Blogi mahdollistaa oman osaamisen esiintuomisen

Jos olet lukenut Rouva Sanan eilisen postauksen, tiedät, että olen tuulettanut keski-ikäisyyden tulemisen puolesta.

Tänään kirjoitan muutaman sanasen itse bloggaamisesta. On nimittäin pakko.

Keski-ikäisten naisbloggaajien myötä myös bloggaaminen nousi viime viikolla uudelleen valokeilaan. Ihan ansaitusti.

Mutta muutoin niin mainiossa Ylen uutisessa vedettiin yhtäläisyysmerkit bloggaamisen ja JULKISEN NETTIPÄIVÄKIRJAN välille.

"Nyt nettipäiväkirjaan eli bloggaamiseen ovat hurahtaneen keski-ikäiset, ja buumi on vasta alussa", todetaan Ylen uutisessa.

Auts! Nyt tekisi mieli hiukan HUUTAA.

Mitä lausahduksesta mahtavat tuumia vaikkapa Keskon ruokabloggaajat? Tietävätkö he ylläpitävänsä palkkiota vastaan julkista päiväkirjaa? Tuskin.

Vaikka ymmärrän, että jutun laatinut toimittaja oli halunnut käsitellä aihettaan yhdestä, etukäteen valitsemastaan näkökulmasta, Rouva Sana ei kykene nielemään väitettä sitä pureskelematta.

Sillä jos bloggaamista pidetään keski-ikäisyydestä puhuttaessa yksinomaan julkisen nettipäiväkirjan pitämisenä, antaa se tästä luovan työn muodosta kovin yksioikoisen sekä häpeällisen helpon ja yksinkertaisen kuvan.

Erityisesti, jos samalla halutaan antaa ymmärtää, että blogissa bloggaaja paljastaa aina henkilökohtaisen päiväkirjan väliin suunnittelemiaan vaaleanpunaisia ja salaisia ajatuksiaan itsestään ja elämästään.

Stop siis nyt tykkänään. Tämä ajatus ei sovi kuin korkeintaan häviävän pieneen osaan nykyblogeja.

Oikeasti bloggaaminen on oman henkilökohtaisen tiedon ja taidon sekä osaamisen esiintuomista.

Käyttöliittymänä ja mediakanavana blogi on tässä erinomainen. Bloggaamisen voi aloittaa kuka tahansa ja sitä voi lukea kuka tahansa, kunhan on verkkoyhteyden ulottuvissa.

Se, miten ja missä muodossa bloggaaja tuo osaamistaan esiin, vaihtelee.

Osa perustaa henkilökohtaisen blogin, jossa yhdistyvät oma osaaminen ja elämä. Tämän genren alle lukeutuu suuri osa erityisesti lifestyle-, muoti- ja kauneusblogeista.

Olisi silti kovin rohkeaa ja yksioikoista väittää, että näiden bloggaajien blogit olisivat julkisia päiväkirjoja (Rouva Sana ei ainakaan ole).

On myös bloggaajia, jotka keskittyvät blogissaan vain ja ainoastaan harrastukseensa ja sen kautta kertyneen tietotaitonsa esiintuomiseen. Tällaisia ovat muun muassa suuri osa ruoka-, askartelu-, käsityö- tai puutarhablogeista.

Osa perustaa henkilökohtaisen blogin, mutta keskittyy puhtaasti pelkään ammattiosaamiseen. Tällaisia blogeja löydät vaikkapa someosaajilta.

Ja osa bloggaamisesta toteutetaan yritysblogeina suuren tai hiukan pienemmän brändin alla. Edellä mainitsemani Keskon yhteistyö ruokabloggaajien kanssa on yksi esimerkki tästä.


Rouva Sana


Se, millaista sitoutuneisuutta ja aikaa bloggaaminen parhaimmillaan (ja pahimmillaan) vaatii, voit lukaista vaikkapa Pinkit korkokengät -blogin Maijun viime viikolla julkaisemasta mainiosta postauksesta ja siihen tulleista kommenteista.

Vaikka Maiju onkin bloggaajana kone ja lajissaan täysin omaa vertaansa, bloggaaminen vaatii jokaiselta paljon.

