I love me -messulippuarvonta

30 syyskuuta 2016

Nonni, eipäs sitä lähdetykään täältä blogin puolelta viikonlopun viettoon ihan vielä.


Rouva Sanalla on nimittäin sinulle yllätys.

hyväolo

Rouva Sana on valittu Messukeskuksessa lokakuun loppupuolella järjestettävien I love me - Ole tärkeä itsellesi -messujen messubloggaajaksi. 

Yhteistyön myötä kaksi onnekasta tämän blogin lukijaa pääsee mukaan messuilemaan.

I love me - Ole tärkeä itsellesi -messut eivät ole mikä tahansa kauneus- ja muotiesittely vaan messuista on kehkeytynyt Pohjoismaiden suurin kauneuden-, terveyden-, muodin- ja hyvivointialan tapahtumakokonaisuus.

Messut järjestetään Helsingin Messukeskuksessa eteläsuomalaisten koululaisten yleisellä syyslomaviikolla eli 21.-23.10.

Rouva Sanan on mahdollisuus päästä oman historiansa ensimmäisen kerran mukaan messuille lomailevista koululaisista huolimatta, ja olen paikalla siis myös messubloggaajan ominaisuudessa.

Rouva Sanan messubloggaamisen kärki on hyvinvoinnissa: sekä fyysisessä että psyykkisessä.

Muodista ja kauneudesta löytyy tukku muita tehtävän paremmin hoitavia messubloggajia. Heitä kannattaa bongata ainakin 40+blogit-portaalista





Mutta itse messulippuarvontaan -

Laitetaan hyvänolon vinkit jakoon jo ennen I love me -messuja. Kerro ja jaa oma reseptisi arkiseen hyväänoloon tämän postauksen kommenttilaatikossa. 

Voit myös vinkata, mistä hyvänolonaiheista olisit kiinnostunut lukemaan joko ennen tai jälkeen messujen.

Onnekkain voittaa liput I love me - Ole tärkeä itsellesi -messuille paitsi itselleen myös ystävälleen. Lippujen arvo on yhteensä 36 e.

Aikaa vastaamiseen on viikko eli perjantaihin 7.10. saakka. Voittajan Rouva Sana julkistaa tasan viikon kuluttua perjantaina illalla.

Voit osallistua myös nimimerkillä, mutta muistathan jättää silti sähköpostiosoitteen.

Muista käydä tykkäämässä Rouva Sanan Facebook-sivuista, jos et ole sitä vielä tehnyt, joko oikealla palkissa olevan kuvakkeen kautta tai suoraan täällä.

Onnea arvontaan - ja hyvää oloa viikonloppuusi!


40 kommenttia

  1. Oma reseptini arkiseen hyvään oloon: ajan viettäminen luonnossa, hiljentyminen, musiikin kuuntelu sekä inspiroivat ihmissuhteet. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihania - ja samalla yksinkertaisia ja jopa ilmaisia! - vinkkejä hyväänoloon, kiitos <3! Tykkään ja komppaan ;).

      Poista
  2. Luonto esim. Kävely Lemmenlaaksossa,hyvä ruoka,ystävät

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lemmenlaakso, jos jokin kyllä ruokkii hyvääoloa <3.

      Poista
  3. Avaimia hyvään oloon ovat näin syksyllä mielestäni rauhalliset illat kynttilänvalossa ja yhdessäolo läheisten ihmisten kanssa :) Riittävä uni ja raikas ilma.. omalla tavallaan vastakohdat täydentävät toisiaan! :)

    Neeakristiina@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näitä hyvänolon vinkkejä ei voi kuin kompata. Ja vinkkien toteutus ei maksa edes paljon :).

      Poista
  4. Kyllä ne on ne perinteiset, liikkuminen ja terveellinen ruoka.
    vbenita@hotmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vanhat, hyvät, perinteiset asiat ovat aina kunniassa :)! Niitä kelpaa aina muistuttaa.

      Poista
  5. Parhaat vinkit ovat riittävä liikunta ja uni sekä terveellinen ruokavalio =). Mukaan arvontaan!
    siinatar@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Unen merkitystä ei sovi koskaan väheksyä. Ei varsinkaan, kun kaksinumeroiset ikävuodet alkavat nelosella tai sitä isommalla :).

