Miten blogikirjoitus syntyy ja mikä bloggauksessa maksaa?

21 maaliskuuta 2017

Miten yksi blogikirjoitus syntyy, ja kuinka kauan yhden valokuvin kuvitetun tarinan laatimiseen menee? Tapoja ja keinoja lienee yhtä monta kuin on sisällöntuottajaakin. Kaikilla on oma tyylinsä.

Jokaisella jutulla on kuitenkin yksi yhteinen piirre. Laadukkaat sisällöt eivät synny muutamassa tunnissa muun arkipuuhastelun ohessa.


Rouva Sana avasi viime viikolla sisällöntuottajan arjen nurjaa puolta; sitä, miksi liian usea yhteistyökumppani edelleen olettaa vaikuttajamarkkinoinnin olevan ilmaista.

Siitä kumpusi ajatus kahden jatkojutun kirjoittamiseen.

Eilen Rouva Sana julkaisi tarinan siitä, millainen on sisällöntuottajan työpäivä. Tänään valotan, miten omat blogikirjoitukseni syntyvät - ja mistä työn hinta koostuu.

Rouva Sana on nopea kirjoittaja. Tuotan tekstiä sukkelaan. Kirjoittaminen on toinen luontoni; tapani ajatella ja havainnoida maailmaa.

Opin nopeaksi kirjoittajaksi uutistoimittajan työssäni, jossa päivän aikana tarvittiin monta tiivistä ja napakkaa tarinaa ajankohtaisista uutisaiheista.

Ei ollut aikaa jäädä pähkäilemään. Piti tarttua aiheeseen kuin aiheeseen, olipa se tuttu tai ei, ja vastata paitsi jutun sisältämien faktojen oikellisuudesta myös tarinan oikeakielisyydestä.

Valtaosa blogikirjoituksista kuitenkin poikkeaa perinteisestä uutistyöstä. Blogikirjoituksen tehtävänä usein on nykytilanteen valottamisen lisäksi taustoittaa aihetta laajemmin.

Journalistisista jutuista blogikirjoitus kuvineen muistuttaa pikemminkin reportaasia kuin uutista. Ja jokainen toimittaja tietää, että ainuttakaan reportaasia ei roiskaista parissa tunnissa, ei oikeastaan edes päivässä.

Kahta reportaasia työpäivän aikana ei tee kukaan.

Rouva Sanan asiakkaiden tilaamista jutuista ja blogikirjoituksista yksikään ei synny yhdellä istumalla.

Käytän yhden bloggauksen tuottamiseen julkaisuvalmiiksi keskimäärin yhden työpäivän, aiheesta ja kuvituksesta riippuen noin kuudesta kahdeksaan tuntia.

Blogikirjoituksen viisi työvaihetta


1) Jutun näkökulman ideoiminen

Blogilla on oltava punainen lanka, mutta niin sellainen pitää olla myös jutussakin. Jokaisella julkaistavalla jutulla on oltava pointti, syy, miksi se julkaistaan.

Siksi suunnittelen jokaisen jutun näkökulman aina etukäteen. Näkökulman suunta voi toki kirjoitettaessa joskus muuttua (sillä kirjoittaminenhan on havainnointia), mutta ilman etukäteen mietittyä syytä kirjoittaminen on... vain tajunnanvirtaa.

Jos omille tarinoilleni en löydä punaista lankaa, jätän ne aiheeksi ja otsikoksi luonnoksiin, ja tartun niihin myöhemmin.

Tai sitten en tartu koskaan. Aika usein käy niinkin.

Asiakkaiden tilaamia tarinoita vatvon niin kauan, että punainen lanka löytyy. Eikä näkökulman löytäminen yleensä työlästä ole. Muut työvaiheet ovat.

Jutun näkökulman ideoinnin yhteydessä mietin jo jutun kuvitusta.

2) Juttuun liittyvän materiaalin kerääminen 

Kun jutun näkökulma on tiedossa, alkaa itse jutun valmistaminen. Käytännössä se tarkoittaa materiaalin keräämistä ja laatimista.

Toteutustapa riippuu aiheesta.

Omia juttujani pohjustan harvoin kuvaamista ja kuvitusta lukuun ottamatta, mutta yhteistyössä toisen tahon kanssa toteutettu blogikirjoitus ei synny koskaan ilman valmistelua.

Miksi?

Siksi, että vain hyvin harvan yrityksen toimeksianto sisältää toiveen: kirjoita ihan vapaasti vain, mistä mieleen juolahtaa.

Vain tällaista toimeksiantoa ei tarvitse mitenkään valmistella.

