Menneen ajan joulumarkkinoilla

02 joulukuuta 2016

Pieni pakkanen nipistää sormia, ja tekee mieli puhaltaa sormikkaiden läpi.

Kumma juttu. Tuntuu, että täällä tulee aina. Onneksi tuli laitettua päähän pipo.

Jostain puhaltaa alueelle kevyt savun haju. Ei paha. Se tuo mieleen joulusaunan.

Kaukaa kuuluu alasinta vasten lyötävän vasaran kilkatus. Muistan, miltä sepän pajassa kuulostaa.

Ihmismeri velloo yhdessä jonossa edessä ja takana, mutta on jotenkin omituisen hiljaista. Sitten ymmärrän.

Näillä joulumarkkinoilla ei ylimääräinen älämölö pauhaa.

Lohjalla edelleen luotetaan, että joulumarkkinoiden tunnelma syntyy siitä, mistä se on aina syntynyt.

joulumarkkinat
Vanhoista hyvistä perinteistä ilman ylimääräisiä, turhanpäiväisiä dingdong-klumeluureja.

Ovatko Lohjan Menneen ajan joulumarkkinat tai Tammisaaren Vanhanajan joulumarkkinat sinulle tuttuja?

Jos eivät, Rouva Sana suosittelee niitä lämpimästi. Molemmat joulumarkkinat ovat saavutettavissa hyvin kaikkialta Uudeltamaalta.

Innokkain ehtii käydä pääkaupunkiseudulta saman päivän aikana kummallakin paikkakunnalla. Etäisyyttä kaupunkien välillä on vain noin viitisenkymmentä kilometriä.

Superinnokkain ajelaa vielä Fiskarsin ruukkikylän kautta.

joulumarkkinat

joulumarkkinat

Jouluinen tunnelma syntyy Lohjan ja Tammisaaren joulumarkkinoilla yhdestä yksinkertaisesta asiasta.

Toisin kuin monilla muilla perinteisillä joulumarkkinoilla, Lohjalla tapahtumaan ei huolita ulkomaisia tuotteita, muovikrääsää ja muita hilavitkutin-tuotteita.

Tammisaaressakin pääpaino on perinteisissä myyntituotteissa.

Molempien tapahtumien tavoitteena on luoda joulun aitoa tunnelmaa ilman kaupallista markkinahumua.

Toiminta-ajatusta vaalitaan tarkkaan.

Lohjalla myyjiä ohjeistetaan jopa omien kojujen koristelemisessa niin, että yhtään muovia tai metallia ei ole lupa näkyä edes kojujen rakenteissa tai myyntipöydillä.

joulumarkkinat

joulumarkkinat

Joulumarkkinoiden tunnelman maine on kiirinyt kauas.

Lohjan Menneen ajan joulumarkkinoilla koittaa historian 21:s toimintavuosi.

Kävijöitä tapahtuma on saavuttanut viime vuosina kahden päivänä aikana peräti noin 20 000 ihmisen eli kunnollisen kokoisen festivaalitapahtuman verran.

Se ei ole mikään pieni määrä se.

Kahdesta tapahtumasta Lohjan Menneen ajan joulumarkkinat on ehdotomasti suurin. Paikalla on vuosittain noin 230 myyjää.

Myynnissä on muun muassa käsitöitä, puuesineitä, keramiikkaa, lahjatavaroita, joulukoristeita, kynttilöitä, maatilojen tuotteita, jouluherkkuja ja leivonnaisia.

Jouluisen tunnelman luomiseen ja rauhoittumiseen osallistuvat myös muun muassa Lohjan seurakunta, sillä tapahtumapaikan vieressä sijaitsee kaunis kirkko sekä Lohjan museo ja Lohjan Seudun Käsityöläisyhdistys.

Fiskars
Ei mitkään hullummat maisemat vuoden pimeimpään aikaan Fiskarsin ruukkikylässä vai mitä?

Fiskars
Yksi hyvä syy poiketa Fiskarsissa joulunaikaan: Desico-tehtaanmyymälän kynttilät.


Eikä yhtään hullumpi tapahtuma ole Tammisaaren Vanhanajan joulumarkkinatkaan. Se on Lohjaa monin verroin pienempi, mutta tunnelma on vähintään yhtä levollinen.

Bonuksena lisätunnelmaa Tammisaaressa luo Vanhan kaupungin kujat ja talot, jotka markkinoiden aikaan sykkivät jo hyvin jouluista henkeä.

Yksinomaan molempien tapahtumien läpikäveleminen ja ilmapiirin aistiminen kantavat joulun odotuksessa pitkälle.
Tammisaari
Tammisaaren keskusta on joulun aikaan tunnelmallinen.


Raasepori
Tammisaari joulukuussa.


Lohjan Menneen ajan joulumarkkinat la 9.12.2017 klo 10-16 ja su 10.12.2017 klo 11-16.
Tammisaaren Vanhanajan joulumarkkinat la 9.12.2017 klo 10-16 ja su 10.12.2017 klo 10-15.


Innokkaimmat kiertävät joulumarkkinoiden välissä Fiskarsin kautta.
Historiallisen ruukkimiljöön tunnelmasta löydät enemmän tarinaa täältä. Kurkkaa.

Tammisaari
Jouluista lämpöä ja tunnelmaa Tammisarressa tarjoaa ihana Cafe Gamla Stan.

Raasepori
Aina on tämän verran kaikissa vanhoissa kaupungeissa lupa kurkistaa ikkunaan.
Tammisaaren Vanha kaupunki on joulun aikaan tunnelmallinen.


Juttu on toteutettu yhteistyössä Länsi-Uudenmaan Lumo matkailu Oy:n kanssa.


4 kommenttia

  1. Mitä kuvia ja ihania tunnelmia, vau! Leppoisaa viikonloppua! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei kiitti <3!

      Tämä rouva tuntee bloggausten seutua aika tavalla, mutta silti niiden kauneus (hei oikeasti ajattelepa vaikka nyt Tammisaarta <3) ja tunnelma joulunkin aikaan yllättää aina. Ihania kotimaisia matkailukohteita joulukuussakin.

      Luovia joutilaita hetkiä <3.

      Poista
  2. Upea markkina- ja joulufiilis välittyi kuvista.
    Mukavan rentoa viikonloppua Rouvaseni <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, kiitos; ihanaa, jos välittyi. Joutilasta, ihanaa joulunalusviikonloppua Outi <3.

      Poista

Jaa ajatuksesi, anna palautetta, kerro tarina. Kiitos, että viestit!

My Instagram