Tie muutokseen käy pienten tekojen kautta

03 helmikuuta 2016

Vuosien karttumisessa on ainakin se hyvä puoli, että realistisuuden määrä kasvaa. Vaikka kuun haluaisikin siis hamuta taivaalta, tavoite kannattaa pilkkoa osiin.

Siksi Rouva Sana ei ole oikeastaan koskaan innostunut kertarysäyksellä toteutettaviin elämäntapamuutoksiin. Hitaasti hyvä tulee (jos tulee, yleensä onneksi kyllä).

Ei ihme, että You - kirja sinusta (Read.me, 2015) saa tämän rouvan niin tavattoman onnelliseksi. Kirjan teesinä on, että tie kohti onnellisempaa ja terveellisempää elämää kulkee vain pikkutekojen kautta.

Jes!


You - kirja sinusta sai alkunsa vuonna 2014 kehitetystä kotimaisesta innovaatiosta: YOU-appsista, älypuhelimeen ladattavasta sovelluksesta.

Viiden suomalaisen kehittämän sovelluksen taustalla on ajatus siitä, että elämäntapamuutos, koskipa se sitten ruokaa, liikuntaa tai muutoin vain itsensä kehittämistä, onnistuu pienin askelin SEKÄ positiivisuuden ja vertaistuen avulla.

Vaikka omat henkilökohtaiset valinnat ja teot ovat siis tärkeitä, hengenheimolaisten myönteinen kannustus matkalla kohti uutta on yhtä tärkeää.

YOU-sovelluksen ympärille syntyi oma YOU-yhteisö.

Nyt sovelluksesta ja yhteisöstä tutut teesit on jalostettu kirjan muotoon. Mukaan taustajoukoiksi suomalaiset innovaattorit ovat saaneet joukon kansainvälisiä avustajia: ei sen enempää eikä vähempää kuin muun muassa ravinnosta kirjoittavan julkkiskokin Jamie Oliverin.


YOU - kirja sinusta -oppaan johtava ajatus on yksinkertainen: yksi pieni teko päivässä on tie pysyvämpään muutokseen. Siksi kirjassa on 365 erilaista vinkkiä ja ajatusta siitä, miten omaa arkeaan voi muuttaa tasapainoisempaan suuntaan.

Vinkit ovat poimittavissa järjestyksessä ajatus kerrallaan tai kirjaa voi lukea harppoen itselleen sopivassa tahdissa. Sivuilla on myös erilaisia tehtäviä.

Osa vinkeistä on rouvalle tuttuja ja arjessa säännöllisesti jo toteutettuja kuten tavaroiden kuljettaminen omille paikoilleen ja pintojen pitäminen puhtaana roinasta, säännölliset kävelylenkit (jotka tulee tosin toteutettua tätänykyä juosten), veden juominen tai aterioiden valmistaminen itse.

Mutta mahtuu oppaaseen tukku uutta tai ajattelemaan herättävääkin. Vai mitä sanot muun muassa näistä:

  • Juttele itseäsi vanhemman kanssa
  • Delegoi jokin tehtävä
  • Etsi ystävällisyyttä ympäriltäsi
  • Nauti lohturuokaa
  • Tee jotakin hassua

Ehkä aika itsestäänkin selviä juttuja tähän on listattuna juu, mutta toteuttapa niitä kaikkia arjessasi. Ei ihan mikään helppo juttu ilman muistuttelua.

Ja juuri se on kirjankin pointti.

365 vinkkiä on oikeasti paljon. Tarkemmin kirjaa lukiesssa huomaa, että osa ohjeista toistuu vain hieman - tai tuskin lainkaan - muunneltuina:

  • Valitse täysjyvätuote - Vaihda täysjyvään
  • Pidä vesipullo tai juomalasi täytettynä - Vaatimaton vesi - Huolehdi nestetasapainosta 
  • Syö aamiaista ystävän kanssa - Syö aamiaista ystävän kanssa 
  • Kuuntele vaikuttava kappale - Muistoja herättävä kappale - Kuuntele tanssittava kappale

Vaan entä sitten.

Koska vuodessa todellakin on 365 päivää, olisi ehkä liikaa olettaa, että muun muassa vedelle - tai musiikin kuuntelulle - tulisi varata vain yksi ainokainen päivä. 

Kaikki hyvät tavat kelpaavat muunnettavaksi ja toistettavaksi. 

Myös ensi vuonna.