Valmistelu voi tarkoittaa tilaisuudessa tai tapahtumassa käymistä, haastattelua, tuotteen noutamista tai sen kuvaamista yrityksessä tai muussa erikseen sovitussa paikassa.

Valmistelua voi olla myös esityksen, näytelmän tai elokuvan katsominen tai kirjan lukeminen.

Ruokabloggaajilla uppoaa monta työtuntia ruoan valmistamiseen ja annoksien kuvaamiseen.

3) Jutun kirjoittaminen

Bloggaajissa ja kirjoittavissa sisällöntuottajissa on kaksi koulukuntaa: osalla tulevat ensin kuvat ja sitten tulee kirjoitus.

Rouva Sana menee aina, aina ja aina sanat edellä. Kirjoitan aina ensin tarinan.

Pyrin kirjoittamaan jutun kahteen kertaan, kahdessa eri osassa. Parhautta on, jos saan jutun ensiversion valmiiksi, ja voin nukkua sen kanssa yön yli.

Seuraavana aamuna käyn jutun läpi, ja kirjoitan sen tavallaan uudestaan.

Aina se ei toki ole mahdollista. Eikä ihan jokainen juttu edes vaadi sitä. Omista jutuista kevyet stoorit, yhden kuvan käsittävät lyhyet tarinat julkaisen usein ihan saman tien.

Olen luonteeltani asiakirjoittaja. Siksi ensimmäinen kirjoitusvaihe sisältää paitsi raakaa sanojen asettamista peräkkäin myös tietojen hankintaa, taustoittamista ja faktojen tarkistamista. Google on kovassa käytössä läpi koko kirjoitusvaiheen. Aina.

Käytän paljon aikaa asiakokonaisuuksien hahmottamiseen. Haalimastani tiedosta usein vain murto-osa päätyy omaan tekstiini, aina ei edes sitäkään.

Työvaihe on kuitenkin itselleni tärkeä. Olen vastuussa lukijoilleni kirjoitusteni oikeellisuudesta; olivatpa tarinat asiakkaan tilaamia tai omassa blogissani julkaisemiani. Olen tarkka faktoista.

Toinen kirjoitusvaihe keskittyy tarinan jouhevaan kuljettamiseen ja oikeakielisyyteen. Siirtelen kappaleiden paikkaa, ja lisään uusia kappaleita tai poistan tarinastani tekstiä.

Tarkistan myös käyttämieni ilmaisujeni kirjoitusasut. Hyvästä kielestä en tingi.

Tai no, jos tingin, on se tietoinen valinta (lukuun ottamatta kirjoitusvihreitä, joita tahtoo silloin tällöin väkisinkin jäädä - omalle tekstilleen kun vain sokeutuu, veivasipa sitä kuinka pitkään tahansa).

4) Jutun kuvittaminen

Ideaalitilanteessa minulla on jo juttua ideoitaessa ajatus jutun kuvittamisesta: kuvat ovat toivottavasti olemassa tai tiedän, mistä ne saan (kuten yhteistyökumppanilta, asiakkaalta tai oman kamerani tai tietokoneeni kätköistä).

Jos kuvat ovat muistikortillani, puran ne tässä vaihessa. Valikoin kuvista (onnistuneet ja) juttuuni sopivat sekä käsittelen ne kuvankäsittelyohjelmalla.

Näin meidän kesken en juuri edes pidä kuvien käsittelystä. Se on supertylsää puuhaa, joka on omiaan latistamaan hyvän kirjoitusmoodin. Yhtään kuvaa en kuitenkaan julkaise ilman pientä hienosäätöä.

PS. Jos valokuvaaminen ja blogikirjoitusten kuvien syntyvaiheet kiinnostavat enemmän, suosittelen koukkaamaan Rouva Sanan bloggaajakollegan Pian Lyhyenä hetkenä -blogin puolelle.

Tässä mainiossa tarinassaan Pia kertoo erään kuvituksensa tarinan. Samastuin siihen niin.

Ei mene todellakaan aina niin kuin Strömsössä, ei - varsinkaan meillä sanat edellä bloggaavilla.

5) Jutun ulkoasun tarkistaminen

Kenties entisestä työstäni toimitussihteerinä ja toimituspäällikkönä johtuen juttujeni ulkoasu ja kokonaisuuksien viilaaminen ovat minulle tärkeitä.

Hahmotan omat juttuni parhaiten kuvien kanssa julkaistuna, ja siinä oivana apuvälineenä toimii blogialustan esikatselu-toiminto.

Kun jutun teksti ja kuvat ovat valmiit, alkaa osaltani kirjoittamisprosessin viimeinen vaihe: jutun muokkaaminen julkaisukuntoon.

