Mitä sinulle kuuluu tänään?

01 syyskuuta 2017

Mitä sinulle kuulu tänään?

Tämä kliseinen otsikko nousi Rouva Sanan mieleen, kun syysmuuttoon valmistautuvat linnut paiskautuivat vuorotellen olohuoneen suureen ikkunaan, koivujen latvat taipuivat kohti peltoa ja taivas enteili sateen saapumista.


Että kiitos vain kysymästä, mitäpä minulle todellakin tässä.

Tulostin oikuttelee juuri sillä hetkellä, kun kiireellinen kirje pitäisi saada perinteisen Posti-Paten kuljetettavaksi, ja sata muuta asiaa odottaa tekemistään.

Kun koko viikko on kulunut epämääräisiin tunarointeihin kompuroidessa ja kivistävää otsalohkoa painellessa. Kun päivät ovat olleet taistelemista kelloa ja unohduksia vastaan.

Ja kuinka samaan aikaan mieltä viiltää ikävä kesään, jota oikeastaan koskaan ollut (edes siksi, että se meni töitä tehdessä).

Protesti!

Tahtoo vielä hetkeksi lämpimään. Tahtoo vielä edes kerran pukea farkkusortsit ylle, ja tunnustella paljain varpain vastaleikattu nurmi.

Tahtoo aistia auringon lempeät säteet ennen kuin on valmis sanomaan: hei hei kesä - nähdään ensi vuonna!

Tilauksessa on yksi lämmin viikonloppu, johon kuuluu lempeä ilta, kynttilänvalo, puidun viljapellon tuoksu, järveltä puhaltava armelias tuulenvire ja viinilasi.

Vaikka huomenna.

Mitäs siihen sanot? Sopisiko sinulle?



Jutun kuvat on ikuistettu Tuusulanjärvellä syksyllä 2016.

4 kommenttia

  1. Mä tahdon myös! Kesäsäitä kesällä ei ollut tarpeeksi, me vaaditaan lisää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No näin me yhdessä vaadimme, ja ehkä osittain myös saimme :). Erityisesti perjantai-ilta oli kyllä kaunis.

      Vaan no can do - syksyä kohti ollaan menossa. Niin tai näin: tsemppiä uuteen arkeen <3!

      Poista
  2. Tulee se. Väijyy nurkan takana, ja yllättää kun sitä vähiten osaamme odottaa :) Tuo alun lause voisi olla jostain kuolemattomasta klassikosta: "syysmuuttoon valmistautuvat linnut paiskautuivat vuorotellen olohuoneen suureen ikkunaan, koivujen latvat taipuivat kohti peltoa ja taivas enteili sateen saapumista." Hieno tunnelmakuvaus!
    Tuo alun lause voisi olla jostain kuolemattomasta klassikosta: "

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heiii, kiitos Johanna sanoistasi! Vau, olen otettu <3. Kiitos!

      Ja kyllä, oikeassa todellakin olet kyllä. Jo viikonloppuna kävi selväksi; siellä se nurkan takana odottaa. Syksy.

      Energiaa syysviikoihisi Johanna <3!!

      Poista

Jaa ajatuksesi, anna palautetta, kerro tarina. Kiitos, että viestit!

My Instagram