko lomani jälkeen päätyä. Kukaan ei kaivannut, eikä soittanut perääni, vaikka en kuukauteen Facebookissa kuulumisiani omalla henkilökohtaisella seinälläni jakanutkaan.

Kukaan, yksikään, ei kysynyt, missä minä olen. Ketään ei oikeasti kiinnostanut.

Niin, että se siitä sitten. Maan pinnalla ollaan taas - ja vahvasti.

Onko Facebook ja sosiaalinen media hiukan liiankin näppärä yhteydenpitoväline?


Mutta Facebookin päivitysvirtaa satunnaisesti silmäillessä Rouva Sana huomasi myös jotain muuta. Havahduin pohtimaan, onko somesta, ja erityisesti Facebookista, tullut meidän suomalaisten itsetuntomme pönkittämisen jatkokappale?

Mittaammeko omaa ihmisenä olemisemme arvoa Facebookissa saamiemme tykkäämisten, kommenttien ja kehujen määrällä?

Ja saako näitä itsetunnon pönkittäjiä kerätä Fb-kavereilta keinolla millä hyvänsä?

Kuten Rouva Sana alussa sanoi, jonkun viisaan mukaan kaukaa näkee usein paremmin lähelle. Huomasin lomani aikana, että moni tuttu ihminen käyttäytyi Facebookissa, siis sillä henkilökohtaisen seinän puolella, varsin erikoisesti (jännittävää, miksi en ollut havahtunut siihen koskaan aikaisemmin).

Tajusin, että osa ihmisistä on somessa erilaisia kuin he oikeasti ovat. No, siinä ei liene mitään uutta, tämän tietää moni muukin, mutta keinot hiukan kyllä ihmetyttivät.

Nämä tutut ihmiset värittivät sattuneita tapahtumia uusin sävyin, rajasivat ja poistivat, jonka jälkeen tarinoista tule heille myönteisempiä.

Miksi? Ehkä siksi, että sosiaalinen media ja Facebook antaa tähän kaikki mahdollisuudet.

Facebookissa riittää muutama sukkela sana ja joskus ehkä kuva. Kukaan näyttöruudun toisella puolella ei tiedä lopullista totuutta - varsinkaan, jos he ovat vain someystäviä. Näyttöruutu etäännyttää.

Mutta sitten tulee tämän tarinan kaikkein kummallisin puoli.

Tätä muokattua totuutta aletaan peukuttaa, kehua ja vielä kehua kehumisen antajia. Ja kaikki ovat hetken aikaa silmin nähden tyytyväisiä.

Aito kohtaaminen. (Kuva: Pixabay)


















No, entä sitten?

Ei kai mitään. Varsinkaan, jos henkilökohtaiset konktatit ja ystävyys eivät perustu yksinomaan sosiaalisen median varaan.

Itseään ja muita saa somessa kehua. Meille ujoille, vaatimattomille ja perin nöyrille suomalaisille, jotka edelleen piilottavat vakkansa kannen alle, on se Rouva Sanan mielestä jopa lähes kansalaisvelvollisuus.

Mutta olisihan se kiva, että Fb-kuulumiset olisivat edes noin niin kuin osimoilleen totta.

Sillä miksi sitä muuten ollaan kavereita?

Edes Facebookissa.


8 kommenttia

  1. Minullakin on ollut tutissa niitä jotka elävät unelmaelämäänsä fb:ssä. Todella sääli, että normaalielämä on niin kurjaa, että pitää keksiä rinnakkaiselämää.
    Mun mielestä kehuminen on helpompaa somessa ja siksi siitä on ehkä tullut tapa, kiva tapa. Aina on kiva saada positiivista palautetta.
    Aikuisten oikeasti mä tykkään susta livenä ja somessa ♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mietin pitkään, ymmärtääköhän kukaan, mistä päivityksessäni kirjoitan. Nyt oivallan, että ilmeisesti he ymmärtävät, jotka ovat törmänneet Fb:ssä samaan asiaan kuin minäkin - kuten sinä Outi. Pointtina ei tosiaan ole se, mitä Fb:ssä kerrotaan vaan siinä, että se, mikä päätetään kertoa, olisi osapuilleen totta. Tuo sinun mainitsemasi "keksitty rinnakkaiselämä" on hyvin kiteytetty.

      Positiivista palautetta ja kehuja on aina kiva saada, totta kai. Yleisesti ottaen meistä kaikki saavat liian vähän kiitoksia ja myönteisiä kommentteja. Liekö se sitten syynä, että Fb:ssä tapahtumia on mukava johdattaa siihen suuntaan, että kehujen ja peukutusten määrä olisi varmasti vuolas.

      Outi <3 <3 <3!!

      Poista
  2. Somessa jaetaan pääasiassa onnistumisia ja parhaita paloja. Niistä, vaikka totta olisivatin, jää tietysti usein aika yksipuolinen kuva. Myös lukija voi värittää toisen elämää mielessään ja ajatella että tuolla toisella on kaikki ja koko ajan niin ihanasti.