Omalla kohdallani se tarkoittaa jutun viimeistelyä esikatselu-toiminnon kautta. En julkaise koskaan yhtään juttua kierrättämättä ja viilaamatta sitä ensin esikatselun kautta.

Esikatselussa hahmotan jutun otsikon ytimekkyyden ja osuvuuden, löydän kirjoitusvirheet ja muut kielelliset, rakenteelliset ongelmakohdat, havaitsen tekstin sujuvuuden - tai sen, että se ei kulje joustavasti - sekä erotan kuvien oikean paikan.

Tässä työvaiheessa on vielä paljon työtä, mutta samalla siihen sisältyy outoa, innostavaa ja inspiroivaa taikaa. Se syy, miksi teen tätä työtä.

Ihan joka kerta.

Vasta tässä vaiheessa syntyy The Juttu. Tarina, (blogi)kirjoitus.

Aina ja aina uudestaan.

Usein voisin käyttää tähän viilausvaiheeseen loputtomaltakin tuntuvan ajan. Omassa tekstissä ja tarinassa kun on aina jotain parannettavaa.

Onneksi on dead linet.

Olen tainnut ylistää niitä täällä lukemattomia kertoja, ja nyt tiedät yhden syyn, miksi.

Kun olen painanut julkaise-nappia tai luovuttanut jutun asiakkaalle, kaikki on ohi. Jutusta on tullut yksi tarina muiden tarinoiden joukkoon, ja se on sen jälkeen lukijoiden ja tilaajan hallussa.

Olen kääntänyt ajatukseni jo seuraavaan tarinaan.



6) Bonus: esimerkkitarina bloggaajan elävästä elämästä

Eräs pieni suomalainen yritys otti minuun yhteyttä ja tiedusteli halukkuuttani blogata heidän uudesta tuotteestaan. He olivat siis kiinnostuneita vaikuttajamarkkinoinnista.

Tuote sopi aiheeltaan hyvin blogiini, ja kiinnostuin. Mietin jutulle näkökulman, suunnittelin siihen etukäteen kuvat ja tein aiheesta tarjouksen.

Valotin omaa seuraajakuntaani ja kaikkia niitä etuja, mitä yritys kauttani saa. Sanoin, että sisällöntuottaminen on työtäni, enkä voi tehdä työtäni ilmaiseksi.

Pyysin kuvallisesta tarinastani, noin päivän työstä, naurettavan summan, 180 e + alv. Se ei olisi mitenkään kattanut edellä olevan neljän kohdan työmäärää, joten summa oli todellisuudessa mielenvikainen.

Mutta jostain kummallisesta päähänpistosta halusin tulla tarjouksellani yritystä vastaan.

Markkinointipäällikkö vastasi, että vaikka he myyvät tuotteitaan kuluttajille ja he ovat lanseeraamassa markkinoille täysin uuden tuotteen, heillä on pieni markkinointibudjetti.

Että miettivät asiaa.

Se oli siinä. Yrityksestä ei kuulunut enää koskaan halaistua sanaa.

Meni noin kuukausi ja sama tuote esiteltiin lukuisissa blogeissa. Kaikki jutut oli tehty samasta näkökulmasta, samanlaisin kuvin.

Se oli tylsää. Boring. En jaksanut lukea jokaista näkemääni juttua loppuun.

Voi vain arvata, miten vaikuttajamarkkinointikampanja oli lopulta toteutettu. Semminkin, kun 180 euroa yhdestä erilaisesta jutusta oli yritykselle liikaa.

Jostain syystä mieleeni kumpusivat kuulut sanat: "Köyhän ei kannata ostaa koskaan halpaa".




Vaikuttajamarkkinointikäyttöön tilatuissa blogikirjoituksissa eli sisältöyhteistöissä 
maksaa kaikki edellä kuvattu.

Juttu on viimeinen kolmiosaisesta sisällöntuottajan työtä käsittelevästä juttusarjasta. 
Edelliset osat löydät täältä ja täältä.


20 kommenttia

  1. Mielenkiintoinen postaus. On mukavaa lukea tällaisia, antaa vähän perspektiiviä bloggausharrastuskeen. :)

    Oman blogini ideana on tietynlainen spontaanius ja yksinkertaisuus, ja olen ottanut tavoitteekseni naputella kutakin postausta kerrallaan maksimissaan vartin. Aina välillä, kun haluan julkaista jonkin pidemmän jutun, naputtelen sitä sitten useampana päivänä aina sen 15 minuuttia kerrallaan, kunnes se on valmis. Tämän periaatteen tarkoituksena on estää se, että alkaisin jumittaa blogin parissa turhan pitkiä aikoja yhteen menoon, ja varmistaa etten ottaisi stressiä bloggaamisesta, joka on itselleni kuitenkin pelkkä kepeä harrastus.