      Poista
  6. Lepo ja hyvä ruoka :)
    sonjasuomela01@hotmail.com

    VastaaPoista
  7. ulkoilu koiran kanssa, sauna ja hyvä ruoka!
    paula.susanna@hotmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sauna; tuo suomalainen arjen ja hyvänolon luksustuote <3!

      Poista
  8. Rankka treeni, hyvä ruoka, kehonhuolto ja tarpeellinen uni :) Siinä resepti omaan hyvinvointiini :)
    ida.kojo@hotmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joskus, kun rassaa itsensä treeneissä ihan äärimmilleen, olo on illalla aika euforinen. Vielä ihan viimeiseksi kuppi kuumaa teetä, ja yön nukkuu kuin tukki.

      Kiitos :)!

      Poista
  9. Hyvänolon reseptini on terveellinen ruoka sekä liikuntaa ja lepoa sopivassa suhteessa :)
    netteri@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiteytettynä kaikki tärkeimmät ainekset hyväänoloon: kiitos!

      Poista
  10. riittävä lepo ja terveellinen ruoka!
    pinkissimo@gmail.com

    VastaaPoista
  11. Terveellinen, puhdas ruoka, liikunta sopivassa määrin ja ystävien seura
    marialuok AT gmail DOT com

    VastaaPoista
  12. Minun reseptini on hyviä ystäviä, hyvää ruokaa ja riittävästi lepoa! :)

    mimyy93@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämän rouvan sydän sykähtyy aina, kun mainitaan ystävät <3! Kiitti!

      Poista
  13. Oma reseptini on ehdottomasti se, että muistaa myös rentoutua hyvässä seurassa ja sitä oltaisiin messuille menossa siskon kanssa tekemään :) vanilla_107@hotmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rentoutumista ja joutilaisuutta ei voi korostaa koskaan liikaa nykymaailmassa <3!

      Poista
  14. Hyvä olo tulee kupillisesta teetä, fazerin sinisestä patukasta ja hyvästä kirjasta. Nyt menossa Game of Thrones 2, Kuninkaiden koitos. Viltti vielä kaupanpäälle ja kynttilöitä - syksy on täällä :) bbunski at gmail dot com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Iik, ihan täydellistä <3! Tämäkin rouva haluaa. Kiitos!

      Poista
  15. Pään sisäisen metelin hiljentäminen vaikkapa saunomalla, metsäkävelyllä tai vain pötköttelemällä. Aurinkoista viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pää kaipaa tasaisin väliajoin hiljentämistä ja sitä kannattaa kuunnella. Ihanaa viikonloppua Yrtteilijä <3!

      Poista
  16. Luonto ja koiran kanssa lenkit,ja rauhallinen kahvihetki,ne nollaa pään. Anne
    annelaukkanen09@hotmail.com

    VastaaPoista
  17. Urheilu, hyvä ruoka ja hyvä seura!

    Alexandraaraty@gmail.com

    VastaaPoista
  18. Asenne ratkaisee! k_mari85@hotmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tästä vinkistä en voi olla kuin täsmälleen samaa mieltä, komppaan!

      Poista
  19. Uni ja tasapainoinen ruokavalio kaijal@hotmail.com

    VastaaPoista
  20. Jos ehtii vielä, niin mukaan ^_^ Mun ehdoton hyvinvointivinkki on liikunta. Monta vuotta lapsensaannin jälkeen liikunta jäi ja sen mukainen oli olokin. Nyt kun taas olen alkanut harrastaa, niin energiaa riittää :) kaljukeiju@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vielä ehtii; ilta jatkuu nyt ennakkoajatuksista poiketen klo 24 asti - ja arvonnan voittaja julkistetaan sen vuoksi poikkeuksellisesti vasta huomenna aamun tunteina. Ken ei ole vielä kommentoinut, aikaa on vielä... noin 40 minuuttia ja rapiat.

      Vinkkiäsi ei voi kuin kompata. Meillä on täsmällleen samanlaiset ladut ;). Kiitos Sanna <3.

      Poista

Jaa ajatuksesi, anna palautetta, kerro tarina. Kiitos, että viestit!

My Instagram