Mikään tarina ei ole liian pieni kerrottavaksi
Etusivu
Arkisto
kesäkuuta 2016
Oulu on kiva kesäkaupunki
Juhannus on suven joutilainta aikaa (sekä erään smoothiekirjan voittaja)
Hyvää juhannusta!
Supersmoothiesta virtaa arkeen
Jos huushollin rouva sattuu olemaan lähtökohtaisesti keittiörakkinevastainen, jokainen ruoanlaiton valmistamista helpottava laite on iso ja merkittävä asia.
Jo pelkkä vedenkeitin jokunen vuosi sitten oli pitkällisen harkinnan ja suuren myönnytyksen tulos. Sitä ei olisi tullut ilman Rouva Sanan jälkikasvua.
Pitkällistä harkintaa vaati myös tehosekoittimen hankinta.
Mutta voi elämä, millainen maailma yhden blenderin ja sen inspiroimana testatun Supersmoothiet - mangosta mustikkaan -teoksen takaa lopulta avautui.
Mutta voi elämä, millainen maailma yhden blenderin ja sen inspiroimana testatun Supersmoothiet - mangosta mustikkaan -teoksen takaa lopulta avautui.
Sydäntä lämmittävä Peppi Pitkätossu
Rouva Sana aina niin mielensä ilahduttaa, kun taidelaitokset satsaavat lastenkulttuuriin siinä missä mihin tahansa muuhun taiteen tekemiseen. Tämän tarinan lopussa kerron, miksi.
Järvenpään kesäteatterin suven satsaus on ikiklassikko Peppi Pitkätossu: jokaisen lapsen (huom! myös pojan) ystävä, voimanpesä ja puolestapuhuja.
Ja jokaisen aikuisen sisäinen peikkolapsi.
Peppi Pitkätossu on pohjoismaalaisten lasten ikoni. Astrid Lindgrenin luoma Peppi täytti vuosi sitten huimat 60 vuotta.
Sammakoita toistuvasti suustaan lipsautteleva, suurisydäminen tyttö on kuulunut lähes koko olemassaolonsa ajan lasten ja heidän vanhempiensa ikisuosikkeihin.
Meistä miltei jokaisella on jokin mielikuva ja näkemys Pepistä. Ei mikään vaatimaton juttu näin 2010-luvun someaikana.
Moni jää 60-vuotiaana eläkkeelle ja unohtuu, mutta Peppi elää ja voi hyvin edelleen.
Järvenpään kesäteatterin Peppi Pitkätossu on kunnianosoitus ikääntyneelle, mutta ikinuorelle lastenkirjojen suosikkihahmolle. Se tekee oikeutta kaikille niille mielikuville, joita meillä Pepistä on.
Tarina on kaikille tuttu.
Peppi (Vilma Kärkkäinen) muuttaa Herra Tossavaisen (Aino Larvala) ja hevosensa Pikku-Ukon (Ritva Moilanen) kanssa Huvikumpuun, ja tutustuu naapurissa asuvaan Tommiin (Markus Peltola) ja Annikkaan (Venla Kosonen).
Yksin asuva tyttö herättää alueen aikuisissa paheksuntaa, ja läpi näytelmän Peppiä yritetään saada lastenkotiin - huonoin tuloksin (onneksi).
Välillä Peppi käy Tommin ja Annikkan kanssa koulussa ottamassa selvää, mikä on "kertomustaulu", vierailee sirkuksessa ja kahvikutsuilla, pakoilee katolla poliisikaksikkoa sekä jekuttaa Kukkasta (Ilpo Halonen) ja Jymy-Juntusta (Lassi Videnius).
Tuttua ja tunnistettavaa, eikö totta?
Kyllä! Ja siksi niin, niin mahtavaa.
Helposti soljuvan tarinan on ohjannut Tuija Töyräs.
Yhtä mahtava on myös Peppi Pitkätossun lavastus (Mikko Rantanen) ja puvustus (Kirsi Manninen). Lastenteatterin tulee olla iloista ja värikästä katsottavaa, ja erityisen tärkeää se on Pepissä.
No okei, rehellisyyden nimissä on todettava, että Järvenpään kesäteatteri on harrastajateatteri. Sen vertaaminen ammattilaisten kädenjälkeen ei tee oikeutta intohimoisille harrastajanäyttelijöille.