    Kuvia en useinkaan räpsi nimenomaan blogipostauksia varten, vaan muuten vain, osana pitkään pinttynyttä tapaani dokumentoida kuvin kaikkea mahdollista hauskaa ja kaunista tai muuten vain muistamisen arvoista ympärilläni. Satunnaisista otoksistani sitten poimin tarpeen mukaan kuvituksia blogiini. Kommentteihin vastaan samalla logiikalla, nopeasti ja yksinkertaisesti, spontaanisti ja sen kummemmin miettimättä. Ainoa asia, johon olen panostanut välillä oikein ajatuksella, on blogin ulkoasun työstäminen, mutta ei sekään mikään supersuuri projekti ole ollut. :D

    Varpuslintu // viikarivartti.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti superisti kommentistasi Varpuslintu <3!

      Oma suhtautumiseni bloggaamiseen on hyvin ammattimainen, vaikka se minulle oman blogini kautta pääosin harrastus onkin. Koira kun ei pääse karvoistaan...

      Kuten yllä olevassa jutussa kerroinkin, omat, käytetään tässä yhteydessä vaikka sanaa "henkilökohtaiset", tekstini syntyvät usein nopeammin kuin tarinassani kuvatut. En voi enkä pysty käyttämään jokaiseen juttuun kokonaista päivää, vaikka haluaisinkin. Se on siis toki fakta.

      Mutta fakta on myös se, että minulta tilattuhin tai tiedusteltuihin juttuihin suhtaudun aina ammattiote edellä ja käytän tarinan laatimiseen sen ajan, jonka se aidosti vaatii. Silloin jutut eivät synny vartissa eivätkä parissa tunnissa.

      Jutun taustalla oli tarkoitus valottaa vaikuttajamarkkinointiin ja sisältöyhteistöihin liittyvien juttujen syntyä, ja avata työmäärää, joka yhden postauksen taakse kätkeytyy. Sen myötä ulkopuolisille syntyy ehkä paremmin mielikuva, miksi työ maksaa: miksi bloggaaminen ei voi olla ilmaista työtä, jos yritys käyttää juttua omaan markkinointiinsa (ja juu, toki kyllä: hintaan vaikuttaa edelleenkin myös seuraajien määrä).

      Perustelut toimivat tukena myös heille, jotka bloggaavat ja tuottavat sisältöjä verkkoon oman työnsä ohessa. Heitä on koko ajan yhä enemmän, ja liian usein myös heidän työtään dissataan ja pidetään jotenkin vähäarvoisena. Työnä, joka pitäisi taitaa muun "tärkeämmän" ohessa. Kaikille sisältöjä tuottaville on annettava aikaa hyvien ja laadukkaiden juttujen kirjoittamiseen.

      Ihanaa, kun kommentoit. Pääsin sen ansiosta samalla tässä painottamaan, että jokainen, joka bloggaa harrastuksekseen, saa kirjoittaa juttunsa ihan niin kuin haluaa. Kirjoittaminen on ajattelun ja havainnoinnin väline, ja bloggaamisessa on upeaa, että juttuihin voi yhdistää vielä valokuvat.

      Siksi kirjoittaminen on ihan mielettömän antoisa harrastus, ihan kaikille. Samat kirjoittamisen teesit eivät kuitenkaan istu hommaan silloin, kun kirjoittamisella tehdään kaupallista yhteistyötä.

      Poista
  2. Olipa taas mielenkiintoista luettavaa, varsinkin tuo yön yli nukkuminen vinkkinä ihan parasta, ranskalaisilla viivoilla joskus vetelen ajatuksia ja niiden ympärille sitten jotian rustaan. Joskus asiaa tulee enemmän, joskus vähemmän ja välillä pelkään ketä kiinnostaa :(, koska reseptiähän tässä vain jakelen. En tiedä, kuvat ovat kyllä mulle se maistuvan ruoan bonus ja lisä, rakastan kuvia yli kaiken ja kaikenlaisia. Aiemmin keräsinkin niitä leikekirjaan (joka on kyllä hävinnyt remontin myötä, harmitus). Sinä kirjoitat kyllä hyvin ja ymmärrettävästi, näitä on mukava lukea. Iloa sanan tuottamiseen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, kiitos Sari ihan huippuihanista sanoistasi <3.

      Olen aina mennyt sana edellä. Siksi bloggaamisen ja blogistanian myötä on ollut avartavaa tutustua kollegoihin, jotka menevät kuva edellä. Sanat tai kuvat, kumpikin on minusta yhtä fine. Työn kannalta ei ole väliä, kummmasta kaikki alkaa, kun kokonaisuus on tärkein ja lopputulos ratkaisee.

