Rouva Sanan viikonloppuvieras: migreeni

19 huhtikuuta 2016

Viikonloppuna se puski jälleen. Rouva Sanan päähän iski jyskyttävä, lamaannuttava ja tainnuttava päänsärky ja migreeni.

Olen kärsinyt erityyppisistä päänsärky- ja migreenioireista koko aikuisikäni. Lapsena ja nuorena pääkoppa ei oireillut yhtään. Raskausaikana oireet muuttivat muotoaan - ja onneksi hetkellisesti myös vähenivät.

Kärsin hyvin harvoin perinteisestä, aurallisesta migreenistä.

Ja paradoksaalista kyllä, aurallinen migreeni on vaivoista kaikkein helpoimmin hoidettavissa. Muutama nappi huuleen ja parin tunnin kuluttua olen kohtalaisessa kunnossa. Pahoinvointia on tuolloin harvoin, ei juuri koskaan.

Oma migreenini on totaalista, kokonaisvaltaista päänsärkyä: lekalla päähän -jomoa kahden sormen mentävässä kohdassa ylhäällä keskellä otsalohkoa.

Pää on silloin kuin iso, painava sinitarrapallo horjuvan ja hoippuvan piippurassin päässä. Tuntuu kuin pää keikkuisi ja keinuisi heiveröisen niskan ja kaulan päällä, ja on jysähtää hetkenä minä hyvänsä maahan.

Hei hei pääkoppa, siellä se pyörii nyt, sohvan alle piiloon, pimeään.

Päänsärky
(Kuva: Pixabay)



Vuosien aikana en ole löytänyt migreenilleni yhtä selkeää syytä. Olen epäillyt vaihdellen muun muassa valvomista, punaviiniä, veden juomisen vähyyttä, liian suuria ruokailuvälejä, naisten vaivoja ja (ulko-)liikunnan puutetta, mutta yhtä selkeää migreenin aiheuttajaa ei ole.

Paitsi, että on yksi. Stressi ja kiire.

Niin kävi myös viime viikolla. Oli pääsiäisloman jälkeen hektisin viikko naismuistiin ja sutasin paikasta toiseen; aamusta iltaan ja illasta aamuun.

Kaikki oli ihan superkivaa tekemistä ja nautin siitä. Mutta kieltää en voi, että kiire ja ehkä pieni stressikin oli.

Yhtä aikaa oli yksinkertaisesti hieman liikaa kaikkea. Tuttu viikkoliikunta ja syöminenkin jäivät taas kerran retuperälle. Kun ei ehdi, ei ehdi.

Ja niin Rouva Sanan vauhtiviikko palkittiin kuten aina: heräsin lauantaiaamuna auralliseen migreeniin, joka muuttui hakkaavaksi päänsäryksi, ja kesti enemmän ja vähemmän yhtäjaksoisesti... nooo, eiliseen maanantaiaamuun saakka.

No, eipä sillä. Olihan se mukava lähteä jälleen maanantaiaamuna uuden viikon alkajaisiksi reippaana töihin.

Kävin nelisen vuotta sitten päänsärkyjeni vuoksi taas kerran lääkärissä. Silloisella työpaikallani on kiirettä ja töiden vuoksi stressiä, ja oireilin viikko toisensa jälkeen saman kaavan mukaan: torstaina tai perjantana pää alkoi muistuttaa olemassaolostaan ja viimeistään lauantaiaamuna jysähti. Aina.

Makasin kaikki viikonloput sohvalla tuskissani. Kun koitti maanantaiaamu, päänsärky oli ohi. Aina.

En ollut migreenin vuoksi koskaan yhtään työpäivää sairauslomalla.

Lääkäri sanoi, että kroppani se toimii vain kuin suoraan fysiologian oppikirjasta. Mieli antaa luvan sairastaa vasta, kun kiire hellittää. Päätä särkee ja migreeni puskee, kun stressi laukeaa.

Näin kroppani on toiminut viimeiset neljä vuotta: sairastan migreeniä aina, aina ja aina vain viikonloppuina. (Ja voin sanoa, että ei lohduta muuten yhtään olla kuin malliesimerkki lääkärioppaista.)

Siksi ei ole mikään ihme, että tartuin kuin hukkuva oljenkorteen Pharma Nordin tarjoamaan mahdollisuuteen testata ubikinonivalmistetta migreenin ja päänsäryn ehkäisyyn.

Ubikinoni on entsyymi, eräänlainen vitamiinin kaltainen aine, jota löytyy normaalisti meidän jokaisen kropasta, meidän jokaisesta solustamme.

Ubikinonipitoisuudet ovat normaalisti korkeimmillaan parikymppisenä, jonka jälkeen määrä laskee ikävuosien kuluessa. Parikymppisen nuoren neidin ajoista on ehtinyt vierähtää tältä rouvalta kaunis tovi.

Ubikinonista sanotaan olevan hyötyä yleiseen energian tarpeeseen, mutta ihme-entsyymistä hyötyvät tutkitusti myös muun muassa kolesterolilääkityksellä olevat, sydänvaivoista kärsivät ja - kas, migreeniä potevat.