Siksi - tai oikeastaan siitä huolimatta - Järvenpään kesäteatterin Peppi Pitkätossu on ihka-aito ja oikea Peppi.
Miksi lastenteatterin vaaliminen on sitten niin tärkeää?
Siksi, että pienistä, nuorista kävijöistä leivotaan heidän vanhempiensa avulla tulevaisuuden teatterin- ja kulttuurinkuluttajia.
Isojen laitosteattereiden lisäksi Rouva Sanan omaa jälkikasvua on koulinut ja kasvattanut lähes vaippaikäisestä alkaen Järvenpään teatteri yhdessä kesäteatterinsa kanssa.
Kun teatterista muodostuu lapsille samanlainen osa arkea kuin vaikkapa kirjastosta, vartuttuaan teineiksi heille käy todennäköisesti kuin Rouva Sanan jälkikasvulle: iästä viis, heitä kiinnostaa lähes näytelmä kuin näytelmä.
Jokainen teatteriesitys on mahdollisuus ja nautinto - ei pakkopulla, joka tyydyttää pelkästään vanhempien kulttuurinälän.
Tietyssä iässä jälkikasvu ei juuri puhu eikä pukahda, ja tunteissa ovat vain äärilaidat. Siksi jokainen pienikin palaute teiniltä tulee kirjaimellisesti suoraan sydämestä.
Ehkä jotain kertoo se, että ihan ookoo -kommentin antanut esikoinen nauraa röhötti pienessä flunssassakin Pepin toilailuille.
Tai kuopuksen kommentti: "Voitaisiinkohan me mennä katsomaan Peppiä vielä uudelleen...?
Käykää ihmiset kesäteatterissa koko perheen voimalla, viihtykää ja kasvattakaa lapsistanne tulevaisuuden kulttuurinkuluttajia.
Lasten sydämet kiittävät.
Järvenpään kesäteatterin suven satsaus on ikiklassikko Peppi Pitkätossu: jokaisen lapsen (huom! myös pojan) ystävä, voimanpesä ja puolestapuhuja.
Ja jokaisen aikuisen sisäinen peikkolapsi.
Peppi Pitkätossu on pohjoismaalaisten lasten ikoni. Astrid Lindgrenin luoma Peppi täytti vuosi sitten huimat 60 vuotta.
Sammakoita toistuvasti suustaan lipsautteleva, suurisydäminen tyttö on kuulunut lähes koko olemassaolonsa ajan lasten ja heidän vanhempiensa ikisuosikkeihin.
Meistä miltei jokaisella on jokin mielikuva ja näkemys Pepistä. Ei mikään vaatimaton juttu näin 2010-luvun someaikana.
Moni jää 60-vuotiaana eläkkeelle ja unohtuu, mutta Peppi elää ja voi hyvin edelleen.
Järvenpään kesäteatterin Peppi Pitkätossu on kunnianosoitus ikääntyneelle, mutta ikinuorelle lastenkirjojen suosikkihahmolle. Se tekee oikeutta kaikille niille mielikuville, joita meillä Pepistä on.
Tarina on kaikille tuttu.
Peppi (Vilma Kärkkäinen) muuttaa Herra Tossavaisen (Aino Larvala) ja hevosensa Pikku-Ukon (Ritva Moilanen) kanssa Huvikumpuun, ja tutustuu naapurissa asuvaan Tommiin (Markus Peltola) ja Annikkaan (Venla Kosonen).
Yksin asuva tyttö herättää alueen aikuisissa paheksuntaa, ja läpi näytelmän Peppiä yritetään saada lastenkotiin - huonoin tuloksin (onneksi).
Välillä Peppi käy Tommin ja Annikkan kanssa koulussa ottamassa selvää, mikä on "kertomustaulu", vierailee sirkuksessa ja kahvikutsuilla, pakoilee katolla poliisikaksikkoa sekä jekuttaa Kukkasta (Ilpo Halonen) ja Jymy-Juntusta (Lassi Videnius).
Tuttua ja tunnistettavaa, eikö totta?
Kyllä! Ja siksi niin, niin mahtavaa.
Helposti soljuvan tarinan on ohjannut Tuija Töyräs.
Yhtä mahtava on myös Peppi Pitkätossun lavastus (Mikko Rantanen) ja puvustus (Kirsi Manninen). Lastenteatterin tulee olla iloista ja värikästä katsottavaa, ja erityisen tärkeää se on Pepissä.