    Kaikkea en facessa enkä blogissa kerro, mutta kyllä ne parhaat palat sentään totta ovat. Olen koettanut Fb-kaveripiirin pitää sen verran suppeana, että melko hyvin tunnen henkilökohtaisesti miltei kaikki fb-kaverit. Ihan hirveän paljon en ole onneksi "rinnakkaiselämää" havainnut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Osuit naulan kantaan tuossa Fb-kavereiden tuntemisessa henkilökohtaisesti. On oikeastaan aika jännää, miten eri perustein me valitsemme (tai hyväksymme) Fb-kaverimme. Monilla heidän määränsä on niin suuri, että he jeivät juuri voi tuntea kaikkia ihan niin kuten me asiasta ajattelemme. Ja silloin tilaisuus saattaa tehdä ehkä varkaan.

      Kiva, kun kävit kommentoimassa Lumo <3!

      Poista
  3. Pidin itsekin jonkinlaista sometaukoa - tai ainakin rajoitin netin käyttöä ekopaastoni aikaan - ja sen jälkeenkin olen viettänyt täällä paljon vähemmän aikaa kuin ennen paastoa. Sillä elämä on kuitenkin muualla;)
    Tauosta varmasti kärsi blogikin - vaan kun se on harrastus, niin ei siihen maailma kaatunut. Eikä myöskään nyt kesän aikana, kun rajoitin uudelleen netin käyttöäni.
    Se kuva, minkä ihmisistä eri some-kanavilla saa, on kyllä aika jännä. Toiset höpöttävät kaiken - ja sitten on heitä, jotka eivät kerro yhtään mitään. Välissä sitten me, jotka päivitämme milloin mitäkin - ja suurimmaksi osaksi varmaan totuudenmukaisesti. Itse olen yrittänyt pitää rajan siinä, mitä kaverille tai työkaverille (minulla on FB:ssä paljon työhönkin liittyviä päivityksiä ja työkavereita kavereina) voi muutenkin kertoa. Erikseen ovat asiat, joista kuulevat vain läheisimmät ja ystävät. Niitä harvemmin some-kanaville tuon. Eli vaikka ihmiset kertonevatkin totuuden, ei se totuus kuitenkaan kerro siitä ihmisen elämästä vielä kuin pintaraapaisun.
    Ja onhan täällä somessa toki heitäkin, jotka ovat säveltäneet tänne ihan oman some-elämänsä - tahattomasti tai tahallisesti; onneksi ei sentään kovin moni:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö ollutkin aika tervehdyttävä kokemus huilia hetken somesta ja erityisesti Fb:sta? Tauon jälkeen ymmärtää, miten paljon aikaa se vie ja vaatii.

      Fb muodostaa meistä näennäisesti suuria ystäväkuntia, mutta lopulta ystävyys pohjautuu aika pintapuolisiin - pahimmassa tapauksessa vääristyneisiin - kuulumisiin. Eikä se mitään. kunhan sen vain tiedostaa.

      Ja toisen rinnakkaiselämästähän ei voi tietääkään mitään, jollei kaveria tunne myös Fb:n ulkopuolelta. Kummallinen paradoksi.

      Kiitos pitkästä, upeasta kommentistasi Lady of The Mess <3!!

      Poista
  4. Mahtava kirjoitus! Mulla on tuo insta johon haluan tietynlaisia kuvia laittaa... Mutta face siellä kuten blogissa olen mitä olen. Ja niin totta kaipaako some maailmassa lopulta kukaan, perustuuko koko homma oman minuuden pönkittämisen illuusioon. Mielenkiintoista.

    Aurinkoista maanantaita <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Iloista, jos pidit kirjoituksesta :). Sellaiseksi herätteleväksi ja pohdiskeluun kirvottavaksi minä sitä ajattelinkin.

      Tällaisena maailman aikana, jolloin some kaikkine kanavine määrittää yhä enemmän minuuttamme, olemassaoloamme ja itsetuntoamme, mediakritiikillä ja sellaisella "tarkan silmän tarkastelulla" (ihan näennäisesti tutun ystäväjoukonkin kesken = vrt. Face) on kyllä tärkeä sijansa. Nyt, jos koskaan, jokaisen olisi syytä pitää mielessä, että kaikki mitä näemme ja kuulemme ei todellakaan ole aina totta; tai ainakaan koko totuus.

      Se, että haittaako tuo, on jokaisen oma asia. Minua se ei sen suuremmin haittaa. Jos huomaan jonkun äityvän somessa laskettelemaan puutaheinää, kyllä kai se kertoo lopulta jotain enemmän viestijästä itsestään kuin sen vastaanottajasta/-ottajista.

      Iloista viikkoa sinullekin Tiia <3!!!

      Poista

Jaa blogikirjoitukseen liittyvä ajatuksesi, anna palautetta, lähetä salainen viesti, kerro tarina. Kaikista näistä: iso, lämmin kiitos!