Ystäväkirjahaaste

24 helmikuuta 2016

Rakas bloggaajaystäväni Dioriina muisti Rouva Sanaa ystäväkirjahaasteella ja vastoin kaikkia omia odotuksiani ihan innostuin siitä.

Ehkä kysymysten vuoksi ja ehkä siksi, että haasteessa on ripaus nostalgiaa.

Helmikuu

  Siispä Rouva Sanan ystäväkirja á la Dioriina, olkaa hyvät:

1. Kolme asiaa, joita ilman et voi elää.

- Perhettä, ihan ehdoton ykkönen valinnaksi. 

- Sanoja, kirjaimia, lukemista, kirjoja. Ilman kynää ja paperiakin. Hetken tauko tuosta kaikesta on aika ajoin ihan ookoo, mutta jossain vaiheessa tulisin ihan hulluksi ilman näitä. 

- Purkkaa, huulirasvaa ja huivia kaulassani.

Hui, mutta nyt asioita tulikin jo viisi.

2. Lapsuutesi paras muisto.

Minulla on merkillinen rakkaus näin keski-ikäisenä rouvana syksyisiiin lehtikasoihin ja niissä kahlaamiseen. Keltaisissa lehtiröykkiöissä on jotain vastustamatonta.

Muistan elävästi lyhyen hetken, jonka aikana kävelen äidin kanssa käsi kädessä kapeaa puiden muodostamaa kujaa ja kahlaan polviani myöten keltaisissa lehdissä. Muistan, miltä lehdet näyttävät, millainen ääni niistä lähtee ja miltä ne tuoksuvat.

Sittemmin äitini vahvisti, että muistikuvani on täysin totta. Olin ollut sillloin kaksivuotias. Rakkain lapsuudenmuistoni on siis tuo syksyinen hetki yhdessä äidin kanssa.

3. Takana on kauhea päivä, miten rentoudut?

No, jos oikeinoikein kauheasta päivästä puhutaan, kyllä tämä rouva tarvitsee silloin ehdottomasti pääkopan tuuletusta ulkona. Lähden siis metsään tai raivokkaalle juoksulenkille. Nykyään useimmiten jälkimmäiselle.

Rentoudun myös aika arkisin keinoin. Relaamiseen auttavat hyvä ruoka, musiikki, lasi viiniä ja sauna. Ja niin on rouva jälleen valmis ottamaan maailman vastaan.

Juoksulenkki


4. Jos sinun pitäisi syödä vain yhtä herkkua loppuelämäsi, mitä se olisi?

Olen poikkeuksellinen rouva siinä mielessä, että vastaus ei todellakaan ole suklaa. Eikä edes viini.

Oikeastaan kysymykseen on supervaikea vastata, sillä en näe itseäni syömässä mitään yhtä herkkua. Oikeastaan koko kysymys on ihan outo.

Jos nyt on kuitenkin jotain pakko vastata, niin sanon: tortillashipsejä. Naurakoon, ken haluaa.

5. Mitä et voi missään nimessä sietää?

Omahyväisiä, pelkästään itseään ajattelevia, itserakkaita ihmisiä. Ihmisiä, jotka eivät puolusta ja ole ystävällisiä heikoimmilleen ja pienemmilleen, lapsille, vaikka he olisivat joskus väärässäkin.

Ihmisiä, jotka eivät näe koskaan metsää puilta, ja joiden kanssa riitelevät asiat ovat yhtä kuin riitelevät ihmiset. En opi ymmärtämään sitä koskaan.

6. Mikä saa sinut hyvälle tuulelle ja nauramaan?

Meikeläistä paremmin tuntevat tietävät, että tätä sarkasmiin taipuvaista rouvaa naurattaa - tai vähintään hymyilyttää - melkein aina, joten vastauksen pitäisi olla kai melkein mikä vain.

Eniten minua viihdyttää ja naurattaa itseironia ja tilannekomiikka. Nauran parhaiten itselleni ja vielä enemmän, kun muut yhtyvät samaan ilonpitoon.

Tulen hyvälle tuulelle, kun tapaan hengenheimolaisystäviäni, joiden kanssa hengitän nauramalla ja tiedän, että aika ei tule pitkäksi, vaikka vuorokausi olisi 48 tunnin mittainen.

Tulen hyvälle tuulelle mieheni hirtehisestä ja arkisesta huumorista, lasten sanoinkuvaamattomista elämän oivalluksista, joista monet voisi pukea aforismeiksi sekä Anna Perhon huumorista... Tjaa, mutta tuon jälkimmäisen sinä nyt jo tiesitkin.

