Oman elämäni pankinjohtaja

Miten ihmeessä olen tällaisessa tilanteessa! voihkin itsekseni, kun työnsin hajanaisia vaatekertoja kassiini ja otsani punki samaan aikaan kesän ensimmäistä hikeä.

En tiedä, johtuiko kuumuus lopulta lämmintä kesäpäivää enteilevästä aamusta vai oliko se tuskan hikeä.

Mutta kun ei tätä rouvaa ole oikeasti tarkoitettu valokuviin.

Mitä ihmettä valokuvaan puetaan oikein ylle? Miten kuvassa ollaan? Hymyilläänkö vaiko eikö hymyillä?

Potrettikuvaukseen vielä! Meikärouva?

Rouva Sana

Miksi  minä suostuin tähän!

Ei.  Tulkaa joku hakemaan minut pois.

Valokuvaaja Tarja Sirkiän olisi ollut huomattavasti vaikeampi puhua Rouva Sana ympäri henkilökuvauksen malliksi, jos en olisi tovia aikaisemmin nähnyt hänen ottamaa kuvaa ystävästäni Tainasta.

Se löytyy Tarjan tililtä Instagramista edelleen. Tainan kuva on pysäyttävä, maaginen. Sanalla sanoen minusta täydellinen.

En ole koskaan nähnyt kenenkään ottaneen niin onnistunutta kuvaa tuntemastani ihmisestä. Tarja oli onnistunut vangitsemaan Tainan kuvaan juuri siten kuin minä hänet näen.

Seesteisenä, kauniina, ehkä hieman eteerisenäkin, sillä lailla hyvällä tavalla. Maailman lempeimpänä, sydämeltään viisaana ja muita aina ajattelevana ihmisenä.

Ja pian tämän jälkeen törmäsin neulekahvila Lentävässä Lapasessa vielä Tarjan valokuvanäyttelyyn. Kuvat lumosivat minut täysin. 

Näyttelyssä esillä olleet henkilökuvat oli teetätetty hulppeaan taulumaiseen kokoon, ja osaa teoksia koristivat aidot taulun kehykset. 

Aivan kuin siinä olisi ollut yhdelle näyttelylle jo kylliksi. Jäin kuitenkin tuijottamaan kuvissa olevien naisten olemusta, ilmeitä, kasvojen piirteitä.

Kuvien tunnelmaa.

Ymmärsin, että kuvat olivat enemmän kuin pelkkiä kookkaita henkilökuvia. Niissä oli jotain samaa kuin ystäväni Tainan kuvassa, vaikka en tuntenutkaan kuvien naisia.

Kuvat olivat aitoa naisen elämää kolhuineen, iloineen ja elämänkokemuksineen kauniisti ja lämpimästi kuvattuna.

Tehdäänpä vielä pieni aikamatka.

Sulje silmäsi hetkeksi, ja mieti entisaikain pankinjohtajan työhuoneen tai edustushuoneen seinille ripustettuja arvokkaiden herrain henkilömaalauksia. Muistat kyllä, miltä ne aikanaan näyttivät (tai näyttävät ehkä edelleen, mistäs minä sen tiedän).

Jokaisessa teoksessa mies (siis huom! aina mies) istui tai seisoi selkä ylväästi suorassa ja katsoi rauhallisena ja viisaana eteensä elämänkokemus ja viisaus silmissään.

Tarjan kuvissa on jotain samaa. Ne ovat moderni versio ylväistä ja arvokkaista entisaikain pankinjohtajahenkilökuvista - sillä erotuksella, että kuvien päähenkilönä on aina nainen ja teokset ovat valokuvia. 

Lentävässä Lapasessa valokuvien välissä astellessani yhtäkkiä tajusin, että haa, jokaisella suomalaisella naisella pitäisi olla yksi tällainen: Tarjan ikuistama aito ja luonnollinen hetki omasta itsestään.