      Sitä paitsi korjaan yhden asian: sinä todellakaan et VAIN jakele reseptejä. Ruoka on selvästi yksi kiinnostavimmista genreistä blogimaailmassa... ja muuallakin <3. Ja teet todella taidokasta jälkeä. Muistapa se <3.

      Poista
  3. Kiitos, Rouva Sana - ja hyvä tietää, että meitä juttujen viilaajia on enemmänkin. Vaikka itse harvoin kahta päivää käytän postauksen tekoon - paitsi silloin, kun tulee se hetki, ettei enää tiedäkään, mihin päin juttua viedään. Itse kirjoitan spontaanisti, mutta sitten alkaa se viilaus ja harvoin olen julkaisun jälkeen tyytyväinen.
    Yhteistyöpostauksissa olen vieläkin kriittisempi...ja kuvien käsittelyyn menee tuhottomasti aikaa mutta kun sattuu olemaan surkea kuvaaja, on pakko omata edes joltisenkinlaiset kuvankäsittelytaidot;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuule Lady, olen vähitellen tullut siihen tulokseen, että tämä pilkun viilaaminen on meidän ammatikseen kirjoittavien perisynti :). Joskus voisi ja soisi omissa vapaammissa kirjoituksissa päästää itsensä helpommallakin.

      Komppaan joka sanaasi. Teen juuri niin kuin sinäkin. Omien, henk.koht. blogijuttujeni osalta en loputtomiin juutu tahkoamaan jokaista sanaa, mutta yhteistyöpostauksissa ja ylipäätään sisällöissä, joita tuotan asiakkaalle tilauksesta olen kyllä kriittinen omaa työtäni kohtaan. Pilkut ja muu sisältö on oltava kohdallaan.

      Kun sitten oppisi vielä valokuvien kanssa saman taidon :D.

      Poista
  4. Hyvä kirjoitus taas kerran! Minulla prosessi toimii aika samalla tavalla ja huomaan kirjoituksissa pallottelevani jutun kärjen ja lähestymistavan kanssa välillä pitkäänkin oman pääni sisällä. Samalla muodostuu muutamia lauseita, joiden ympärille teksti lähtee kehittymään ja lopulta myös aloitus. Vasta sen jälkeen istun koneen ääreen ja teksti muodostuu lopullisesti. Välillä tuntuu, että systeemini on sellainen, ettei ammatikseen bloggaaminen olisi kovin tehokasta kun tarvitaan tuota pään sisäistä pallottelua ja nukuttuja öitä. Näin kun tekstiä saa tulla kun sitä on tullakseen sekä työ- että privaattiblogiin, toimii tämä hyvin näin. Mukavaa viikon jatkoa! Täällä tuli juuri aurinko paksun pilvikerroksen takaa esille - aikast mukavaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jei, meitä pilkuviilaajia ja sisältöjen hauduttelijoita löytyy enemmänkin :D. Kun kirjoittaa oman henkilökohtaisen blogin lisäksi myös työkseen, arvostus laadukasta sisältöä kohtaan vain nousee.

      Joskus mietin asiaa toisinkin päin. On hyvä, että Suomessa bloggaajia ja muiden sisältöjen tuottajia nostetaan esiin erilaisten tunnustusten ja palkintojen kautta, mutta en lakkaa hämmästelemästä, miten kaikki, kaikki, kaikki palkintoehdokkaat ovat lähes poikkeuksetta aina 20-30-vuotiaita.

      Tätä kirjoittaessa on nimetty jälleen tukku uuden blogitunnuksen saajia ja pikakatsauksella taitavat kaikki olla alle 39-vuotiaita. Mietin miksi?

      Aivan kuin kyky ja taito laadukkaiden ja luettavien ja ennen kaikkea myös seurattavien sisältöjen laatimiseen loppuisi 40-vuotiaana. Kummallista ja naurettavaa.

      Samaan aikaa yhä edelleen voimakkaammin toitotetaan sitä, kuinka 50+-ikäryhmässä asuu paras ostopotentiaali. Mutta kaksi-kolmikymppiset ovat vain esillä. Ei ihme, että vaikuttajamarkkinointia harkitsevat yritykset ovat tukka rullalla...

      No, mutta tämä olisi jo toisen tarinan paikka tämä. Ehkä saatan aiheesta piakkoin kirjoittaakin :).

      Valoa ja iloa Anu <3! Aurinkoa odotellessa, vinkkaahan siitä osa tänne <3..

