Miten puusta tuli matkailuvaltti eli vaikuttajamarkkinointicase Paavolan tammi

12 joulukuuta 2016

Voiko yhdessä puusta tulla matkailuvaltti?

Kyllä voi, jos on Retkipaikkaa ja Lohjan kaupunkia uskominen.

Retkipaikka toteutti kuluvan vuoden aikana Lohjan kaupungin kanssa vaikuttajamarkkinointikampajan, jonka kohteena oli puu.

Siis puu.

Tammi.

Out of Office
(Kuva: Out Of Office -blogi/Johanna Suomela)


Tammen ainutlaatuisuus oli toki tiedossa Lohjalla jo ennen minkäänlaista kampanjaakin, ja muutama muukin luonnosta kiinnostunut tiesi paikallisen puun erikoisuuden, mutta muuten sitä ei ennen mennyttä kesää juuri matkailuvalttina pidetty.

Mutta nyt pidetään.

Harva puu Suomessa on päätynyt yhtä suuren mediajulkisuuden kohteeksi kuin Paavolan tammi Lohjalla.

Kiitos vaikuttajamarkkinoinnin.

Suomen suosituimmaksi retkeilyblogiksi itseään tituleeraava Retkipaikka oli hieronut Lohjan kaupungin kanssa yhteistyömahdollisuuksia hetken, kun kaupungista löytyi erikoinen tammi.

Retkipaikan perustaja Antti Huttunen kävi paikan päällä katsomassa puuta ja tajusi, että nyt ollaan jonkin hyvin ainutlaatuisen äärellä.

Retkipaikka julkaisi Paavolan tammesta peräti kuusi huolella suunniteltua ja samasta aiheesta eri näkökulmin jalostettua tarinaa käsittelevän juttusarjan.

Juttuja jaettiin Retkipaikan omissa somekanavissa, ja julkaisemisessa hyödynnettiin Retkipaikan seuraajiin liittyvää tietoa muun muassa oikeanlaisista julkaisuajankohdista.

Valtakunnallinen mediamaailma räjähti, ja yleisö kohahti.

Juttujen seurauksena Paavolan tammi ja Huttunen päätyivät viiteen eri lehtihaastatteluun (mukaan lukien kaksi valtakunnallista iltapäivälehteä sekä yksi talouslehti) ja radiohaastatteluun.

Puusta tuli yhdessä kesässä paikallinen matkailunähtävyys, ja puu lähtitienoineen alkoi Huttusen sanoja lainaten elää omaa elämäänsä: puun alle perustettiin kesällä jopa pop up -kahvila ja sen äärellä grillattiin makkaraa.

Syksyyn 2016 mennessä vaikuttajamarkkinoinnin tulokset olivat seuraavat:

  • tehtyjä juttuja on luettu 110 000 kertaa
  • Paavolan tammi mainitaan sosiaalisessa mediassa tunnuksella #paavolantammi 1200 kertaa
  • kesällä 2016 puun luona kävi yli 400 vierasta
  • puu on Lohjan tärkeimpiä matkailunähtävyyksiä nyt koko vuoden
  • Paavolan tammi on monille matkailijoille syy tulla Lohjalle, mutta samalla kaupungissa tehdään muutakin - ja siksi
  • Lohjan kaupungin matkailutulot ovat nousseet 36 prosenttia eli Paavolan tammen saama julkisuus on piristänyt myös koko Lohjan kaupunkikuvaa.


Retkipaikan vinkit yrityksille vaikuttajamarkkinoinnin suunnitteluun:

  1. Etsi jotain epätavallista, erityistä ja puhuttelevaa.
  2. Luota (erityisesti sisällöntuottajan) intuitioon ja innostukseen. Innostus on merkki, että joku muukin ehkä innostuu.
  3. Markkinoi tehtyä sisältöä!
  4. Pidä kiinni helmestä ja jalosta siitä uutta sisältöä. Älä jättäydy pelkän yhden jutun varaan.
  5. Pidä iso tarina mielessä ja rakenna siitä ilmiö.
  6. Mieti, miten muuten saat vaikuttajamarkkinointiyhteistyöstä sisältöä omiin kanaviisi.

Ohhoh hoi, erottuuko sinne asti, kuinka täällä eräs rouva on PING Helsinki Studion jälkimainingeissa edelleen ihan täpinöissään?

Vaikuttajamarkkinointia pidetään suurten yritysten markkinoinnin keinona, mutta Rouva Sana näkee sen oivat mahdollisuudet myös alueellisella, paikallisella tasolla - juuri, kuten Lohjallakin oli tehty. Ehkä entisen elämän ensimmäiset työvuodet matkailun parissa ovat avartaneet näkemystä.

Vaikuttajamarkkinointi on huima voimavara myös pk-yrityksille paikallisesti - Lohjan tapaan toki matkailussa, mutta muillakin aloilla.

Miksi sitä ei käytetä enemmän hyödyksi?

