Liike on ihmisen perustarve eli terveisiä I love me -messuilta

24 lokakuuta 2016

Kun tukka ja mekko ovat hyvin, kaikki ovat hyvin.

Totta toinen puoli.

Tukan kunnon tai mekon näyttävyyden merkitystä arkisessa elämässä ei sovi toki väheksyä, varsinkaan naisihmisen kohdalla.

Ihmisten kokonaisvaltainen hyvinvointi on kuitenkin paljon muutakin kuin kauneutta ja muotia.

Tämä kävi hyvin selville viime viikonvaihteessa I love me - Ole tärkeä itsellesi -messuilla, joihin Rouva Sana osallistui nyt ensimmäisen kerran (kyllä... jälkikasvun viikon mittainen syysloma ja kolmipäiväiset messut mahtuvat harvoin yhteen).

blackroll
Lihashuoltotreenit sujuvat hyvin esimerkiksi Blackrollin,
vaahtomuovista tehdyn, liikuntaan sovelletun foamrollerin eli erityisen rullan avulla.






















Kauneuden ja muodin väliin oli istutettu I love me -messuilla huikaiseva määrä terveyteen, liikuntaan, henkiseen hyvinvointiin ja luonnolliseen elämäntapaan liittyviä aiheita ja näytteilleasettajia, että yhtenä päivänä kaikesta oli lähes mahdoton ottaa selvä.

Mutta Rouva Sana otti.

Miten sinä tällä hetkellä liikut? kysyy ja haastaa pohtimaan hyvinvointivalmentaja ja suursuositun Hidasta elämää -verkkosivuston bloggaaja Teemu Syrjälä.

Ei ole se ja sama, miten liikumme vai liikummeko ollenkaan.

Syrjälä kumoaa heti kättelyssä yhden yleisen, sitkeästi vaalitun harhaluulon: toisin kuin monesti mielellään halutaan ajatella, mitä vanhemmaksi tulemme, sitä tärkeämpää liikunta oikeasti on.

Monestakin syystä.

Syy numero yksi: lapsena liikumme luonnostaan, automaattisesti. Varttuessamme liikkuminen vähenee, monilla lähes loppuu.

trampoliini
Trampoliini on hyvä tapa liikkua myös aikuisillekin.
Esportin messuosastolla näytetään mallia.



















Syrjälä peräänkuuluttaa liikkumisen ja liikkeen merkitystä, Meidän pitää, on suorastaan pakko liikkua, sillä ihminen on luotu ikiaikaisista esikuvistaan lähtien liikkeeseen.

Meidän apinan elämästä kehittynyt kroppamme kaipaa ja tarvitsee liikettä.

I love me -messut
Tästä alueesta Rouva Sana tykkäsi.

jaksamisleipä





















Kuitenkaan ei riitä, että kiskomme päämme märkinä viikosta toiseen jalkojamme perässämme juoksulenkeillä tai nostamme ahkerasti painoa kuntosaleilla.

Jos kropalle tarjotaan vain yksipuolisesti yhtä liikettä, se ennen pitkää rassaa kroppaa lähes samaan tapaan kuin liikkumattomuus. Yksipuolinen liike ei ole koskaan hyvästä.

Syrjälän teeseihin kuuluu, että liikkuminen pitää ajatella vastakohtien kautta. Konkreettisten vastakohtien.

Jos juokset, mikä on jaloilla seisomisen ja juoksemisen vastakohta? Asettautua vaakatasoon ja venytellä? Joogata tai harrastaa pilatesta?

Syrjälä soisi meidän tuovan liikettä enemmän myös arkeen. Liikkuminen ei ole pelkkä liikunnalle varattu tunti kalenterissa.

Liike ja liikkuminen on yhtä kuin koko elämä.

- Kun seuraavan kerran istut, mieti, miten muuten voisit istua kuin perinteisellä tavalla tuolilla tai sohvalla? Syrjälä haastaa pohtimaan.

Loputtomien kilpailujen ja ajanottojen sijaan Syrjälä peräänkuuluttaa myös leikin ja hauskuuden merkitystä liikunnassa. Mallia kannattaa katsoa lapsista.

Ei elämä oikeasti niin vakavaa ole.

Meidän ei kannata liikkua siksi, että meidän pitää vaan siksi, että meillä on siihen mahdollisuus.

hedelmät

Probiootti Comp
Suomen Terveystuotekauppiaiden liitto valitsi Bioteekin Probiootti Compin
 I love me -messuilla  vuoden 2017 terveystuotteeksi.
Huippunaiset. Menestystarinoita
Huippunaiset. Menestystarinoita -kirjan takaa löytyvät Jaana Villanen ja Maaretta Tukiainen kertoivat I love me -messuilla,
miten naiset voivat tsempata ja tarjota toinen toislleen uusia mahdollisuuksia menestyksensä tiellä.


 Huippunaiset. Menestystarinoita

I love me -messut
Messukansan taidetta.


I love me -messut























Seuraavat I love me - Ole tärkeä itsellesi -messut järjestetään 
Helsingin Messukeskuksessa lokakuussa 2017.


Rouva Sana haastettiin viime keväänä Huippunaiset. Menestystarinoita - kirjan myötä 
käynnistyneeseen #Nostanainenpäivässä -kampanjaan. Voit lukea haasteesta enemmän täältä

Mitä haasteesta seurasi, ja miten sen kävi, löydät tarinaa täältä ja täältä.



Yhteistyössä I love me - Ole tärkeä itsellesi -messut.
Rouva Sana oli yksi messujen messubloggaajista.

6 kommenttia

  1. Viisaita sanoja liikkumisesta! Allekirjoitan ne täysin. Ja kiva lukea messupostauksia kun en itse päässyt paikalle. Voimia alkavaan viikkoon! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No eikö vain. Sitkeisiin harhaluuloihin kuuluu myös se, että kun päivätyö on tarpeeksi fyysinen, ei vapaa-ajalla tarvitse liikkua lainkaan. Mitä vanhemmaksi tulee, sen tärkeämpää liikkuminen on silloinkin.

      Ihanaa, jos sait jotain irti messupostauksestani vielä maanantaina <3. Liikkumisen iloa Yrtteilijä <3!

      Poista
  2. Juuri näin! Ihminen on luotu liikkumaan - kaiken ikäisenä! :)

    VastaaPoista
  3. Kyllä liikkumiselle! Energiatason nousu liikunnan jälkeen on niin huima, ettei sitä voita mikään. Vaikka kuinka väsyttäisi, kunhan saa itsensä vaikka väkisin liikkeelle, niin olo on kuin voittajalla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, tätä ei voi kuin kompata: täsmälleen Heidi <3! Ja millainen superfiiliksen voittajaolo tuokaan mukanaan, uuh.

      Poista

Jaa ajatuksesi, anna palautetta, kerro tarina. Kiitos, että viestit!

My Instagram