      Poista
  5. Minä kyllä räpsin kuvia todella paljon tulevia blogijuttujakin varten. Hyvillä kuvilla voi tehdä jopa koko postauksen. Minä selittelen juttuja omien kuvien seassa, se on minulle ominainen tapa toimia. Blogipostauksen tekemiseen menee kyllä tunti jos toinenkin. Yhteistyöpostauksiin kuluu enemmän aikaa kuin normipostauksiin. Välillä tämä bloggaaminen on aika haastava harrastus, mutta hurjan rakas silti.
    Ihanaa viikkoa Rouva Sana ja kiitos näistä puhuttelevista postauksista <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin noin Outi! Itse ole vasta bloggaamisen myötä oppinut "varastoon valokuvaamisen" jalon taidon.

      Kun kuvat ovat onnistuneita ja visuaalisesti harkittuja, ne toimivat usein itsessään ainoana sisältönä bloggauksissa. Kyllä!

      Haa - sinäkin olet siis huomannut, että yhteistyöpostaukset eivät taitu suitsait :D. Minusta niiden ei kuulu taittuakaan eli peukku sille. Yhteistyöpostaukset pitää miettiä. Ja siksi niistä pitää maksaa.

      Mitä yhteistyötä se nyt on, että bloggaaja tekee kaiken työn? Varsinkin, kun työtä on enemmän kuin normipostaamisessa...

      Poista
  6. Yleensä postaukseni kehittyvät kuvat -tai ruoka- edellä. Jos teen ruokapostauksen, suunnittelen tietysti reseptiikkaa, käyn ruokaostoksilla, valmistan ruoan, mietin miten stailaan, rakennan "studion", mietin mihin medioihin tarvitsen kuvia ja kuinka kuvaan ne niin että saan eri medioihin tarvittavat kuvat eri suhteissa rajattuina, mietin niihin kuvakulmat ja annoksenkin uudelleenjärjestelyä ja säädän kameran sekä mahdolliset valot ja heijastimet niin, että kuva on valmiiksi aika optimaalinen. Kuvaamisen jälkeen editoin tarpeen mukaan; niitä parhaimpiakin kuvia vähintään suoristan, lisään terävyyttä ja tarvittaessa valoisuutta, retusoin jos löydän jotain poistettavaa, rajaan ja muutan kokoa. Sitten kirjoitan reseptin ja varsinaisen blogipostauksen. Muutama fakta yleensä perusreseptipostaukseenkin täytyy googlata ja hakukonenäkyvyyttä nostaakseen kaivella omista vanhoista postauksista sopivia, joihin linkata. Tämä siis ihan peruspostaukseen, yhteistöissä faktojen tarkistuksia, tekstin ja kuvien viilausta on enemmänkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tykkään niin tästä vaustaksestasi, kiitos Lumo! Edustat sitä bloggaamisen genreä, josta minulla on vain haalea aavistus. Kuvaat vastauksessasi hyvin sitä, että syntyivätpä blogipostaukset ja sisältöyhteistön tulokset sana tai kuva edellä, ne vievät AIKAA!

      Käsi pystyyn te muut lukijat: kuka teistä tekee Lumon kuvaaman työmäärän aamulla ennen leipätöihin lähtemistä tai illalla perunakattilan poristessa liedellä?

      Niinpä. Bloggaamisessa ja sisältöjen tuottamisessa verkkoon salasana on aika - ja suunnittelu.

      Poista
  7. Kiitos Rouva Sana tästä hyvästä postauksesta, joka kyllä valottaa sitä työnmäärää mikä postaukseen tarvitaan. Ihan vasemmalla kädellä tätä ei voi tehdä tai ainakaan silloin ei synny kovin hyvää jälkeä.

    Itselläni kaikki lähtee siitä mitä näen. Visuaalisena ihmisenä minun tarinana syntyvät aina kuvien kautta mutta totta kai kuvatessa on mielen sopukoissa jo tarinakin tai ainakin hahmotelma siitä. Otan paljon kuvia ja niitä voi hyvin sitten käyttää myöhemminkin sopivasssa tilanteessa. Joskus unohdan jopa jotkut ottamani kuvat hetkeksi ja sitten löydän ne uudelleen ja otan käyttöön.

    Kuvat editoin aina kuten Tuulinkin. Vähintä mitä voi tehdä on suoristaa kuvat etteivät horisontit ole ihan vinossa. Joskus mietin seisonko itse kuin Pisan torni koska monet kuvat ovat vinossa :) Totta kai rajaan niitä, säädän valotusta ja terävyyttä sekä lisään kuviin aina Marjon matkassa -tekstin.

