Koska me kaikki olemme PING Helsingin arvoisia

16 toukokuuta 2016

Vuosi sitten Rouva Sana totesi, että kun joutuu heräämään aamulla kello puoli viisi, päivästä ei voi tulla huono.

Kyseessä oli PING Helsinki.

Tänä vuonna Rouva Sana totesi: kun työpäivästä muodostuu 16 tunnin mittainen, päivä ei voi olla huono.

Kyseessä oli taas, mikäpä muu kuin PING Helsinki.

Juu-u: Rouva Sana laittoi viime perjantaina tennarien kannat sauhuten ja teki omaa sisältötoimistoaan tutuksi sellaiseen malliin PING Helsingissä, että viikonloppu kuluikin sitten päivän antia sulatellen.

Oli nimittäin aika pingpong olo - mutta ihan yksinomaan hyvällä, myönteisellä ja onnellisella tavalla.

Sillä seurauksella kuitenkin, että PING Helsingin tärkeimmät ehdittiin purkaa viikonloppuna niin moneen huikaisevan hienoon kollegan bloggaukseen ja tubetukseen, että tämä rouva ei lähde kaikkea samaa enää tässä avaamaan.

Kirjoitusten ja tubetusten kirjo avautuu sinulle PING Helsingin Facebook-sivuilta samannimisestä julkisesta ryhmästä.

Käy lukemassa ja tunnelmoimassa. Lämpimästi suosittelen. Päivitysten virta jatkuu siellä yhä.

sisältötoimisto Rouva Sana
PING Helsinki -tapahtuman "äidit" Marinella Himari (vas.), juontaja Ronja Salmen haastattelussa Inna-Pirjetta Lahti, PINGviini-puvussa Sanna Salovuori sekä Aku Varamäki.



















sisältötoimisto Rouva Sana
Upea Långvik CongressWellness Hotel Kirkkonummella oli varattu loppuviikoksi vain PING Helsinki -festareille.

























Omassa kirjoituksessani pureudun sen sijaan hieman pintaa ja päivää syvemmälle. Miksi PING Helsingin kaltainen tapahtuma on aidosti niin tärkeä ja merkityksellinen?

Onko kaikki PING Helsinkiin liitetty hehkutus ja tuuletus (joka tulee monen tapahtuman ulkopuolisen korvista ilmeisesti ulos ja tuntuu päälleliimatulta, kliseiseltä ja ehkä jopa epäaidoltakin) oikeasti totta, aitoa ja oikeutettua?

Ennen perusteluita tarinassa täytyy kulkea hieman ajassa taaksepäin ja ottaa lyhyt leikkaus, no, otetaan vuoteen 2013. Ei siis sen enempää kuin kolmen vuoden taakse.

Maailma oli silti silloin ihan toisennäköinen kuin nyt - ja huom! paino on siis sanalla ihan.

IHAN.
sisältötoimisto Rouva Sana
Futuristi Gerd Leonhard loi PING Helsingissä katsauksen tulevaan.

Media eli kolme vuotta sitten rajuinta murrosta kuin koskaan. Murros oli käynnistynyt jo jokunen tovi sitten ja me kaikki tiedämme nyt, että sen aallonharjaa ei ollut vielä kolme vuotta sitten koettu.

Verkko ja sosiaalinen media olivat tehneet rytisemällä tuloaan ja ainoa, joka ei osannut siihen tarpeeksi rivakasti vastata oli journalistinen media.

Sisältömarkkinointia, jopa someakin, vastustettiin alalla lähtökohtaisesti (ja listikää vain tämä rouva aamunkoitteessa, mutta väitän, että journalistisen median puolella vastustetaan yhä), ja journalismin ja kaupallisuuden yhteenliittämistä pidettiin pyhäinhäväistyksenä.

Suutari pysykööt lestisssään, tuumittiin.

Vain toisin kävi. Syntyi uusi sisällöntuottajien ammattiluokka.

Sama luokka alkoi kuin hieman vaihvihkaa pyörittää sisältömarkkinointia kuin ammattibisnestä - halusivatpa kaikki sitä tai eivät -, synnyttää uusia medioita, joita he suvereenisti hallitsivat ja brändätä omaa osaamistaan.