Rouva Sana ja ystäväkirjahaasteen antanut bloggaajakollega Dioriina
Tallinnassa joulumarkkinoilla joulukuussa 2015.






























7. Ketä ihailet?

Ihailen omaan elämäänsä tyytyväisiä, itsetietoisia (mutta huom: ei itserakkaita) ja hyvällä tavalla muiden mielipiteistä välittämättömiä ihmisiä, joista huokuu kilometrien päähän, että he ovat sinut, täysin cool, itsensä kanssa.

Voi veljet, miten hienolta se jo näyttääkään.

8. Ketä et ihaile?

Samat tyypit löytyvät kohdasta viisi. 

9. Jos saisit rajattoman budjetin, mitä kaikkea sillä tekisit?

Oi voi, jos tällainen mahdollisuus siunaantuisi juuri nyt, ostaisin aika paljon arkista, mutta tarpeellista teemalla kotiin ja konttoriin.

Ja rakentaisin ulos pihalle lapsille ison uima-altaan ja erillisen pihasaunan.

Sen jälkeen, jos jäisi jotain, eeehhdootttomasti reissaisin. Siirtäisin työt toviksi Italian tai Ranskan maaseudulle ja tekisin sieltä töitä etänä.

Ja satsaisin perheeseen. Perheen toteutuvat unelmat ovat kuin omien unelmien toteutumista.

10. Olet menossa naamiaisiin. Keneksi tai miksi pukeudut?

Minulla on ollut aina melkein sairaalloinen kiinnostus ja intohimo kultakauden taiteilijoiden aikaan, ja olen haltioissani voidessani asua tänä päivänä heidän jalanjäljillään. 

Tunnen selittämättömällä tavalla Kolin sielunmaisemakseni, vaikka en ole asunut koskaan sielläpäinkään. Sanonkin aina joskus, että olen todennäköisesti elänyt entisessä elämässäni kultakauden Suomessa 1800-luvun lopussa.

En pidä naamiaisista, enkä ole sitten lukiovuosien sellaisiin koskaan osallistunut. Jos pitäisi, voisin ehkä pukeutua Venny Soldan-Brofeldtiksi. Edellä mainituista ja monista muista syistä.

Tuusulanjärvi
Tuusulanjärvi jouluna 2015.

Hei, kiitti Dioriina haasteesta! Olipa hauska vastailla ystäväkirjaan.

Haastan ystäväkirjaa täyttämään bloggaajaystäväni Kivi & Kakun, 40+blogit-portaaliin takaisin saapuneen bloggaajaystäväni PauMaun sekä huikaisevan kauniita sukkia neulovan ihanan bloggaajaystäväni Villasukat matkalaukussa -blogista.

Kopin haasteesta saapi ottaa myös ken haluaa!

Ystäväkirjan säännöt ovat:

* Voit kopioida nämä säännöt postaukseesi
* Kiitä haasteen antajaa
* Vastaa sinulle annettuihin ystäväkirja-kysymyksiin
* Lisää kuvaksi/kuviksi itseäsi kuvastavia kuvia
* Keksi uudet (tai käytä vanhoja) kysymykset blogiystävillesi
* Haasta mukaan ihania bloggaajafrendejä

Näiden vastausten myötä Rouva Sana vetäytyy loppuviikon ajaksi talvilomalle perheensä kanssa.


Ihanaa ja rentouttavaa talvilomaa kaikille teille, jotka lomalla jo olette!

Tavataan ja kuullaan taas ensi viikolla. Silloin koittaa jo maaliskuu.

18 kommenttia

  1. Olipa kiva lukea vastauksiasi. Eipä ollut mitenkään helppoja kysymyksiä!!!! Oikein ihanaa ja rentouttavaa talvilomaa perheesi kanssa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos, mukava, jos tykkäsit <3. Ja kiitos lomatoivotuksista. Täällä sonnustaudutaan levänneenä jo vähitellen takaisin arkeen :).

      Poista
  2. Nää on aina niin hauskoja ♡
    Kivaa keskiviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen niin huono vastaamaan mihinkään haasteeseen missään, mutta tästä ystäväkirjasta tykkäsin itsekin kovasti <3. Ihanaa alkavaa viikkoa Outi.

      Poista
  3. Kiitos haasteesta, näitä vastauksiahan täytyy oikein miettiä :) Enkä naura, tortillasipsit on oikein hyviä. Ravintoarvoista en niin ole varma ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tätä haastetta oli mukava jakaa; iloista, että otit siitä kopin. Odotan mielenkiinnolla, mitä sinun ystäväkirjastasi löytyy ;)...