    Kun kirjoitan tekstiä kuvien ympärille teen kyllä melkoisesti taustatyötä eli haluan faktojen olevan oikein ja viittaan usein sivustoihin, josta lukija voi halutessaan löytää lisätietoa asiasta.

    Yhteistyöpostauksiin teen vieläkin tarkemmin ja niissä haluan kyllä varmistaa kaiken ennenkuin painan "julkaise" painiketta Bloggerissa.

    Hauskaa tämä bloggaaminen on mutta vaatii kyllä pitkäjännitteisyyttä, kestävyyttä, pitkää pinnaakin välillä ja hyviä istumalihaksia. Joskus seison kun editoin kuvia :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulle tämä bloggaaja- ja sisällöntuottajakollegoihin tutustuminen on ollut superavartavaa ja mielenkiintoista. Minäkin kerron, mitä näen, kuulen ja havainnoin, mutta sanoin. On ihan huikean mielenkiintoista nähdä, miten tarinat voivat syntyä kuva (ja kuvat) edellä.

      Meitä kahta yhdistää raivokas taustojen penkominen :D. Omat bloggauksesi ovat pullollaan sellaista faktaa, että vaatimattomampaa varmasti kylmää. Tiedän, että tiedät omasta kokemuksestasi, että tuollainen työ vaatii aikaa.

      Tämänkään rouvan kamerasta ei lähde (enää) yhtään kuvaa maailmalle ilman kuvankäsittelyä, mutta voi maar, kun sen homman voisi tehdä joku muu. Voisin ihan mieluusti keskittyä senkin ajan pelkkään kirjoittamiseen :).

      Poista
  8. Loistava postaus! Kuvaa hyvin sitä työmäärää joka minullakin menee yhden jutun tekemiseen. Olen kyllä miettinyt että yrittäisin jatkossa tehdä tiiviimpiä ja useammin, kuin laajoja harvemmin. Mutta olen aina mennyt kuvat edellä, se on mielestäni melkeinpä tärkeintä matkailublogissa. Koska kuvaan aivan mielettömän paljon, ole ottanut viime aikoina sen tavan, että käsittelen kuvat aina päivän päätteeksi, jotta ei sitten ole hirveää määrää raakileita joista valita kun jutun kirjoituksen aika tulee.

    Harmillista tuo yrityksen toiminta. Suorastaan noloa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Matkailupainoitteisissa blogeissa kuvat ovat supertärkeät. Opin sen jo takavuosina, kun toimitin matkailun erikoisaikakauslehteä. Kärkesi ja tarinoidesi lähtökohta on minusta siis Johanna aivan oikea.

      Mutta kyllä - jos jokainen aihe on aina laaja ja sitä hieroo pitkään ja huolella, julkaistavia postauksia ei synny usein (no, toisaalta, minusta se ei ole mikään synti matkablogeissa; itse lukijana jaksan kyllä odottaa :)...).

      Samasta syystä minäkin teen aika ajoin, tosin ehkä liiankin harvoin, lyhyitä kuvapostauksia. Itse kutsun niitä makupaloiksi ja tuokiokuviksi. Väitän, että ne ovat usein mukavia luettavia myös seuraajille. Kaiken ei tarvitse olla aina tuhtia tykitystä.

      Tuota sinun kuvankäsittelytapaasi ihailen ihan suunnattomasti. Koska saisin otetuksi oppia sinusta! Huikeaa Johanna! Toteaa Nimimerk. Rouva, jonka kesälomareissukuvat ovat purkamatta ja käsittelemättä edelleen vuosilta 2014 ja 2015...

      Poista
  9. Kyllä sinä Rouva Sana olet ihan PRO, jos vertaa meikäläisen bloggaustaitoihin. Meikäläisen bloggaaminen menee vähän samoja polkuja, mutta taidan prosessoida visuaalisella puolella enemmän. Sanallinen puoli ei ole vahvuuksiani ja siksi en uhraa siihen kovin paljoa aikaa, vaikka huomasin, että minäkin käytän yön yli nukkkumis- metodia ja esikatselu- toimintoja todella usein. Koska bloggaaminen on minulle "vain" harrastus, en voi uhrata siihen paljoakaan aikaani...ja silti minusta tuntuu, että siihen menee liikaa aikaa. Haaveilen joskus, että olisi kiva olla "ammattibloggaaja", mutta näillä taidoilla ja tyylillä ei tästä hommasta leipä irtoa. Siksipä bloggaaminen saa pysyä edelleen rakkaana harrastuksena.
    Kiitos mielenkiintoisesta kirjoituksesta! Sinä todella osaat asiasi ja sinulla tuo sisällön tuottaminen on todella ammattitaitoista. Harmi, että kaikki eivät ymmärrä tätä asiaa...
    Jatka kulkemallasi tiellä rinta rottingilla! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, ei kaikkien bloggaajien tarvitse olla samanlaisia. Minulla on sydän kaikkien, ihan kaikkien bloggaajien ja sisällöntuottajien puolella <3.