No okei, rehellisyyden nimissä on todettava, että Järvenpään kesäteatteri on harrastajateatteri. Sen vertaaminen ammattilaisten kädenjälkeen ei tee oikeutta intohimoisille harrastajanäyttelijöille.
Siksi - tai oikeastaan siitä huolimatta - Järvenpään kesäteatterin Peppi Pitkätossu on ihka-aito ja oikea Peppi.
Poliisien (Anja Veck ja Ritva Moilanen) lahkeet tutisevat, kun Peppi saa heidät houkutelluksi katolle. (Kuva: Järvenpään kesäteatteri/Sami Lamberg) |
Miksi lastenteatterin vaaliminen on sitten niin tärkeää?
Siksi, että pienistä, nuorista kävijöistä leivotaan heidän vanhempiensa avulla tulevaisuuden teatterin- ja kulttuurinkuluttajia.
Isojen laitosteattereiden lisäksi Rouva Sanan omaa jälkikasvua on koulinut ja kasvattanut lähes vaippaikäisestä alkaen Järvenpään teatteri yhdessä kesäteatterinsa kanssa.
Kun teatterista muodostuu lapsille samanlainen osa arkea kuin vaikkapa kirjastosta, vartuttuaan teineiksi heille käy todennäköisesti kuin Rouva Sanan jälkikasvulle: iästä viis, heitä kiinnostaa lähes näytelmä kuin näytelmä.
Jokainen teatteriesitys on mahdollisuus ja nautinto - ei pakkopulla, joka tyydyttää pelkästään vanhempien kulttuurinälän.
Tietyssä iässä jälkikasvu ei juuri puhu eikä pukahda, ja tunteissa ovat vain äärilaidat. Siksi jokainen pienikin palaute teiniltä tulee kirjaimellisesti suoraan sydämestä.
Ehkä jotain kertoo se, että ihan ookoo -kommentin antanut esikoinen nauraa röhötti pienessä flunssassakin Pepin toilailuille.
Tai kuopuksen kommentti: "Voitaisiinkohan me mennä katsomaan Peppiä vielä uudelleen...?
Annikka (Venla Kosonen) ja Tommi (Markus Peltola) ovat Pepin parhaita kavereita. (Kuva: Järvenpään kesäteatteri/Sami Lamberg) |
Käykää ihmiset kesäteatterissa koko perheen voimalla, viihtykää ja kasvattakaa lapsistanne tulevaisuuden kulttuurinkuluttajia.
Lasten sydämet kiittävät.
Peppi Pitkätossu Järvenpään kesäteatterissa 16.7. asti.
Lisätiedot www.jarvenpaanteatteri.fi.
Ylimmäisenä olevassa kuvassa:
Peppi Pitkätossua esittävä Vilma Kärkkäinen.
Kuva: Järvenpään kesäteatteri/Sami Lamberg
Yhteistyössä Järvenpään kesäteatteri.
Rouva Sana näki esityksen kutsuvieraslipulla.
Sieluni hymyt -haaste
Tovi on mennyt aikaa siitä, kun Rouva Sana vastaanotti Satuelämää-blogin kollegalta Sadulta ihanan Sieluni hymyt -haasteen.
Mutta ei siksi, että haasteeseen olisi vaikea vastata. Päinvastoin. Rouva Sanan sielun hymyistä arjessa on lähes runsauden pula.
Mikä saa sinun sydämesi sykkimäään nopeammin? Mikä saa sielusi hymyilemään?
Näitä asioita sai miettimään Satuelämää-blogin Sieluni hymyt -haaste.
Mutta ei siksi, että haasteeseen olisi vaikea vastata. Päinvastoin. Rouva Sanan sielun hymyistä arjessa on lähes runsauden pula.
Mikä saa sinun sydämesi sykkimäään nopeammin? Mikä saa sielusi hymyilemään?
Näitä asioita sai miettimään Satuelämää-blogin Sieluni hymyt -haaste.
Vatasen ja jäniksen vuosi - ylistys downshiftingille
Yksi kunnon road movie kesässä pitää kesäteatterin ystävät sopivassa vireessä.
Tällä kertaa road movieta ei nähdäkään suvisena rillumarei-toteutuksena vaan Krapin kesäteatterin Jäniksen vuosi -klassikko on saanut ihan kokonaan uudenlaisen sävyn.
Rouva Sana voisi sanoa Jäniksen vuoden olevan filosofinen. Hauska, mutta filosofinen.
