No, nyt tehdään teatteria niin järisyttävän isosti, näyttävästi ja prameissa kehyksissä, että johan tässä yhden keskiuusmaalaisen rouvan sydän ihan pakahtuu.

Suosikki-lehden entinen päätoimittaja Jyrki Jyräys Hämäläinen (Juha Palkeinen) oli aikansa julkkis. (Kuva: Järvenpään teatteri/Sami Lamberg)

Järvenpään teatteri on nimittäin aika kumma pakkaus. Siinä vaiheessa, kun katsojana luulet nähneesi ja kuulleesi oikeastaan kaiken, se yllättää jälleen.

Viime viikolla kantaesityksensä saaneesta Jyrki Boy -musikaalista olisi jo moni ammattiteatterilainenkin taatusti aika tavalla kade.

Otetaan aluksi hyvät uutiset. Niitä on monta.

Järvenpään teatterin Jyrki Boy -musikaalilla on vaikuttavat, harrastajateatteriksi paikoin jopa käsittämättömän hulppeat puitteet.

Teatterilla on vahvat perinteet musikaalien tekemiseen. Ja juu, kyllä: Rouva Sana on nähnyt esityksistä monta.

Vaikkapa Evita-musikaali muutamien vuosien takaa oli hyvällä tavalla dramaattinen. Tuntui, ettei sen paremmin voi yksi harrastajateatteri musikaalia enää tehdä.

Mutta kyllä näköjään vaan voi.

Suosikki-lehden entisen päätoimittajan Jyrki Hämäläisen elämään keskittyvä Jyrki Boy on lavastukseltaan sanalla sanoen huikaisevaa katsottavaa Järvenpää-talon Sibelius-salissa: kuin Helsingin tai Lahden kaupunginteatterin parhain ammattimusikaali.

Seikka saa varmasti monen ammattinäyttelijänkin kateelliseksi. Harva näyttelijä päässee koskaan yhtä näyttävän estradin tähdeksi.

Siispä kymmenen pistettä lavastuksesta vastaavalle Mikko Rantaselle ja hänen tiimilleen sekä pukujen takaa löytyvälle Sinikka Zannonille ja peräti kahdeksalle ompelijalle.

Yhtä hulppea on myös Jyrki Boyn taustabändi. Kuinka monta teatteriesitystä sinä muistat, jossa on ollut taustalla koko ajan vähintään kuusihenkinen livebändi?

Niinpä.

Sellainen alkaa olla teattereissa aikamoista ylellisyyttä.

Jyrki Boyssa biisejä musikaalissa paukuttaa ihka-aito ammattimuusikoiden joukko, joista erityisen ihastunut Rouva Sana oli puhaltimien esiintuomiseen. Trumpetin tai saksofonin voittanutta ei vain ole.

Täysi kymppi siis myös Altti Uhleniukselle bändeineen.

Täyden kympin arvoinen on myös ammattiohjaaja Tiina Brännaren kättenjälki. Kun musikaalissa on pikaisenkin laskennan perusteella noin 30 näyttelijää, ja heistä osa monissa eri rooleissa. esitys ei pysyisi kasassa ilman rautaista ohjausta ja näkemystä.

Nyt se pysyy. Vieläpä oikein hyvin.

Ja on musikaalissa paljon muuta taidokkaasti ja nykyaikaisesti toteutettua kuten onnistuneet videoprojisoinnit. Kiitos niistä kuuluu tämän postauksen kuvatkin ottaneelle Sami Lambergille.

Made in Finland. Jyrki Boy alkaa, kun muuan Lasse Viren juoksee. (Kuva: Järvenpään teatteri/Sami Lamberg)

Jyrki Boy on tarinaltaan kunnianosoitus Suosikki-lehden luojalle ja voimahahmolle sekä hänen elämäntyölleen.

Jyrki Hämäläinen oli Mr. Rock. Hän oli synonyymi suomalaiselle showbisnekselle.