Kunnianhimoista ja määrätietoista blogia ei julkaista kirjoittelemalla vaaleanpunaisia ajatuksia tai muutoin vain kevyitä ja mukavia viikosta toiseen. Siinäkin pitää olla silloin jokin juju, pointti.

Rouva Sana on sanoista elävän ja ammatikseen kirjoittavan eräänlainen kolumnikanava. Kirjoitan itseäni kiinnostavista asioista tai mielessäni heränneistä ajatuksista, toki, ja valotan samalla jotakin itsestäni. Kerron kuitenkin vain juuri sen verran, kun asiayhteys vaatii.

Valtaosa bloggauksistani on sellaisia, että voisin julkaista ne sisällöltään missä tahansa muussa mediakanavassa.

Siksi Rouva Sana ei ole julkinen päiväkirja. Eikä siitä tule koskaan sellaista.

Rouva Sana on blogi.

Rouva Sana on blogi, joka toivottavasti jakaa tietoa, tunteita, viihdyttää, ilahduttaa, antaa samastumisenkokemuksia ja onnistuu ainakin joskus osoittamaan, että tätä kaikkea sinulle jakaa rouva, jolle kirjoittaminen, ei henkilökohtaisten salaisuuksien paljastaminen, on enemmän kuin leipätyö.

Se on intohimo.

16 kommenttia

  1. Tässä Ylen jutussa oli ehkä yleistetty liikaa, että jokainen blogi olisi ns. henkilökohtainen päiväkirja. Suositut lifestylebloggarit kuten Maiju ja Tiia ovat jo sen verran vahvoja henkilöbrändejä, että heidän suosio perustuu pitkälti juuri henkilökohtaisuuteen, omiin kokemuksiin, ajatuksiin, mielipiteisiin jne. He eivät todellakaan voisi sulkea pois vahvaa ja intensiivistä oman elämän avaamista, se on heidän suosionsa salaisuus!

    Ruoasta bloggaava taas menee enemmän ruoka edellä, eikä juurikaan tuo omaa henkilökohtaista elämää esille (ei se kiinnosta reseptin etsijää...), kun taas pitämässäni mammablogissa tämä päiväkirjamaisuus on enemmän se juttu ja siellä on sitä henkilökohtaista päiväkirjatyyliäkin.

    Blogeja on niin montaa eri tyyppiä ja niitä ei voi niputtaa samaan kekoon. Meihin mahtuu monella eri motiivillakin bloggaavaa! Yksi tekee harrastukseksi ja mielenvirkistykseksi, toinen haluaa jakaa tietoa ja kolmas saada tästä toimeentulon! Meitä 40+ blogeja yhdistää kuitenkin tuo ikä ja vahvasti juuri mainitsemasi INTOHIMO siihen mitä teemme. Hyvä me!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Heli ihan mahtavasta täydennyksestäsi juttuni jatkoksi. Ajatuksiasi ei voi muuta kuin kompata <3.

      Haluan vielä korostaa, että en millään muotoa ole julkisia päiväkirjoja vastaan. Päinvastoin. Luin hiljan pitkästä aikaa uudelleen elokuvauusintojen innottamana Bridget Jonesin päiväkirjat ja väitän, että jos ne kirjoitettaisiin nyt, Bridget taatusti bloggaisi ;). Joku kumma meitä useita kiinnostaa siis tällaisessakin ;)...

      Postaukseni oli pikemminkin hätähuuto kaikkien niiden asiantuntijabloggaajien puolesta, jotka jakavat osaamistaan ja tietotaitoaan meille kiinnostuneille blogissaan ilmaiseksi asioista, joista me muutoin joutuisimme aika usein maksamaan erilaisina palkkinoina maltaita. Blogi ei siis ole yhtä kuin julkinen päiväkirja, mutta blogissa voi kirjoittaa myös julkista päiväkirjaa.

      Se, mitä meistä jokainen antaa blogissa itsestään, on tietysti jokaisen henkilökohtainen valinta ja päätös. Persoona blogin takana kiinnostaa tänä visuaalisuuden ja henkilökohtaisuuden aikana aina. Persoonaton on aika usein hajuton, mauton ja... mielenkiinnoton.