Muutamat ensimmäiset ubikinoninapit on heitetty nyt huuleen. Jos kärsit kovista pääsäryistä - tai sinulla on vetämätön olo ahkerasta liikkumisesta ja hyvistä elintavoista huolimatta - pysy hengessä mukana.

Rouva Sana raportoi ubikinonin vaikutuksista ja sen herättämistä olotilan muutoksista lisää toukokuun aikana.

10 kommenttia

  1. Tätä jään seuraamaan. Itse kärsin migreenistä, neonpalloja lentelee silmissä ja pää on kuin lekalla hakattu. Olo on todella turta monta tuntia kohtauksen jälkeenkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, hengenheimolainen <3.

      Jännä juttu, miten migreeniperäinen päänsärky voi oirehtia usein eri tavoin. Nuo neonpallot ovat itselleni harvinainen olotila (no, tosin lauantaiaamuna oli niitäkin), mutta se jyrän alla olemisen tunne, joka vain kestää ja kestää vuorokaudesta toiseen. Jyrä jyristää pääni yli aamusta iltaan ja illasta aamuun ilman hetken taukoa.

      Poista
  2. Mielenkiinnolla jään odottamaan kokemusta aineesta. Itselläni migreeniä esiintyy vaihtelevasti. Alkaen näkökenttähäiriöistä siirtyen päänsärkyyn. Olotila on usein myös väsynyt.
    Nyt, kun olen ollut vuorotteluvapaalla migreeniä on ollut vähemmän, ehkä minullakin sen ilmeneminen liittyy jollain tavalla stressiin. Olen huomannut myös auringon (häikäisyn) altistavan migreeniin jonkin verran...Siinä mielessä epämieluisa kaveri, ettei oikein osaa ennakoida näitä, iskee yleensä varoittamatta... :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on ihan totta; migreeniä on lopulta todella vaikea ennakoida. Se ei itselläni noudata mitään muuta säännönmukaista kaavaa kuin, että se laukeaa aina, aina ja taas aina viikonloppuna. Mutta joskus voi mennä muutama (joskus aika kiireinenkin) kuukausi, että migreenikaveri ei jostain syystä silti saavukaan.

      Poista
  3. Oi ei...migreeni. Minulla puutuu puoli naamaa ja oksennan kaiken. Siskoltani evättii lentolupakirja juurikin migreenin takia :/ Ja hän poteekin sitä viikonloppuisin vapaapäivinä...
    Viimeisimmästä kohtauksestani on jo aika kauan aikaa, mutta oiskohan juuri tuon ubikinonin vaikutusta? Olen nimittäin syönyt sitä jo pidemmän aikaa...
    Toivon että sinäkin löydät helpotuksen <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, sinäkö syöt ubikinonia?! Mahtavaa, jos olet kokenut sillä olevan noin hyviä vaikutuksia. Toiveeni ovat ubikinonin osalta nyt korkealla.

      Ei migreeni sinullakaan kovin leppoisalta kaverilta vaikuta: kasvojen puutuminen ja oksentelu ovat tosi rankkoja oireita. Tsemppiä!

      Poista
  4. Toi on vihoviimeinen sairaus, se on niin lamauttavaa! Kerro tehoaako tuo valmiste, minun esikoiseni kärsii todella vaikeasta migreenistä alkoi 4 vuotiaana ja nyt 20v myöhemmin, nuo kohtaukset vievät hänet ambulanssilla sairaala hoitoon, lähes joka kerta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi elämä sentään, myötätuntoni on kyllä esikoisesi puolella nyt. Tuntuu, että lopulta taidan itse päästä aika vähällä vaivojeni kanssa, kun makaan vain 2-3 päivää sohvalla putkeen.

      Ubikinonin sanotaan sopivan myös lapsille, nuorista puhumattakaan. Monet lapsetkin sitä siis migreeniin kuulemma syövät.

      Palaan ubikinoniin vielä uudemman kerran, joten pysy taajuudella Souliina <3.

      Poista
  5. Monet läheisistä ja tuttavistani kärsivät aika ajoin migreenistä. Se kuulostaa todella rankalta. Varsinkaan kun siihen ei ole kuulema kunnollista lääkettäkään, jos ei halua dupata itseään puolitajuttomaksi. Toivottavasti tuo ubikinoni auttaa. Jään kuulolle kokemuksistasi. Ja voimia migreenin kanssa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Migreeni on rankka vaiva. Kun en itse kärsi juurikaan pahoinvoinnista, eikä minun tarvitse kätkeytyä piiloon pimennysverhojen taakse, huomaan usein, että kaikki eivät ymmärrä sen rankkuutta.

      Lisäksi migreeni lamauttaa koko perheen - myös heidät, joilla sitä ei ole. Viikonloput ovat yleensä perinteisesti koko perheen aikaa ja jokainen voi kuvitella, mitä tarkoittaa, kun perheenjäsenistä yksi makaa viikonlopusta toiseen sohvalla. Hetken on ihan kivaa, kun äiti on hiljaa, mutta siihen se yleensä jää :).

      Kiitos tsemppitoivotuksista Yrtteilijä <3!

      Poista

Jaa ajatuksesi, anna palautetta, kerro tarina. Kiitos, että viestit!

My Instagram