Tai no, jos tältä rouvalta kysytään, ei ilmiö tietenkään mikään uusi ollut. Sisältöjä on tuotettu aina, ammoisista ajoista lähtien.

Samojen asioiden ympäriltä on Rouva Sanankin leipä tullut jo 20 vuoden ajan - kauan ennen kuin Rouva Sanaa oli olemassakaan.

Sisällöntuottamisen tavat ja muodot saivat kuitenkin vain yhtäkkiä uusia käytänteitä sellaiseen tahtiin, että kaiken perässä ei pysynyt oikeastaan enää kukaan.

Syntyi sanalla sanoen aika lailla villit markkinat.

Sisältöjä tuotettiin, ostettiin ja myytiin (= annettiin ilmaiseksi) villin lännen meiningillä, ja alan arvostuskin oli, väitän, laskusuunnassa: kuka tahansahan nyt osaa tietysti somettaa tai blogata, miksi siitä pitäisi vielä maksaa?

Eikö?

sisältötoimisto Rouva Sana
Yrittäjä, kirjailija, kulttuuriguru ja piilaksolainen Caterina Fake valoi uskoa erityisesti naispuolisiin sisällöntuottajiin.
sisältötoimisto Rouva Sana
Suomalaistaustainen Minna Salami on rankattu Elle-lehden 12 vaikutusvaltaisimman naisen joukkoon,
jotka muutavat tulevaisuudessa maailmaa.


On vaikea istua ennustajaeukon tuolissa ja sanoa, millainen sisällöntuottamisen ja sisältömarkkinoinnin maailma olisi ilman PING Helsingin saapumista maailmankartalle, mutta näin jälkiviisaasti uskallan väittää, että hyvin toisenlainen.

Eikä ollenkaan yhtä auvoinen kuin nyt.

PING Helsinki ilmestyi suomalaisten ammattitapahtumien taivaalle kuin feenikslintu mytologisessa tarinassa hetkellä, jonka jälkeen kaikki olisi ollut oikeastaan liian myöhäistä.

Koko ala alkoi nähdä aika surullisia, traagisia, paikoin jopa tragikoomisiakin piirteitä. Voittajia loppupeleissä olisi ollut enää kukaan.

Siksi Rouva Sana väittää -

PING Helsinki on antanut ryhtiliikkeen paitsi koko sisältömarkkinoinnin ja sisällöntuottamisen ammattikunnalle, mutta myös sitä hyödyntävälle lukija-, näkijä-, kokija- ja kuulijakunnalle.

Miksi?

Yksinomaan siksi, että PING Helsinki saattaa edes kerran vuodessa niin sisältöä tuottavat kuin sitä ostavat tahot saman katon alle keskustelemaan yhteisistä asioista ja katsomaan yhdessä tulevaisuuteen.

sisältötoimisto Rouva Sana
Mervi Kinnunen Omnicom Media Groupista valotti workshopissa datan ja sisältöjen suhdetta.
sisältötoimisto Rouva Sana
Osa sisällöntuottajan työvälineistä: huomaa sormenjälkiä täynnä oleva puhelin...


Ja on viimeisen reilun vuoden Ja PING Helsingin olemassa olon aikana tapahtunut myös muun muassa seuraavaa:
  • sisällöntuottajat ovat alkaneet arvostaa omaa osaamistaan ja työnsä jälkeä; joukossa on niin harrastajia, mutta yhä enenevässä määrin myös ammatikseen sisältöä tuottaviakin - kun pelisäännöt ovat selvät, ei taustalla ole merkitystä vaan oman työn arvostuksella ja keskinäisellä kunnioituksella
  • sisältöä ostavat ovat alkaneet ymmärtää, että laadukkaasta, heitä ja heidän tavoitteitaan palvelevasta ja miellyttävästä sisällöstä pitää maksaa muualtakin kuin markkinointitoimistosta ostettuna
  • viime perjantaina PING Helsingissä julkistettiin erityinen PING Ethics eettinen koodisto, jonka tavoitteena on edistää paitsi sisältömarkkinoinnin läpinäkyvyyttä (sisällöntuottajat) myös reiluutta (sisältöjä ostavat) - ja myös Rouva Sana on nyt sitoutunut näihin sääntöihin (kurkkaa PING Ethics -linkin takaa, mitkä säännöt ovat ja mitä sitoutuminen merkitsee sekä ketkä ovat jo mukana)
  • ja että sisällöntuottaminen ja sisältömarkkinointi yhdistettynä somettamiseen on suuren yleisön mielessä yhä useammin jo muuta kuin pikkukivaa harrastelijanäpräämistä - ken kerran kokeilee itse, tietää, että se vaatii muuta kuin lapsenomaisen innostuksen.
Kiitti siis vaan PING Helsinki!

