Hyvää syntymäpäivää Pekka!

23 syyskuuta 2015

"Suomen talvi on kaunis, se on komeinta, suuremmoisinta mitä meillä on", tiedetään sinun Pekka todenneen helmikuussa vuonna 1912 ystävällesi taidekriitikko Edvard Richterille.

Kun kulkee sinun ja aikalaistesi jalanjäljillä Tuusulan Sarvikalliolla, pystyy ymmärtämään, miksi maisemat kiehtoivat sinua kaikkina vuodenaikoina - ja miksi sinä, Eero ja ilmeisesti monet muut taiteilijaystäväsi nimittivät seutua Pikku-Koliksi.

Usko tai älä, Koliksi minikoossa minäkin kutsuin Sarvikalliota viimeksi viime viikonloppuna.

Halosenniemi

Tuusulanjärvi

Kallioilta maisemia katsellessa tuntui hullulta ajatella, että hiihdit talvisin järven yli, kiipesit ylös ja asetuit moneksi tunniksi maalaamaan. Sitä ei moni enää tekisi.

Samoissa maisemissa olit palelluttaa itsesi maalausmatkoilla useaan otteeseen. Sillä sinun aikanasi talvet eivät olleet leutoja ja kesyjä niin kuin nykyään. Maalasit Sarvikalliolla peräti 30 asteen pakkasessa.

"Innostuin niin, että siinä lystissä olin menettää molemmat jalkani. - Siihen kaaduin ja vain kontaten saatoin siitä tien viereen tulla, mistä sattumoisin pääsin kelkalla kotiin - monikuukautiseksi potilaaksi."

Halosenniemi

Mutta kyllä, kyllä sinun uhrautumisesi oli sen kaiken vaivan arvoista. Kiitos, että maalasit.

Ja muuten vielä tiedätkö, olit jo reilut sata vuotta sitten kaukonäköinen Sarvikallion suhteen. Se on nykyään seutusi asukkaille suunnattu retkeilykohde, jonka jylhiltä kallioilta näkee edelleen kotitalosi. Sarvikallio on siis oikeasti upea paikka.

Ja hei hyvää syntymäpäivää Pekka, Halosenniemen isäntä! 
Sinä olet tänään 150-vuotias.

Sarvikallio
vietetään tänään keskiviikkona 23.9. Halosenniemessä klo 12-17.

 
(Kursiivit lainaukset Riitta Konttisen kirjasta 
Onnellista asua maalla - Tuusulanjärven taiteilijayhteisö,
Siltala, 2013)

2 kommenttia

  1. Onpa jylhät ja komeat maisemat. Juuri sellaiset maisemat, joissa itsekin viihtyisin rentoutumassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen Outi; käyhän joskus siellä retkeilemässä. Alue on nykyään Uudenmaan virkistysalueyhdistyksen hallussa eli kaikkien vapaassa retkeilykäytössä. Sarvikallio on alueena kovin pieni, mutta näkymät korvaavat kyllä kaiken muun <3.

      Poista

Jaa ajatuksesi, anna palautetta, kerro tarina. Kiitos, että viestit!

My Instagram