Sirkku Peltolan näytelmän Pieni raha on sen valmistumisensa jälkeen sanottu olevan "pienen ihmisen asialla".

Rouva Sanan mielestä ilmaisu ei oikeastaan ole ihan oikea. Näytelmä on mitä suurimmassa määrin suuren ja sydämeltään laajan ihmisen asialla.

Pieni raha puhuu oikeastaan kaikkien sellaisten ihmisten puolesta, jotka häviävät arjessa massaan ja eivätkä pidä meteliä itsestään.

Ja vaikka raha on näytelmän nimen mukaisesti tärkeässä roolissa juonen kannalta, mikään talouspoliittinen kannanotto tarina ei ole. Tärkeimpiä siinä ovat ehdottomasti ihmiset.

Keski-Uudenmaan teatterissa KUT:ssa viime viikonloppuna ensi-iltansa saanut Pieni raha kertoo kotona asuvasta aikamiespojasta Jasonista (Seppo Halttunen) sekä hänen huonokuntoisesta, mutta mieleltään edelleen hyvin välkystä äidistään (Anna-Leena Sipilä).

Samaan tapaan kuin näytelmän on todettu olevan pienen ihmisen asialla, Jasonin on kerrottu olevan "heikkolahjainen". Minusta kuvaus ei tee oikeutta Jasonille.

Jason on autisti, ja mitä sitä kiertelemään.

Mutta ken autistisuutta yhtään tuntee tietää, että autismin kirjoon kuuluvista monet eivät todellakaan ole lahjoiltaan heikkoja eivätkä älyltään vajaavaisia.

Heidän käytöksensä ja usein aika yksinkertainen ja virtaviivainen suhtautuminen asioihin eivät vain aina sovi yhteiskuntamme yleisesti hyväksyttyihin normeihin, ja ne aiheuttavat siksi hankaluuksia.

Moni autisti, varsinkin ennen vanhaan Hämeen peräkylillä ja muuallakin, on jäänyt käytännön syistä kotiinsa peräkammarinpojiksi (ja -tytöiksi).

Jasonin (Seppo Halttunen) arki sujuu, kun äiti (Anna-Leena Sipilä) avustaa ja opastaa. (Kuva: Keski-Uudenmaan teatteri KUT)

Jason elää näytelmässä hyvin rutiininomaista arkea äitinsä kanssa. Arkea rytmittävät ruokailut, halkojen noutamiset halkovajasta, talon lämmittäminen, naapurin Ilsen (Metsälintu Pahkin) vierailut - sekä kerran viikossa kauppamatka linja-autolla keskustaan.

Kaikki tapahtuu samassa järjestyksessä, sillä se tuo päiviin turvallisuutta. Jasonin arki taittuu äidin avustuksella, eikä äidilläkään ole mitään sitä vastaan: isosta aikamiespojasta on myös apua ja seuraa.

Kunnes koittaa se tiistai, jolloin Jason törmää puistossa linja-autoa odottaessaan Mikkiin (Jari Pahkin-Hämäläinen) ja Vanessaan (Elina Varjomäki), yhteisen elämänsä alkutaipaaleella olevaan nuoreen pariin, jonka elämä on nytkähtänyt sivuraiteille ennen kuin se on kunnolla alkanutkaan.

Kun Mikki ja Vanessa saavat vihiä, että Jason on "jotenski sulkku" ja hän kantaa takataskussaan pankkikorttia, "tulevan turvaansa", pienestä rahasta kehkeytyykin monta elämää suurempi lasku.

Pienen rahan roolitus KUT:ssa on erinomainen. Halttunen yksinkertaisena, mutta äärimmäisen hyväntahtoisena Jasonina ja Sipilä ymmärtäväisenä ja lämminsydämisenä äitinä ovat täydellisiä nappivalintoja näytelmään.

Roolit eivät ole kummallekaan taatusti helppoja - Sipilällekään, joka suoriutuu Esko Vuorion ohjauksessa monta kymmentä vuotta vanhemmasta (!) äidin roolistaan ilmiömäisesti, uskottavan aidosti.

Vaikka näytelmän juonellinen ote herpaantuu toisen näytöksen lopussa, ja katsojalle selvää päätöstä alleviivataan näytelmässä moneen kertaan, Jasonin tarina on herkkää, puhuttelevaa ja ajattelemaan pakottavaa katsottavaa.

Tarinoita erilaisuudesta, sen ymmärtämisestä ja ennen kaikkea siitä, miksi erilaisuutta tulee ymmärtää ei tehdä, eikä käsitellä taiteen keinoin yhtään liikaa.

Joku voisi pitää Jasonia (Seppo Halttunen) heikkolahjaisena, mutta todellisuudessa hän katselee elämää hiukan erilaisin silmin.

blogiyhteistyö Keski-Uudenmaan teatteri kulttuuri KUT Pieni raha teatteri