Teos, joka päivittäin muistuttaisi, että tällainen minä olen, ja olen siksi maailman parhain, kaunein (ja samalla luvan kanssa hauskin ja pähkähulluin) versio minusta.

Ainutlaatuinen tyyppi.

Rouva Sana

Kellokosken ruukkimiljöössä Tuusulassa sijaitseva Tarja Sirkiä Photographyn valokuvausstudio on avara ja valoisa. Toukokuun aurinko työntyy ikkunoista sisään väkisin.

Rustiikkiset seinät hohkavat kauniina. Niitä voisi suorastaan taputella ja imeä niistä halaamalla voimaa.

Studion perällä soivat kaiuttimesta mukaansa tempaavat rytmit. 

Sekaisella pöydällä on hujan hajan sulassa sovussa Tarjan kuvausrekvisiittaa, vesipulloja, kahvimukeja, mansikoita ja Salon LK:n kampaaja-maskeeraaja Laura Simulan tarvikkeita.

Mukavuus ennen kaikkea, Tarja oli painottanut vaatteista ennen kuvauksia. Tärkeintä on, että vaatteet tuntuvat omilta ja niissä on miellyttävä olla.

Huokaan helpotuksesta, kun Tarja hyväksyy ideani risoista lempifarkuistani ja mustasta t-paidasta: omasta minästäni.

Olisin valinnut bändipaidan, mutta etukäteen oli käynyt yksi ainoa käsky: ei kirjavaa, eikä mitään värikästä. Ne eivät toimi kuvissa.

Tajuan, että olen unohtanut itselleni tärkeän niittivyön ja maiharit kotiin.

Istahdan Lauran käsiteltäväksi. Hän tiedustelee, millaisen lookin haluaisin. Tajuan, että ken leikkiin ryhtyy, se leikin kestäköön, ja päätän, että kaikki käy.

Anna palaa, Frank. Nyt mennään. Lauraa hymyilyttää, ja hän ryhtyy hommiin.

Ja kun nousen ylös Lauran tuolista en voi muuta kuin tuijottaa omaa peilikuvaani mykistyneenä.

Saan sanotuksi, että olisi suoranainen synti lähteä kuvausstudiolta suoraan kotiin ja tuhlata ulkoasu keittiöhommissa. Kuvaussession loppuun tarvittaisiin kunnon juhlat.

Rouva Sana


Näin jälkikäteen on helppo todeta, että enpä ole koskaan viettänyt yhtä aurinkoista, iloista, lempeää, innostavaa sekä yhtä paljon naurua ja hauskoja tarinoita sisältävää, kannustavaa ja kaunista valokuvauspäivää kuin Tarja Sirkiä Photographyn studiolla tuona toukokuun arkena.

Tänä päivänä puhutaan paljon voimaannuttavan valokuvaamisen keinoista ja mahdollisuuksista. Tarjan valokuvaaminen ei ole sitä, mutta jotain älyttömän paljon samaa lopputuloksessa ja siihen johtavissa vaiheissa kuitenkin on.

Me kaikki haluamme tulla hyväksytyksi sellaisena kuin olemme: vikoineen, ulkoisine epäkohtineen, kolhuineen ja arpineen, sisäänpäin kääntyneine luonteine ja kaikkineen.

Ei meistä kaikista ole suurta pankkia johtamaan, mutta meissä kaikissa on aina jotain.

Ja silti naisista suuri osa kipuilee riittämättömyyden tunteen kanssa ja kokee epävarmuutta siitä, saako hän olla sellainen kuin hän on - ja onko hän tarpeeksi jotain oman ja ennen kaikkea muiden mielestä.

Tarjan valokuvien päähenkilöt eivät ole vain paras versio itsestään. He kaikki ovat oman elämänsä pankinjohtajia.

Arvokkaita, seesteisiä, luottamusta ja lämpöä herättäviä paljon vartijoita, jotka tietävät, että tässä minä olen.

Minä ja vain minä, ja se riittää.