On siksi aikamoinen ihme, että Hämäläisen ja Suosikin voimainvuosista ei ole ennen tätä tehty näytelmiä.

Jyrki Boy on Järvenpään teatterin omaa tuotantoa alusta loppuun. Tarina on syntynyt oman väen, tuottaja Anu Uhleniuksen ja näyttelijä Outi Pippurin käsissä.

Kuten käsikirjoittajat musikaalin käsiohjelmassa itse toteavat, Hämäläisen elämä oli niin rikas ja monivaiheinen, että kaksikko päätti rajata tarinan tapahtumat neljään vuoteen 1972-1976.

Jyrki Boyssa Hämäläisen elämän ja Suosikin toimitukseen liittyvien vaiheiden rinnalle on ujutettu toinen, musikaalin lopussa hyvin irralliseksi ja erilliseksi osoittautuva tarina, Savosta pääkaupunkiin muuttavan nuoren Jaanan  kertomus.

Sillä ei ole yhtymäkohtia itse pääaiheeseen kuin juuri ja juuri seitinohueksi langaksi.

Ehkä jokaisessa musikaalissa kuuluu olla yksi kunnon lovestory, rakkaustarina, jonka viran Jaana hahmonsa kautta kyllä musikaalissa hyvin täyttää.

Mutta, mutta.

Itse olisin katsojana silti mieluummin nähnyt ja seurannut Suosikin ja Hämäläisen monivaiheista elämää - semminkin, kun materiaalia oli todella ollut rajattavaksi asti.

Enemmän rokkia ja Suosikin toimituksen ja Hämäläisen elämää, vähemmän ulkopuolisen Jaanan rakkaushempeilyä olisi siis toivonut Rouva Sana, vaikka rakastunut Jaana muutoin niin ihana olikin.

Nyt musikaalin tarina ei kulje perustellusti, eikä ihan jouhevastikaan eteenpäin. Jaanan hahmo jää tarinassa irralliseksi.

Vielä tiukempi aiheen rajaus olisi samalla nitistänyt aika tavalla massiivista musikaalin kestoa. Kolme tuntia on pitkä aika oikeastaan mille tahansa teatteriesitykselle.

Mutta ei mitään niin ikävää, ettei jotain hyvääkin. Kyllä maar tästä teatterista hyviä näyttelijöitä löytyy. Vieläpä hyviä laulavia näyttelijöitä.

Olen lausunut seuraavat kehut tsiljoona kertaa, ja lausun ne täysistä ansioista jälleen kerran.

Marssittakaa vain kolmikko Outi Pippuri, Tommi Kolehmainen ja Heikki Simolin missä tahansa roolissa Rouva Sanan eteen näyttämölle, niin tämä rouva on ihan polvillaan.

Kolmikossa on Jyrki Boyssa poweria. Heissä on aina poweria.

Eivätkä hullummin suoriudu aika tavalla haasteellisesta produktiosta muutkaan.

Ehkei Lotta Häkkinen ole nyt iiiihan Jyrki Hämäläisen puolison Arja-Liisa Inguksen näköinen, mutta minuun hänen Apan roolihahmonsa uppoaa täysin. Apa on ihana, valloittava persoona.

Elina Niemi laulaa kauniisti, ja Juha Palkeinen on oiva, itsevarma, itse Jyräys Hämäläinen.

Ja hei onhan myös Pertti Lehto aika mojova Hurriganesin Cisse Häkkisenä.

Muun muassa.

Jyrki Hämäläisen ja Juice Leskisen välillä oli pientä kismaa, ja sitä kuvaa myös 70-luvulle sijoittuvan musikaalin nimi Jyrki Boy. (Kuva: Järvenpään teatteri/Sami Lamberg)

Jyrki Boy Jyrki Hämäläinen Järvenpään teatteri kulttuuri Suosikki teatteri