      40+-bloggaajista eniten esillä olleet Maiju ja Tiia antavat itsestään paljon, mutta väitän, että eivät hekään aivan kaikkea avaa niin kuin päiväkirjakirjoittamisessa on tapana. Ylen uutisessa molemmat valottavatkin, mitkä aihealueet he ovat rajanneet bloginsa ulkopuolelle.

      Lisäksi molemmilla on hyvin selkeä pointti omalle blogikirjoittamiselleen. Se ei ole oma elämä sanan varsinaisessa merkityksessä, vaikka he sitä sivuavatkin. Maiju on keliaakikkojen äänitorvi Suomessa (muun muassa), ja Tiia kertoo siitä, mistä naislukijat pitävät: kauneudesta ja naisena olemisesta.

      Loppuviimeksi on kai se ja sama, mistä bloggaaja kirjoittaa, jos lukijat siitä kerran tykkäävät. Antaa siis kaikkien kukkien kukkia vaan.

      Ja no, vaikka lukijat eivät tykkäisikään, ei kai edes sekään lopulta haittaa, jos se ei haittaa bloggaajaa itseään.

      Ja joillekin lukijatkin voivat olla toissijaisia. Heille saattaa silloin riittää pelkästään se, että kirjoittaa. Hieno pointti silloin sekin.

      Poista
  2. Ei minunkaan blogi ole kyllä päiväkirja vaikka välillä siellä omia henkoht. juttuja kirjoitankin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No näin minäkin ajattelisin ;). Sopivassa suhteessa asiaa ja henkilökohtaista.

      Poista
  3. Yhteisöllisyys, intohimo, omistautuminen ja mielipiteiden jako on suuri osa sitä miksi minä pidän blogia. Välillä kirjoitan itselleni enemmän kuin muille, välillä annan neuvoja muille unohtaen itseni. Välillä on taas kiva saada tukea omille jutuille. Bloggaaminen on kyllä niin paljon enemmän kuin vain päiväkirjaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Outi, ihan veit sanat suustani. Helin lailla jatkoit oivallisesti postaustani: "Välillä kirjoitan itselleni enemmän kuin muille, välillä annan neuvoja..." Juuri näin. En voi kuin kompata <3. Kiitos.

      Poista
  4. Minun suustahan tuo mustavalkoisuus lähti. Ajatus sen takana oli se, että ilman lukijoita blogini olisi yksinäinen päiväkirja. Eli lukijat ja kommentit tekevät blogista yhteisöllisen. Se oli se ajatus siellä taustalla ja kyllähän minä kirjoitan aika henkilökohtaisistakin asioista, mutta eihän blogi kuitenkaan loppupeleissä päiväkirja ole. Ei siellä juuri niitä salaisimpia asioita kerrota, joita päiväkirja kätkee kansiinsa. :)

    Kaikilla meillä on paikkamme ja jokainen tekee omaa juttua, joka itselle tuntuu hyvältä. Rouvan Sanan blogi on aivan ihana <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ajatuksesi Tiia-ihana on ollut haastattelussa hyvä ja olet tehnyt oikein puhuessasi ajatuksistasi jutuntekovaiheessa ääneen. Ne ovat olleet pitkän ja hienon jutun kirjoittaneelle toimittajalle varmasti arvokas tietolähde <3.

      Toimittajana en silti olisi mennyt noin yleisellä tasolla, miten jutussa nyt ilmaistaan, vetämään yhtäläisyysmerkkejä bloggaamisen ja julkisen päiväkirjan välille. Kuten jutussakin hienosti avaat, kaikkea et sinäkään blogissasi kerro. Päiväkirja blogisi ei siis ole, vaikka päiväkirjanomaisia piirteitä siitä saattaa joskus löytyä. Näin varmasti on aika useilla bloggaajilla, ja se on hyvä niin :).

      Ja johonkin todella isoon tarpeeseen sinä blogillasi Tiia vastaat, kun lukijakuntasi on niin iso. Se on mielettömän upea juttu <3. Jes.