Yhteistyössä Read.me. 
Kirja on saatu arvostelukappaleena.

12 kommenttia

  1. En minäkään usko mihinkään kertarysäyksellä toteutettaviin elämäntapamuutoksiin. Välillä ne pienetkin jutut unohtuu - kuten se veden juonti. Jotain hyviä tapoja on taas toteutettava käytännön pakosta - kun ei ole autoa ja töihin on mentävä joka arkipäivä, menen sinne kävellen tai pyörällä. Tuleepahan päivän lenkki tehtyä samalla. Vähän huijausta kirjassa tuo, että sama ohje on useaan kertaan! Toi "nauti lohturuokaaa" oli ihanan lohdullinen ohje :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Komppaan: monet pienet asiat ovat liiankin arkipäiväisiä, ne unohtuvat usein siksi.

      Samankaltaiset kirjan ohjeet tuntuvat ehkä alkuun hiukan linssiin viilaamiselle, mutta minusta niille on kyllä selkeä peruste. Jos veden juominen, täysjyvän vaaliminen tai vaikkapa kävelylenkille lähteminen on välillä työn ja tuskan takana, saa niistä kyllä muistuttaa - useaankin otteeseen vuoden aikana.

      Poista
  2. Mä en yleensä niin välitä näistä "parempi" elämä oppaista, mutta vitsit, että tää kolahti. Ehkäpä siksi, että tässä oli paljon myös sitä toiselle hyvää osioita, toisten huomioon ottamista ja miten hyvältä se tuntuu. Moni asia tässä kirjassa on sellaista, joka tulee niin luonnostaan, että jää arjessa huomaamatta. Nyt näihinkin juttuihin tulee ajatusta mukaan.
    Ihana kirja ja monta asiaa olen sieltä jo poiminut ja toteuttanut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo ajatuksen mukana kulkeminen on oivallisesti kiteytetty Outi <3!

      Tämä on kirja, jota on helppo kuljettaa arjessa mukana koko vuoden ajan. Taatusti ei jää minullakaan pöydälle pölyttymään :). Ihana siis on, oi kyllä!

      Poista
  3. Ehkä pitäisi perehtyä seuraavaksi tähän kirjaan, Kiitos taas kirjavinkkauksesta. Tuntuu, että me keski-ikäiset naiset haemme vastauksia ja selityksiä omille sisäisille kysymyksille ja pohdinnoille. Tällaiset kirjat ehkä auttavat jäsentämään tätä elämäämme jälleen uudella/tiedostavammalla tavalla. Mielenkiintoista... ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uusi vuosi on käynnistynyt tämän rouvan osalta kyllä tosiaan kirjapainotteisesti... Tai no, taitaa olla ihan helmasynti. Minkäs teet, kun jokin kirja kulkee jatkuvasti vähintään toisessa kädessä ;)..

      Taidat olla muuten oikeassa Satu tuon elämän ja arjen jäsentämisen osalta. Niin hienosti sinulta sanottu, että pohdiskelenpa tuota tämän postauksen jälkeenkin <3.

      Poista
  4. Eipä minulla mitään lisättävää tähän sinun postaukseen, kun itsekin olen tämän kirjan lumoissa :)

    Latasin tuon aplikaation puhelimeeni ja arvaapas olenko jo koukussa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oih, sinä edistyksellinen YOU-appsin käyttäjä. No nyt täytyy kyllä minunkin jo tutustua myös siihen :).

      Poista
  5. Kirjan luettuani muistin taas, että ihan pienilläkin teoilla saa elämäänsä muutettua parempaan suuntaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä kirjassa yksinkertaisuus on todellakin valttia ja se viehättää.

      Poista
  6. Hei kiitos Rouva Sana kirjavinkistä! Täytyypä lukea ja ottaa oppia, minä kun vasta opettelen pienin askelin etenemistä! Mielestäni Satu N kirjoitti aika osuvasti: "Tuntuu, että me keski-ikäiset naiset haemme vastauksia ja selityksiä omille sisäisille kysymyksille ja pohdinnoille. Tällaiset kirjat ehkä auttavat jäsentämään tätä elämäämme jälleen uudella/tiedostavammalla tavalla."

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olepa hyvä Mindy <3! Ja olet todellakin oikeassa: Satu puhui viisaita sanoja meistä.

      Poista

Jaa ajatuksesi, anna palautetta, kerro tarina. Kiitos, että viestit!

My Instagram