3+1 oppia Markkinoinnin viikolta

07 syyskuuta 2017

Yrittäjän on helppo perustella vetäytymistään töidensä imuun, ja unohtaa sen varjolla kaikki muu: myös oman osaamisensa kehittäminen.

Ei työarjen keskeltä itsensä pois tempaiseminen ole Rouva Sanallekaan helppo, kun pöydällä odottaa sata ja yksi akuuttia asiaa niiden ainutta ratkaisijaansa.

Tällä viikolla vedin kuitenkin kaiken uhalla parhaat mehut irti kaksipäiväisestä Markkinoinnin viikosta.

Ja mikäpä sitä oli omaa ammattitaitoaan ravitessa, kun tapahtuman sisältö oli tänä vuonna hyvin sisältömarkkinointipainotteinen.

Sisältötoimisto Rouva Sana
(Kuva: Pixabay)


Mitä sitten opin tällä viikolla?

Ainakin sen, että on kaksi sanaa, jotka ovat hotimpia kuin kenties koskaan: tavoitteet ja kohderyhmä.


1. Sisältömarkkinoinnin kaksi sanaa: kohderyhmä ja tavoitteet

Viimeisen vuoden aikana olen hokenut asiakkaistani ja työtehtävästä riippumatta kahta asiaa - joskus jopa niin usein, että oma uskoni on ollut loppua.

Mieti, mikä kohderyhmäsi on. Mieti, mitkä ovat tavoitteesi. Mitä omalla sisältömarkkinoinnillasi tavoittelet? Vasta sen jälkeen päätä toimenpiteet ja suunnittele.

Markkinoinnin viikolla tuli kakofoninen, mutta samalla ah, niin kotoinen ja lämmin olo.

Istuinpa kahden päivän aikana noin kymmenen tarjolla olleen luentoestradin minkä eteen tahansa, ja olipa luennon aihe markkinoinnin saralta mikä vain, aina ja kaikkialla toistui kahden päivän aikana kaksi sanaa: kohderyhmä ja tavoitteet.

Sama asia ilmaistiin myös toisin päin.

Kuten vaikkapa Siro Creativen toimitusjohtaja Joel Hypén, Hehku marketingin business developer Kalle Viira tai pitkän linjan sisällöntuottaja Anna Perho omissa esityksissään totesivat: kaikille kaikkea on sama kuin kenellekään ei mitään.

2. Videon RAJU tuleminen

Sisältömarkkinoinnista hiukankaan kiinnostuneille videon tuleminen ei ole mikään juttu. Sehän on jo täällä.

Sen sijaan se, millaisen hirmumyrskyn lailla se meille rantautuu, voi olla monelle yllätys.

Useista esityksistä koostettujen tutkimustulosten perusteella videoista sisältömarkkinoinnissa sanottiin muun muassa seuraavaa:

  • videosisällöt kasvoivat somessa vuoden 2014-2015 (yhden vuoden) aikana 360 prosenttia
  • Facbookin oman arvion mukaan vuoteen 2021 mennessä kanavan sisällöt ovat 100 prosenttisesti videoita
  • kun useat pk-yritykset pohtivat yhä ylipäätään sisältömarkkinointiin siirtymistä, isot brändit ovat alkaneet harjoittaa sisältömarkkinointia jo kevyillä videospoteilla
  • sisältömarkkinnoinnissa pitkät videot eivät kiinnosta katsojia ja seuraajia: videoiden katseluaika somessa on keskimäärin 10 sekuntia
  • somen käyttäjistä 80 prosenttia muistaa (mainos)videon vielä kuukauden kuluttua

3. Tarinat rulettavat

Ne, ketkä ovat epäilleet, että tarinat kuuluvat leirinuotiaikaan ja ovat ansaituisti jääneetkin sinne (tai ovat korkeintaan jäänne markkinoinnin kivikaudesta, joka on päättymässä) erehtyvät pahankertaisesti.

Tarinat ovat yrityksen tärkeintä pääomaa. Tarinat ovat kiinnostavampia kuin itse yritys ja sen tuotteet tai palvelut. Siksi niitä tulee hyödyntää yrityksen (sisältö)markkinoinnissa.

Hehku Marketingin business developer Kalle Viira väittää, että ihmiset eivät osta yhdenkään yrityksen palveluita ja tuotteita niiden itsensä takia vaan asiakkaat ostavat sen vuoksi, miksi yritys tekee ja tuottaa niitä.

Tarinat avaavat, miksi yritys on asiakasta varten olemassa. Tarinat antavat yritykselle mahdollisuuden palvella ja auttaa asiakasta. Tarinat mahdollistavat pitkäjänteisen brändäämisen.

Millä keinoin tarinoiden tuominen yrityksen markkinointiin sitten onnistuu? Vastaus on blogi.

- Blogi on paras keino pitää yrityksen verkkosivut hengissä, kiteyttää Viira.

Eikä muuan rouva voisi hykerrellä enää leveämmin. (Selitys hyrinään löytyy täältä.)

+ 1. Sisältömarkkinointi kannattaa


Vielä yksi knoppi kaikille sisältömarkkinointia yhä edelleen epäileville.

Sisältömarkkinointi on 62 prosenttia muuta markkinointia edullisempaa, mutta se tuottaa kolme kertaa enemmän.

Ja tämän tiivistyksen ääneen Markkinoinnin viikolla ilmoille loihti edellä mainittu Viiran Kalle, ei Rouva Sana.

Eli terkkuja vain Markkinoinnin viikolta!


4 kommenttia

  1. Kylläpö tuntui tuossa hyvältä blogien arvostus. Toivottavasti moni ottaa onkeensa tästä.
    Mukavaa torstaita sinulle Rouva Sana ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No eikö vain Outi <3. Blogi on ja voi todellakin hyvin, ja verkkosivuilla sen merkityksen voittanutta ei oikein ole. Onneksi blogin arvostusta peräänkuulutetaan nyt rutkasti maailmalla. Siihen osallistuvat muutkin kuin muuan rouva S. ;).

      Poista
  2. Mainio juttu Minna! Tällainen vapaa-ajan bloggaajakin sai monta varteenotettavaa vinkkiä ja uutta tietoa, kiitos! Ja noihin tarinoihin uskon... tein juuri yhden hankinnan mielenkiintoisen tarinan vuoksi.
    Kiitos hienoista terveisistäsi!
    Mukavaa viikonloppua Rouva Sana <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heii, ihanaa, kiitos terkuista ja palautteesta! Näin minäkin ajattelin, että kuulumiset palvelevat ennen kaikkea sisältömarkkinointia harjoittavia toimijoita, mutta yhtä kaikki samaan tapaan myös bloggaajia. Monelle bloggaajalle on varmasti lohdullista kuulla muun muassa vahvistuksia tarinoiden voimasta. Ne eivät ole pelkkää sanahelinää.

      Isosti terkkuja Tuula sinne sinulle <3!!

      Poista

Jaa ajatuksesi, anna palautetta, kerro tarina. Kiitos, että viestit!

My Instagram