Arto Paasilinnan romaaniin pohjautuva elokuva Jäniksen vuosi oli klassikko jo syntyessään vuonna 1977. Kukapa ei muistaisi (ainakaan neljänkymmenen ikävuoden ohittaneista) viljapeltoon eksynyttä Antti Litjaa ja jänistä.
Nyt Jäniksen vuosi tekee paluun Keski-Uudenmaan teatterin Krapin kesäteatterin näyttämölle Tuusulaan, mutta kovin uudenlaisen sovituksen voimin.
Tällä kertaa road movieta ei nähdäkään suvisena rillumarei-toteutuksena vaan Krapin kesäteatterin Jäniksen vuosi -klassikko on saanut ihan kokonaan uudenlaisen sävyn.
Rouva Sana voisi sanoa Jäniksen vuoden olevan filosofinen. Hauska, mutta filosofinen.
Nitropurkki on datanomi Vatasen (Juha Veijonen) uskollisin ystävä ja läheinen. (Kuva: KUT/Sami Lamberg) |
Arto Paasilinnan romaaniin pohjautuva elokuva Jäniksen vuosi oli klassikko jo syntyessään vuonna 1977. Kukapa ei muistaisi (ainakaan neljänkymmenen ikävuoden ohittaneista) viljapeltoon eksynyttä Antti Litjaa ja jänistä.
Nyt Jäniksen vuosi tekee paluun Keski-Uudenmaan teatterin Krapin kesäteatterin näyttämölle Tuusulaan, mutta kovin uudenlaisen sovituksen voimin.
Reseptejä hyvään elämään
Vuodessa on aika vähän asioita, joita Rouva Sana odottaa kuin kuuta nousevaa.
Kun Sanna Wikströmin kirja Hyvän elämän reseptit - oivalluksia arjen keskelle keväällä ilmestyi, Rouva Sana on lukenut sitä hiljaa ja hartaasti, ja toivonut, että kuu ei laske mailleen pitkään aikaan.
En oikeastaan osaa edes sanoa, mistä voimakas odotuksen tunteeni Hyvän elämän reseptejä kohtaan lopulta kumpusi.
Ehkä siitä, että teos käsittelee aihepiirejä, joita olen itsekin viime aikoina paljon miettinyt.
Ehkä siitä, että halusin nähdä, onko resepteissä mitään tuttua - ja jotain sellaista uutta, jonka voisin poimia omaan työkalupakkiini.
Ja olihan siellä, molempia.
Kun Sanna Wikströmin kirja Hyvän elämän reseptit - oivalluksia arjen keskelle keväällä ilmestyi, Rouva Sana on lukenut sitä hiljaa ja hartaasti, ja toivonut, että kuu ei laske mailleen pitkään aikaan.
En oikeastaan osaa edes sanoa, mistä voimakas odotuksen tunteeni Hyvän elämän reseptejä kohtaan lopulta kumpusi.
Ehkä siitä, että teos käsittelee aihepiirejä, joita olen itsekin viime aikoina paljon miettinyt.
Ehkä siitä, että halusin nähdä, onko resepteissä mitään tuttua - ja jotain sellaista uutta, jonka voisin poimia omaan työkalupakkiini.
Ja olihan siellä, molempia.
Heureka, aarrekartta toimii!
Rouva Sana on alkanut huolestua yhdestä asiasta.
Mutta mitä kirjeelle kävi? Sen työnsin jo viime elokuussa kalenterin takakannen välissä olevaan taskuun, ja unohdin sen sinne. Totaalisesti.
Maailmankaikkeudessa tapahtuu todistetusti ihmeellisiä asioita (jos siis rouvan sanaset ja alla olevat vakuuttelut riittävät tieteelliseksi todisteeksi - esimerkkejä olisi enemmänkin, mutta niistä lisää toisella kertaa).
Mutta kuinka moni ihmeellisyyksistä menee meiltä ohi, kun emme malta pysähtyä oman elämämme äärelle?
Kuuntelemaan sitä, mitä meille itsellemme kuuluu, miten meillä menee, ja mitä me tulevaisuudelta odotamme? Kääntämään kelkkaamme omaa hyvää kohti?
No joo, myönnän; tämä tarina vaatii ehkä hieman lisäperusteluja.
Muistatko Rouva Sanan viime vuoden puolella tekemän aarrekartan? Kirjoitin siitä joulukuussa enemmän täällä.