      Jo meidän lähtökohtamme ovat kaikilla hieman erilaiset, ja jokainen saa toimia ja tehdä ja tuottaa sisältöjä niin kuin haluaa.

      Osalle bloggaaminen on ihan täysin puhdas harrastus, jonka ainoana tarkoituksena on tuottaa itselleen (!) mielihyvää. Sillä on jo arvo itsessään. Kirjoittaminen (ja valokuvaaminen) on huikean hieno harrastus, joka auttaa hahmottamaan maailmaa ja omaa paikkaansa siinä. Kannustan ja komppaan.

      Postaukseni oli pikemminkin puolustuspuhe ja puheenvuoro kahden ryhmän puolesta:

      1) niiden sisällöntuottajien puolesta, jotka tuottavat työkseen erilaisia tekstejä ja muuta tavaraa verkkoon, mutta jotka eivät koskaan saa työarjessa sille kuuluvaa työaikaa ja

      2) niiden bloggaajien ja sisällöntuottajien puolesta, jotka joutuvat sisältöyhteistöissä ja vaikuttajamarkkinoinnissa kerta toisensa jälkeen perustelemaan, miksi heidän työnsä maksaa. Oman kanavan seuraajakunta on toki arvokas, mutta kyllä käytetyille työtunneillekin pitää saada korvaus - ja pienissäkin blogeissa.

      Hyvin sä vedät Satu <3! Kiva, kun poikkesit taas!

      Poista
  10. Kiitos linkityksestä ja erinomaisesta postauksesta! Itse pyrin kirjoittamaan saman tien julkaisukelpoista tekstiä, yhden "tavallisen" postauksen kirjoittamiseen ja kuvien valitsemiseen menee 2–3 tuntia. Olen huomannut, ettei mun kannata luonnostella kovin tarkkaan, sillä kun alan kirjoittaa näkökulma saattaakin muuttua lennosta. Ranskalaisia viivoja ja miellekarttaa saatan pyöritellä paperilla postausaiheita etukäteen miettiessä, mutta kun alan kirjoittaa, kirjoitan kerralla valmista. Tosin saatan vielä julkaisun jälkeenkin käydä korjailemassa juttuja.

    Yhteistyöpostauksissa laatuvaatimukset ovat tietysti toista luokkaa ja niitä saatan viilata useana eri päivänä, jotta varmasti kaikki faktat ja linkitykset tulevat oikein. Eilen olin juttelemassa yhden potentiaalisen yhteistyökumppanin kanssa ja he olivat ällikällä lyötyjä siitä, mitä kaikkea vaikuttajamarkkinoinnilla voikaan saada aikaan. Jatketaan siis asiakkaiden valistamista jatkossakin, ala on vielä niin uusi, että avoimuus, läpinäkyvyys ja tiedon jakaminen on meille kaikille eduksi.

    Ostin eilen kameraan uuden, valovoimaisemman objektiivin, saapa nähdä nouseeko kuvieni laatu sen myötä nextille levelille! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuule ilo postauksen linkityksestä oli vain minun puolellani, kiitos Pia :D. Kuten julkaistessasi jutun sinulle kommentoinkin, koin kyllä tarinasi myötä täydellisiä samastumisen hetkiä. Ei toki kuvaaminen iiiihan aina yhtä haastellista ole, mutta tarinasi antaa yhden sivujuonteen sille, miksi tämä bloggaaminen voi todellakin olla joskus hidasta puuhaa :D.

      Minäkään en erityisesti omissa kirjoituksissani juuri luonnostele. Luonnostelemista on minulle itse kirjoittaminen ja erityisesti ajatusteni ja tekstin muokkaaminen. Kovin montaa tuntia en minäkään omiin teksteihini käytä. Haluaisin toki ja voisin viipyillä niidenkin seurassa pitempään, mutta arkirealiteetit määrittelevät ajankäytön.

      Vaikuttajamarkkinoinnin tietoisuuden lisäämisen potentiaalista olet täsmälleen oikeassa. Meillä on paljon työsarkaa... :).

      Kirjoittamisen ja erityisesti kuvaamisen iloa. Muuan rouva on sinulle nyt kyllä hieman kade :D..!

      Poista

Jaa ajatuksesi, anna palautetta, kerro tarina. Kiitos, että viestit!

My Instagram