Oman kokemukseni mukaan yrityksiltä puuttuu uskallus, rohkeus ja heittäytymiskyky.

  1. Uskallus kokeilla vaikuttajamarkkinointia, koska se on ihan liian uutta: sitä ei ole koskaan aikaisemminkaan kokeiltu.
  2. Rohkeus, koska vaikuttajamarkkinointia ei tunneta - eikä yhtään sisällöntuottajaa eikä heidän toimintatapojaan.
  3. Ja heittäytymiskyky, koska vaikuttajamarkkinoinnissa avainasemassa onkin yrityksen itsensä sijaan ulkopuolinen toimija: sisällöntuottaja.

Sääli, sillä markkinointi on vuonna 2017 yhä enemmän sisältöjä, ja vaikuttajamarkkinoinnilla saadaan parhaimmillaan Paavolan tammen kaltaisia onnistumistarinoita.

Jos ei siis koskaan rohkene syödä rokkaa, ei ole ikinä rohkeakaan.

Vai miten se nyt meni?

Ja ainakin jää asemalle vilkuilemaan, kuinka juna menee jo, eikä itse ole sen kyydissä.


Juttu perustuu Antti Huttusen kertomaan vaikuttajamarkkinoinnin esimerkkicaseen
PING Helsinki Studiossa torstaina 8.12. Helsingissä.

Vaikuttamarkkinointiin liittyvän edellisen jutun voit lukea edelleen täältä.

Kiinnostaako Paavolan tammi sinua enemmän? 
Kurkkaa Out Of Officen -blogin Johanna Suomelan vuosi sitten julkaisemaa tarinaa,
 jonka löydät täältä.
Lämpimästi suosittelen!


8 kommenttia

  1. Onhan se upea puu!
    Ihanaa viikkoa sinulle Rouva Sana <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No arvaa vain, kuka on luonto- ja matkailuihmisenä ensi tilassa singahtamassa katsomaan tuota puuta. Saatan tehdä kaupungissa jotain muutakin.

      Ai miten niin vaikuttajamarkkinoinnin uhri :D.

      Out of Officen Johannan blogissa tammesta on kauniit ja vaikuttavat kuvat jo lehdettömänäkin.

      Poista
  2. Kiitos ihana Rouva Sana <3

    Vaan onhan tuo mahtava tammi joulukuun puolivälin hämäränhyssyssä(kin) aika dramaattinen näky. Pitänee muuten tunnustaa, että se kesäreissu tammelle jäi tekemättä. Että aion palata, kenties jonain lumisena talvipäivänä. On ehdottomasti reissun arvoinen puu - joillekin jopa useamman :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paavolan tammi on jo varsinainen matkailukohde. Olen kuullut puhuttavan siitä lukemattomia kertoja, mutta itse en ole koskaan nähnyt sitä. Se on nyt ehdottomasti tämän rouvan must to see -listalla.

      Olen kuullut kerrottavan myös, että tammi on kaunis kaikkina vuodenaikoina (niin kuin kuvasikin kertoo jo sen). Tiedän, että on ihmisiä, jotka käyvät puun luona todellakin monta kertaa vuodessa.

      Iso, lämmin halaus ja kiitos sinulle ihana Johanna kuvalainasta <3.

      Poista
  3. Olen lukenut tuosta Paavolan tammesta, mistä lie kanavasta :) Loistavaa matkailumainontaa Lohjalle, en voi muuta sanoa. Kiitos Minna ajatuksia kirkastavasta postauksesta. Nyt tiedän mitä on vaikuttajamarkkinointi.
    Kivaa Tallinnan reissua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, Paavolan tammi siis on julkkis, jos tieto siitä on sinne sinunkin kotinurkillesi kantautunut. Huippua, että Lohjalla tärkeimpiin nähtävyyksiin kuuluu myös luonnon muovaama tuote.

      Valoa ja iloa!

      Poista
  4. Paavolan tammi on julkkis :) Pakko tunnustaa, että minä suunnittelin tammelle retkeä kesällä 2015. Olin kuullut tammesta juttuja jo nuoruudessani ja some pöhinä vain lisäsi kiinnostusta käydä siellä. Sitten tuli jotain muuta ja tammen luo meno siirtyi. Nyt menen ja otan Paavola tammen haltuun. Somella on mieletön voima!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rehellisesti sanoen, Paavolan tammi on ollut omassa tiedossani jo vuosikaudet ja pakko käydä edes kerran -listalla saman ajan; kiitos luonnosta pitävien ja luontoa tuntevien ystävieni, jotka ovat puhuneet puusta niin kauan kuin muistan, ennen somejulkisuutta ja muuta <3.

      Silti puun kokeminen on toistaiseksi jäänyt. Harmillisesti. Eihän sen luo olisi edes matka eikä mikään. Nyt on korjattava tuo asia.

      Poista

Jaa ajatuksesi, anna palautetta, kerro tarina. Kiitos, että viestit!

My Instagram