Todellisuudessa tein aarrekartan ja kirjoitin sen sivutuotteena syntyneen kirjeen itselleni (kun aarrekartta syntyikin yllättäen aika suitsait ja minulle jäi aikaa) viime elokuussa, siis hiukan vajaa vuosi sitten.
Markkinointiviestinnän opintoni olivat aarrekarttaa tehdessäni loppusuoralla, mutta ne olivat yhä hiukan kesken.
Tiesin, että olin vedenjakajalla: minun piti loppuvuoden aikana päättää, mitä elämältäni haluan, mitä teen.
No, aarrekartta kulki koko ajan kalenterini välissä, ja katselin sitä aika ajoin ja hain siitä voimaakin. Tein kai sille juuri niin kuin yleisesti ottaen pitääkin.
Silti elämä näytti sitä tuijottaessani minulle nenää, ilkkui ja päristeli huuliaan. Ähäkutti. Tässä sinulle. Ja tässä!
Olin aika tavalla polvillani.
Kunnes kaikki muuttui. Enemmän aiheesta voit lukea blogipostauksistani täältä ja erityisesti täältä.
Koitti uusi vuosi ja uudet kujeet, ja vasta huhtikuussa muistin, että ai niin, minullahan oli jossain kirje itselleni.
Kirje oli päivätty 13. helmikuuta 2016. Olin kirjoittanut sen tasan puoli vuotta aikaisemmin, ja tarkoituksena oli, että saisin lukea viestini helmikuun pakkasilla.
Minun oli ollut määrä kirjoittaa, miten talvella voin, kertoa, mitä minulle kuuluu; kuvailla, miltä elämäni näyttää.
Ja sitten seuraakin aarrekarttaan liittyvän kirjeen jännittävin, ja kyllä, tämän rouvan itsensä ihan kyyneliin nostattava kohta.
Ja sitten seuraakin aarrekarttaan liittyvän kirjeen jännittävin, ja kyllä, tämän rouvan itsensä ihan kyyneliin nostattava kohta.
Olin elokuun helteellä kirjoittanut lähes täydellisen kuvauksen itsestäni ja omasta elämästäni tulevilla talvipakkasilla. En vain sitä vielä silloin tiennyt.
Kirje alkoi:
"Hei minä! Lopulta oli kai jo puoli vuotta sitten kaikki selvää; se, mitä tulevaisuudelta odotan ja mitä toivon - se, mistä unelmoin. - Kaikkihan oli siinä ympärilläni, valmiina. Ne piti vain huomata" (no just, muutama sananen tästä tuli lausuttua muun muassa täällä).
Ja jatkoin:
"Olen onnistunut tavoitteessani yksinkertaistaa elämää rojujen karsimista ja elämäntapojen oikomista myöten" (glups, ihan pelottavan totta - voit lukea lisää näistä karsimisista ja oikomisista muun muassa täältä ja täältä).
"Alkukankeudesta huolimatta työasiatkin ovat sujuneet kohtuumallikkaasti" (vielä pelottavampaa, viime elokuussa minulla ei ollut mitään, siis painotan sanaa MITÄÄN, tietoa tulevasta loppuvuoden alkukankeudesta tai siitä, mitä teen juuri nyt, tänään - puhumattakaan, miten minulla työssäni menee...).
"Olen onnistunut tavoitteessani yksinkertaistaa elämää rojujen karsimista ja elämäntapojen oikomista myöten" (glups, ihan pelottavan totta - voit lukea lisää näistä karsimisista ja oikomisista muun muassa täältä ja täältä).
"Alkukankeudesta huolimatta työasiatkin ovat sujuneet kohtuumallikkaasti" (vielä pelottavampaa, viime elokuussa minulla ei ollut mitään, siis painotan sanaa MITÄÄN, tietoa tulevasta loppuvuoden alkukankeudesta tai siitä, mitä teen juuri nyt, tänään - puhumattakaan, miten minulla työssäni menee...).
Hei maailmankaikkeus, mistä tiesit: niin tämä rouva onkin! Tämä rouva on onnellinen.
PS. Heureka, aarrekarttahan toimii!
PS. Heureka, aarrekarttahan toimii!
Skål på den saken - ja skål kaikille valmistuville, juhliville, koulunsa päättäville ja kesälomalaisille. Se kuulkaa alkaa kesä nyt! |
Tilaa:
Blogitekstit
(
Atom
)