PING Helsinki
PING Ethics - sisältömarkkinoinnin läpinäkyvyyttä ja avoimuutta edistävä eettinen ohjeistus on kuitattu käyttöön.

Ja juu-u, totta sekin on, että PING Helsingissä nauretaan ja pidetään hauskaa ehkä enemmän kuin suomalainen laki sallii, otetaan rennosti, irrotellaankin, joka saattaa pistää ulkopuolisten silmään ja joskus jopa tuntua epäuskottavaltakin.

So sorry vaan.

Silti mikään edellä mainittu fiilistely ei poissulje sitä tosiasiaa, että sisältömarkkinointi ja sisällöntuottaminen suorastaan vaativat PING Helsingin kaltaisen ammattitapahtuman edes kerran vuodessa. 

Koska me ihan kaikki olemme oikeasti sen arvoisia.

12 kommenttia

  1. Teillä on ollut kyllä todella mahtava päivä. Kunpa oisin itsekkin päässyt paikalle ja imemään itseeni tuota tietoa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtipäivä se todellakin oli ja meni töiden kannalta koko 16 tuntia. Ei ihme, että oli viikonloppuna hieman puhkinainen olo.

      Ensi vuonna Dioriina uudestaan <3!

      Poista
  2. Minun päiväni kesti alle 12 tuntia ja olin ihan tööt päivästä. Voin vain kuvitella miten väsynyt sinä olit. Oli meillä kuitenkin ihan hurjan hauskaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, mutta meillä todellakin oli niin huippu päivä, että kerrankos sitä :)...

      Olipa iloista taas tavata Outi <3. Seuraavalla kerralla yhdessä pitemmän kaavan kautta!

      Poista
  3. Mahtava päivä ja ensi vuonna ollaan varmasti taas mukana. Hyviä workshopeja ja mahtimeininki.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtava päivä, kirjaimellisesti <3. Ensi vuonna uusiksi!

      Poista
  4. Oli kyllä mielettömän antoisa ja hyvin järjestetty tapahtumapäivä. Ens kerralla jutellaan sitten ehkä pidempään kuin ne lennossa vaihdetut sanat ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meikeläisellä meni kirjaimellisesti töitä paiskien koko päivä. Seuraavalla kerralla todellakin otetaan pitemmän kaavan kautta - onneksi näemme mitä suuremmalla todennäköisyydella monta kertaa ennen seuraavaa Pingiä ;)..

      Poista
  5. Kiinnostus heräsi tapahtumaa kohtaan ja hienoa, että sisällöntuottajien asemasta keskustellaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minua eniten miellyttää tapahtumassa se, että se saattaa edes kerran vuodessa yhteen niin sisällöntuottajat kuin sisältöa ostavat ja sisältömarkkinointia harjoittavat yrityksetkin: saman katon ja pöydän ympärille. Mikään ala ei voi kehittyä, jos tämä ei ole mahdollista.

      No, kieltää ei sovi, että myös verkostoituminen kollegojen - bloggaajien, sisällöntuottajien, content curujen - kanssa on kyllä ehdottoman sydäntä lämmittävää.

      Ensi vuonna haet Yrtteilijä sinäkin mukaan <3!

      Poista
  6. Kyllä rouva Sanalla on taas niin sana hallussa! Huipputeksti. Ja hei, olipa kiva viimein tavata irl! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinä ihana Katri <3. Kiitos! Ja oli todellakin nasta tavata, jes <3!

      Poista

Jaa ajatuksesi, anna palautetta, kerro tarina. Kiitos, että viestit!

My Instagram