Rouva Sana uudistuu - blogi hiljenee toviksi

22 syyskuuta 2017

Rouva Sanan piti julkaista tänään päivitys, jonka päätarkoituksena olisi ollut kertoa, kuinka kanavista yksi eli tämä blogi jää hetken tauolle.

Ja se siitä.

Että jääthän taajuudelle odottamaan.



Mutta hitto, sitten mietin, että mitä sitä tässä salaperäisiä päivityksiä oikein julkaisemaan. Kerrotaan asiat suoraan jo nyt niin kuin ne ovat.

Rouva Sanan kanavat kokevat tulevan viikon, kahden aikana historiansa suurimmat muutokset sitten ilmestymisen jälkeen.

Kyllä!

Alkukesästä asti kulissien takana ja kaiken muun työtekemisen ohessa valmisteltu H-hetki on pian käsillä. Rouva Sana jakautuu syys-lokakuun vaihteessa kahtia.

Vihdoin, toteaa rouva itse.

Jatkossa tämä blogi jatkaa omaa elämäänsä samoja periaatteita vaalien, joista se sai alkunsa lähes neljä vuotta sitten.

Uudistuksen yhteydessä sivuille myöhemmin mukaan tullut sisältötoimiston puoli siirtyy omaksi kokonaisuudekseen.

Kaksi eri verkkosivustoa, kaksi eri domainia eli verkkosivuosoitetta ja jopa kaksi eri blogia.

Syitä ratkaisuun on monia.

Tärkein niistä on se, että tämä yksi ja sama verkkosivusto ei riitä enää palvelemaan Rouva Sanan muuttuneita ja kasvaneita lukija- ja asiakasryhmiä.

Lähiviikkojen aikana verkosta löytyy markkinointiviestinnän ammattilainen Rouva Sana, joka jakaa tietoa sisältömarkkinointiin sekä sisältöjen tuottamiseen ja bloggaamiseen liittyen.

Ja yhä edelleen säilyy se sama, tuttu Rouva Sana, joka janoaa kirjoittaa arkisista havainnoista omalta kotiseudultaan, kulttuurista sekä hyvinvointiin liittyvistä teemoista.

Miltä sinun korviisi nämä uudistukset kuulostavat?

Ainakin rouva itse täällä päässä on täpinöissään.

Miten kaikki lopulta muuttuu, ja ennen kaikkea, miltä kaikki näyttää - niistä lisää, kun sen aika ihan piakkoin on.

Nyt tämä kanava vaikenee toviksi. Jos verkkosivut eivät hetkeen toimi ja blogiin ei tule uutta luettavaa, älä ihmettele. Se vain tarkoittaa sitä, että sinua varten on uutta työn alla.

Ja kun tapaamme seuraavan kerran, se tapahtuukin uudenlaisissa merkeissä.

Pysy taajuudella Rouva Sanan Facebookissa. Saat sen kautta tiedon, kun kaikki on valmista.

Ihanaa syyskuun vaihdetta ja väriloistetta päiviisi!

Ja muista tulla moikkamaan Rouva Sanaa Nasta fiilis -messuille Järvenpäähän ensi viikon lauantaina 30.9. klo 10-16. Löydät Rouva Sanan messupisteen luota myös Keski-Uudenmaan blogit - Kublon.

Se on menoa nyt - tsau!

4 kommenttia

  1. Hyvältä kuulostaa uudistumiset.
    Ihanaa viikonloppua sinulle Rouva Sana ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Outi <3! Syyskuun viimeistä viedään. Aurinkoista viikkoa!

      Poista
  2. Kuulostaa aivan upealta. Olet hienosti kehittänyt blogiasi ja varsinkin ammattipuoli eli sisältötoimisto on ottanut isoja harppauksia eteenpäin!!!! Kertakaikkiaan hienoa!!!

    Nyt jään odottamaan innolla uudistuksia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, kiitos ihana Tuulanneli rohkaisevista sanoistasi <3! Aika haipakkaa tämä on kieltämättä nyt ollut, mutta kaikki johtuu vain yhdestä ja ainoasta asiasta: innostavasta, alati uutta janoavasta ja kiinnostuneesta lukija-, seuraaja- ja asiakaskunnasta. Ilman teitä kaikkia ei olisi Rouva Sanaa - eikä verkkosivuprojekteja :D.

      Kädet savessa mennään vielä tuleva viikonloppu (ja messuillaankin siinä sivussa) ja pisteen paikka näille uudistuksille lyödään ensi maanantaina 2.10. Silloin tämä blogin puolikin herää taas tauon jälkeen eloon.

      Valoa ja väriloistoa!

      Poista

Jaa ajatuksesi, anna palautetta, kerro tarina. Kiitos, että viestit!

My Instagram