Hyvää loman jälkeistä elämää

29 helmikuuta 2016

Terveisiä talvilomalta!

Rouva Sanan olo on juuri nyt hiukan voipunut ja voimaton. Juuri sellainen, millainen se on onnistuneen loman jälkeen (vaikka en edes lomaillut tänä talvena kuin keskiviikosta sunnuntaihin).

Megalomaanisen pitkäksi venynyt to do -lista ja sen toteutettavat tehtävät odottavat ylipyyhkimistä, mutta mieli viipyilee yhä menneessä viikossa.

Nyt ei oikein nappaisi mikään.

Saanko mennä sohvalle lukemaan?

Vaikka eipä sillä: käynnistyvä kevät tuo mukanaan paljon uutta ja tukuttain mukavaa. Sisältötoimisto Rouva Sana pyörähtää vihdoin alkuvalmisteluiden jälkeen kunnolla käyntiin.

Oikein odotan tulevaa.

Myös lomapuuhasteluista on luvassa erikseen kevään aikana muutama ja aikas mielenkiintoinenkin postaus. Pysy taajuudella.







































Ja hei seuraavaan lomaan on enää vain 24 päivää. Ei Rouva Sana sitä laskenut vaan jälkikasvu. Pääsiäisenä koittaa seuraava lyhyt huilitauko.

Sinne jaksamme kaikki yhdessä.


Valoa ja iloa alkavaan arkeesi!

Ja tsempposta kaikki naimattomat naiset: tänään on karkauspäivä... Vink vink, siis. Tätä rouvaa lykästi päivälleen tasan 24 vuotta sitten ja samalla tiellä edelleen ollaan ;).

Se on hei!


12 kommenttia

  1. Karkauspäivä on siis teille ikimuistoinen :) Ihanaa arkea, Rouvaseni <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdottomasti ikimuistoinen päivä <3. Niin se aika vain rientää...

      Kiitos ihana Marika <3!

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Kiitos ihana Outi <3.

      Vaikka eipä sitä tässä rouvasiässä juuri kihlajaisia juhlita, hyvä, että edes hääpäivääkään. Tällaisina hetkinä olo on kuitenkin nostalginen, kun ei kihlajaispäivää ihan joka vuosi kuitenkaan ole ;).. Ah, ne ihanat muistot.

      Aurinkoista viikkoa Outi!

      Poista
  3. Mukavaa nostalgiapäivää!

    Talviloma on minulle tuntematon käsite. Töissä sykli menee niin, että lomat on parempi pitää keväämmällä. Viimeksi olen lomaillut talvella 13 vuotta sitten. 11 vuotta sitten olin häämatkalla huhtikuussa, sen jälkeen aina toukokuussa. Tosin toukokuun alun ja heinäkuun lopun välissä olen monena vuonna ollut enemmän vapaalla kuin töissä. Noihin kuukausiin on kasautunut kansallisia vapaapäiviä, talvilomaa, kesälomaa ja ylityövapaita aika mukavasti.

    Onneksi pääsiäinen sentään häämöttää kuun lopussa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uuh, niin se talviloma helmikuussa oli tuntematon juttu minullekin Lumo, kunnes tulivat lapset ja heidän koulunsa. Tuskin viettäisin edelleenkään lomaa helmikuussa, jos lapset eivät olisi koulusta viikon vapaalla tuolloin.

      No, tällä hetkellä oikein pidän kiinni yhteisistä lomapäivistä. Ei kestä kauan, kun jälkikasvua ei voisi enää vähempää kiinnostaa vanhempien seura, joten vähin käyvät nämä hetket ennen kuin ne loppuvat <3.

      Tsemppiä Lumo! Pääsiäinen koittaa pian. Silloin on tiedossa ainakin miniloma!

      Poista
  4. Hyvää loman jälkeistä elämää! Meillä myös laskeskeltiin päiviä pääsiäislomaan. Vaikka ihan hyvin tässä arki on kuitenkin alkanut. Iloista viikon jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihana Yrtteilijä! Ihanaa kevätviikkoa sinulle <3!

      Poista
  5. Joskus kyllä melkein toivoo, että olisi vaikka lievä flunssa ja pakko maata sohvalla :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No todellakin Pirkko ;)...

      Vaikka totuuden nimessä, kun tuo flunssan hetki sitten koittaa, sitä aina miettii, että olisi sittenkin ihan mukava olla vain kädet savessa ja keskittyä arkisiin töihin ;)... Trust me. Reilu viikko sitten makoilin flunssassa ihan luvan kanssa sohvalla eikä sekään mukavaa lopulta ollut <3.

      Poista
  6. OHO...Rouva Sana on siis kosinut karkauspäivänä :) Onnittelut siitä ettei hamekangasta tullut vaan aviomies <3 Olet siis elävä esimerkki siitä, että joku maaginen nainen on toteuttanut tuon karkauspäivän naisten etuoikeuden. Ihan mieletöntä!

    Loman jälkeinen/jälkeiset päivät on aina hyvä käydä vähän säästöliekillä. Monet kerran olen manannut itse miksi olen sopinut heti loman jälkeiseksi aamuksi jonkun palaverin, jossa olen sitten istun ihan metrin halolla lyötynä ja kuunnellut muiden hyvin valmisteltuja esityksiä. Ja kaiken huipuksi olen itse kutsunut koolle ne ihmiset!

    Ja kohta on jo pääsiäisloma ja sitten vappu ja sitten kesä...joten kyllä tämä tästä iloksi vielä muuttuu... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nooh, jos nyt ihan rehellisiä ollaan, niin kyllä asiasta sovittiin yhdessä hiukan aikaisemmin, mutta päivä valikoitui karkauspäiväksi - kätevää katsos, kun ei tarvitse miettiä kihlapäivää kuin kerran neljässä vuodessa ;)...

      Tuossa loman jälkeisessä arjessa olen kanssasi ni-in täydellisen samaa mieltä. Ensimmäiset pari päivää tulee käytyä säästöliekillä ennen kuin mieli ja kroppa jälleen tottuu, ja sille kaikille on hyvä antaa lupa siinä määrin kuin se on omassa työssä mahdollista.

      Ja lopulta takaisin arkeen motivoi ihana työ. Lomalla on mukava olla, vaikka vain pari päivää, mutta mukava on palata arkeenkin - vaikka ensin hetken haukottelemallakin :).

      Ja nyt on sentään kevät, kevät, kevät <3!

      Poista

Jaa ajatuksesi, anna palautetta, kerro tarina. Kiitos, että viestit!

My Instagram