Ja kun sellaista versiota itsestään muistaa katsoa myös silloin, kun syyssade lyö lokakuussa ikkunaan, kesän aurinkoiset muistot rapisevat syyslehtien sekaan, arki runnoo alleen, migreeni painaa otsalohkoa ja päivät ovat enemmän hammasten kiristystä ja kirosanoja kuin eteerisiä mielikuvia omasta itsestään, kuvan avulla muistaa, että hei, cheer up nainen.

Piristy! Tämä on vain elämää. Minä kyllä pärjään.

Sillä minä osaan ja näytän myös hyvälle, kun tarve niin vaatii.

Ja minä oikeasti riitän. 


Juttu on toteutettu yhteistyössä Tarja Sirkiä Photographyn ja Salon LK:n kanssa.

Tarja Sirkiä Photography on erikoistunut henkilökuvaukseen ja tarjoaa yhdessä Salon LK:n kanssa naisille, oman elämänsä pankinjohtajille, kokonaisvaltaisia henkilökuvauksia, 
joihin sisältyy meikkaus ja kampaus. Valokuvausstudio sijaitsee Kellokosken ruukkimiljöössä Tuusulassa.

Tarja Sirkiä Photographyn valokuvanäyttely jatkuu neulekahvila Lentävässä Lapasessa 
Järvenpäässä la 9.6. asti.

Kuvat: Tarja Sirkiä Photography



8 kommenttia

  1. Upeita kuvia upeasta naisesta! Näiden katselemisesta tulee voimaannuttava olo. Juuri se sama, joka niistä "pankinjohtajien kuvistakin". "Minä osaa, minä pystyn!" Rouva Sana on itsensä näköinen kuvissa vaikka onkin stailattu mutta ei yhtään liikaa. Kuvista välittyy hyvä fiilis itse kuvaustilanteesta ja se jos mikä on tärkeää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, apua: kiitos kauniista sanoistasi Marjo <3. Nämä kuvat ovat vain ja ainoastaan Tarjan ja Lauran yhteisluomuksia.

      Fiiliksestä olen täsmälleen samaa mieltä kanssasi. Uskon, että mitä noviisempia kuvattavat ovat (kuten meikärouva), sitä tärkeämpi kuvaustunnelma on. Se ei synny amatööreillä selkänahasta vaan tilanteista ja se todellakin heijastuu kuviin :).

      Poista
  2. Huippukuvia, ja mikä ihana päivä onkaan viettää Tarjan studiolla Kellokoskella, vähän niinkuin Päivä prinsessana. Kiitos Rouva Sana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Päivä prinsessana on loistava kiteytys. Sellaiseksi minäkin päivän lopulta koin - jopa risoissa farkuissani ja t-paidassani :). Ja kuka nainen ei sellaisesta ei tykkäisi..

      Poista
  3. Siis niin upeita kuvia, näytät kertakaikkisen kauniilta. Juhlava meikki sopii kivanan kontrastina sinun lempparifarkuille :)
    Ihanaa viikkoa Minna <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tarjan lisäksi Laura on taikuri. On sydäntä lämmittävää kokea, millaisena tyystin ulkopuolinen näkee ja kokee sinut. Tykkäsin ihan mielettömästi Lauran tavasta ottaa tilanne haltuun sekä hänen ja Tarjan yhteistyöstä. Kiitos Outi <3!

      Poista
  4. Teikärouva on näissä kuvissa mielettömän upea! Tekijät kaivoivat sinut upeasti esille!
    Ja kauneuden lisäksi osaat kirjoittaa todella ihanasti ja taitavasti, niin lämpimästi <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan mieletön kiitos Heli. Sinä tiedät tämän arkirouvan ilmiasun, joten sanasi ovat lämmittäviä. Samalla ne ovat hatunnosto Team Tarjalle ja Lauralle <3. Kiitos Heli!

      Poista

Jaa blogikirjoitukseen liittyvä ajatuksesi, anna palautetta, lähetä salainen viesti, kerro tarina. Kaikista näistä: iso, lämmin kiitos!