      Poista
  4. Tää oli ihana, hyvää lomaa <3

    VastaaPoista
  5. Kiitos itsellesi kun lähdit mukaan. Ja mä muuten nauroin noille sun tortillasipseille :D Tänä vuonna uudestaan joulutorille, oli meillä vaan niin hauska reissu <3 Rentouttavaa lomaa, pus

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arvasin, että tortillasipsini saattavat herättää lievää hilpeyttä, mutta jaan ilon mielelläni teidän kaikkien kanssa :D...

      Ja ehdottomasti; meidän eka yhteinen reissumme ei jää viimeiseksi. Ihanaa uutta viikkoa Marina <3.

      Poista
  6. On se vaan niin kivaa nähdä, että tämä meikäläisen viime kesäkuussa keksimä ystäväkirjahaaste vaan elää ja täyttä kohta vuoden peräti. :)

    http://minakokeski-ikainen.blogspot.fi/2015/06/ystavakirjahaaste-kaikki-mukaan.html

    Lottovoitolla viinitila Ranskasta tai Italiasta, olisipa ihanaa. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi veljet sentään, sinä ihana Tiiako olet näiden kaikkien kysymysten takana?! En todellakaan tiennyt. Kiitos, että kerroit <3. Nyt olen entistä onnellisempi, että lähdin mukaan ja tuuletan jatkossa laatijaa kaikille.

      Ilmankos juuri tämä ystäväkirja-haaste erottui mieluisana tämän rouvan silmään <3.

      Poista
  7. Kivat vastaukset ystäväkirjaan! Haaste on Tiian alullepanema, ajatella että kohta vuoden kiertänyt!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Enpä todellakaan olisi tiennyt ystäväkirjan alkuperää, jos Tiia ja sinä ette olisi sitä kertoneet. Maailmalla kiertää haasteita tänä päivänä niin paljon. Mutta hyvät jäävät eloon <3.

      Poista
  8. Onpas hauska haaste :) Hyvä Tiia tämän keksimisestä!

    Jännää miten samalla tavalla kuin sinä minäkin muistan lapsuudesta tilanteita, joissa väreillä, äänellä ja tuoksulla on ollut merkittävä vaikutus. Muistijälkiä aivokopassa, jotka eivät haalistu sieltä millään pois eikä niiden tarvisekaan.

    Tortillasipsit ovat hyviä joten ymmärrä oikein hyvin vastauksesi koskien niitä. Venny Soldan-Brofelt puolestaan oli exäni kaukaisia sukulaisia, joten meillä oli muutamia hänen piirrostöitään aikoinaan. Erossa työt jäivät exälle joten nyt vain muistelen niiden kauneutta.

    Hyvää lomaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me olemme hengenheimolaisia Marjo selvästi monessa asiassa ;). Nautin kaikesta kauniista, mutta äänillä ja tuoksuilla on minullekin suuri merkitys.

      Venny Soldan-Brofeldtin töitä on muuten pienimuotoisesti esillä jälleen Järvenpään taidemuseon uudessa näyttelyssä. Blogahdan siitä muutaman sanasen jossain vaiheessa vielä erikseenkin, mutta sinulle Marjo näyttelystä tässä jo ennakkototeamus <3.

      Poista
  9. Ihania vastauksia! Jos minä saisin rajattoman budjetin jättäisin kyllä kaiken rakentamisen enkä välittäisi erityisesti mitään ostaakaan, paitsi lentolippun (tai useita) ja voisin vaikka heti vuokrata ihanan villan Italiasta ja lähteä sinne kirjoittamaan ja kuvaamaan. Sepä vasta olisikin ihanaa <3.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä rouva ei niin ikään ole niin kauheasti romppeen ja tavaran perään luontaisestikaan; roinan osalta vähemmän on todellakin oikeasti enemmän.

      Mutta kun elää pitempään ...sanotaanko kauniisti kevyemmällä budjetilla, tulee jossain vaiheessa väistämättä tilanne, että kodista löytää aika monta vanhuuttaan uusittavaa kohdetta ja to buy -lista on pitkä :D.

      PS. Kun rikastumme, lähdetäänkö yhdessä Italiaan kirjoittamaan ja kuvamaan :)?! Sparraajat ja oikolukijat olisivat ainakin heti omasta takaa..

      Poista

Jaa ajatuksesi, anna palautetta, kerro tarina. Kiitos, että viestit!

My Instagram