      Poista
  5. Kiitos ihana. Kyllä todellakin itsellenikin blogi on enemmän kuin päiväkirja. Blogi on mulle yksi kanava jakaa tärkeääkin tietoa eli olla sanansaattajana keliakia-asiassa. Se voi olla myös vähän hömppää ja vähän myös asiaa. Mitä milloinkin haluan jakaa. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No juuri näin Maiju <3. Tuolla ylhäällä vastauksissani avaankin, kuinka muun muassa sinulla on blogissasi tärkeä pointti, ja sen vuoksi lukijasi sinua rakastavatkin.

      Hömppä, (hömppä-)huumori, iloinen nauru ja hyväntuulisuus kuuluvat elämään ja niistä mitään ei viljellä koskaan liikaa. Niitäkin siis tarvitaan, blogeissakin.

      Oikea luova taiteilija pidättää itsellään aina vapauden tehdä mitä itse haluaa <3 <3.

      Poista
  6. Samanlainen yleistys oli jokin aika sitten jutut bloggaajien tuloista, joista Facebookin puolella monet totesivatkin eri ryhmissä, että kun ei tiedetä tulojen lähteitä sen tarkemmin, niin voidaan repäistä vaikka juttu, että tämä bloggaaja ansaitsee 100 000 euroa vuodessa, josta 99 000 voi tulla päätyöstä ja 1 000 euroa blogin kautta. Mutta kertooko se sitten bloggaamisesta mitään, onkin jo toinen juttu :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Naulan kantaan, oikeassa olet Pirkko. Yksinomaan Ylen tällä viikolla uutisoiman bloggaajien tulouutisen kohdalla (jonka jaoin muuten rouvan Facebook-sivujen puolella) mietin, että kaikki on kovin suhteellista.

      Veikkaan, että jutussa mainituista bloggaajista kukaan ei saanut yksinomaan bloggaamalla sellaisia tulovirtoja kuin tekstissä mainittiin. Jos bloggaajalla ei ole leipätyötä, hän on yleensä freelancer, jonka tulolähteet ovat murusina maailmalla. Mutta tätä harvemmin korostetaan missään.

      Poista
  7. Välillä kerron blogissa päiväkirjamaisesti kuulumisia, mutta avaan elämääni sen verran kuin itse haluan ja asioista joiden uskon lukijoitakin kiinnostavan. Monet elämäni asiat jäävät lukijoilta pimentoon. Usein jaan osaamistani vaikka kokkauksen saralla. Välillä on vakavaakin asiaa, useinmiten taas kevyttä kerrottavaa. Jollei edes yhden blogin sisältöä voi yhdellä sanalla kuvata, kuinka voisi koko keski-ikäisten bloggauksen karsinoida yhdellä termillä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Justiinsa näin, komppaan. Tuo viimeinen ajatuksesi kiteyttää ja kruunaa kaiken. Liikutaan epäilyttävillä vesillä, jos kaikki (keski-ikäisten) blogit halutaan sitoa yhteen samankaltaiseen nippuun. Ei onnistu, ei sitten millään.

      Poista
  8. Olen kyllä kirjoittamastasi tekstistä aivan samaa mieltä kanssasi. Vaikka kirjoitan päiväkirjatyyppisesti, en kuitenkaan kirjoita liian henkilökohtaisista asioista julkisesti. Paras suodatin olen minä itse. Minä itse päätän minkälaisia asioita kirjoitan ja julkaisen. Nautin tästä harrastuksestani ja yhdyn niin moniin, että onhan tästä tullut ihan intohimo.
    Ja liputan kaikkien meidän keski-ikäisten bloggaajien puolesta! Oikein ihanaa marraskuun jatkoa! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, kiitos Satu. Kommenttisi on kuin minun suustani, siksiköhän se niin kovasti ilahdutti ;)...

      Antaa tosiaan kaikkien blogien kukkia vaan: olivatpa kirjoittajat sitten kaksikymppisiä - ja varsinkin, jos he ovat keski-ikäisiä ;)... Valoa marraskuuhusi!

      Poista

Jaa blogikirjoitukseen liittyvä ajatuksesi, anna palautetta, lähetä salainen viesti, kerro tarina. Kaikista näistä: iso, lämmin kiitos!