Miten Tuusulanjärvi-ilmiöstä tuli The Tapaus - siis noin niinku omasta mielestä?

Rouva Sana on ollut koko syksyn ajan ihmeissään.

Suomessa juhlitaan parasta aikaa 100-vuotiasta kotimaatamme, mutta kuinka moni tietää, että samaan aikaan 120-vuotisjuhliaan viettää Tuusulanjärven taiteilijayhteisö?

Oletko kuullut? Never?

No, eipä ole kovin moni mukaan.

Puhutaan nyt siis siitä monipäisestä, maan ja maailman kuulusta, Tuusulaa ja Järvenpäätä halkovan järven rannalle muuttaneesta taiteilijajoukosta, joka oli osaltaan vahvasti vaikuttamassa siihen, että Suomi parikymmentä vuotta heidän muuttonsa jälkeen itsenäistyi.

Testataanpa.

Sanopa sinä, miten ja milloin Tuusulanjärven taiteilijayhteisö sai alkunsa? Ja mikä merkitys sillä oli Suomelle?

Rouva Sana teki omassa keskiuusmaalaisessa lähipiirissään taannoin saman kyselyn.

Empiirisen haastattelun perusteella osa vastanneista oli oikeilla jäljillä. He osasivat antaa muutamien taiteilijatyyppien nimiä ja kertoa, mikä heidän taiteen lajinsa oli, ja missä he asuivat.

Sen sijaan kukaan ei ollut pysähtynyt miettimään, mitä nämä samat taiteilijat Venäjän vallan alaisuudessa olevan Suomen eteen reilut sata vuotta sitten tekivät.

No, kirjoittivat joo, ja tekivät tauluja. Ja se yksi tyyppi teki musaakin, mutta entä sitten?

Eikä vastanneista kenelläkään ollut harmainta hajua, milloin maamme edelleen merkittävin kulttuuriyhteisö oli tarkkaan ottaen syntynyt. Suunnilleen sata kuten Suomikin, oli vastaus.

Ja hei, nyt sentään asutaan ihan Tuusulanjärven taiteilijayhteisön syntysijoilla. Osa vastanneista voisi melkein heittää kivellä muutaman taiteilijan kotitalon seinään.

Olisi markkinoinnilla siis vielä piirun verran tehtävää - varsinkin 120-vuotisjuhlavuonna.

Muuten, jos et sinäkään tiedä edellä mainittuihin kysymyksiin vastauksia, kurkkaa ne täältä.



Ajauduin pohtimaan tätä keskiuusmaalaisen kulttuuri- ja matkailumarkkinoinnin dilemmaa taas kerran, kun Helsingin Sanomat julkaisi viime lauantaina 28.10. mainion jutun Instagramin hyödyntämisestä matkailumarkkinoinnissa (ja toki, myös sen nurjista puolista).

Jutussa kolme tällekin rouvalle tuttua vaikuttajamarkkinoinnin asiantuntijaa perustelivat, mikä merkitys sosiaalisella medialla ja juttuun nostetulla Instagramilla on markkinointikanavana ylipäätään.

Jutun kärki oli matkailussa ja sen näkyväksi tekemisessä.

Esimerkkitarinassa marokkolainen hotelli kutsui joukon some-vaikuttajia kylään, ja pian Instagram räjähti: hotellin uima-altaasta tuli some-hitti, ja sen jälkeen siellä itsensä halusi kuvata myös muut kuin kylään kutsutut some-vaikuttajat.

- Milleniaalit (eli nettisukupolven edustajat) tekevät matkustuspäätöksiä paljon ­Instagramin perusteella, totesi suosittua Veera Bianca -matkablogia ylläpitävä Veera Papinoja Hesarin jutussa.

No niinpä.

Mutta tätä - tai ylipäätään juuri mitään muitakaan tämän päivän markkinoinnin muotoja - ei vain osata edelleenkään hyödyntää kotimaisessa kulttuuri- ja matkailumarkkinoinnissa.

Mahdollisuuksia olisi enemmän kuin kukaan markkinointitohtori kehtaa oikein edes ehdottaa, mutta valtaosalle paikallisia toimijoita ne ovat kuin tuntemattomia planeettoja kaukaisella tähtitaivaalla.

Sillä mitenkään muuten ei voi selittää sitä, että edes keskiuusmaalaiset eivät tiedä Tuusulanjärven taiteilijayhteisön saaneen alkunsa Venny Soldan-Brofeldtin allekirjoittamasta Vårbackan, sittemmin Aholan huvilan vuokrasopimuksesta.. no ylipäätään edes joskus, mutta varsinkaan toukokuussa tasan 120 vuotta sitten.

Ota asia toimijoiden kanssa keskustelun keskiöön ja kuuntele vastaukset. Virsi on aina sama. Markkinointiin on aina liian vähän jotain.

On puutetta ajasta ja rahasta nyt varsinkin. On liian paljon tekemistä ja liian vähän henkilökuntaa ja kun sitä rahaa, tiedättekö, sitä ei oikeasti ole yh-tään.

Erikseen markkinointia varten palkattuja työntekijöitä ei ole ollut matkailua harjoittavissa kunnissa missään kai enää valovuosiin.

Touhu on yhtä pöhköä kuin tuottaisin yrityksessäni mielenkiintoisia sisältöjä ja jättäisin kertomatta niistä kenellekään. Siis kun rahat ja aika riittävät kyllä juuri ja juuri sisältöjen ideointiin ja tekemiseen, mutta ei kuulkaa markkinointiin, ei sitten millään.

Samassa hötäkässä matkailu- ja kulttuurikohteissa priorisoidaan kohderyhmiä, kurkotetaan niillä vähillä euroilla, jotka kuitenkin aina jostain kukkaron pohjalta löytyvät, kauas mannerten yli, ja unohdetaan, että kotimaassakin matkustetaan - jopa ihan omalla kotiseudullakin.

Kuten eräs paikallista menoa seurannut totesi: markkinoinnin ja viestinnän onnistuessa oman seudun asukkaat olisivat kohderyhmänä niistä tärkeimpiä.

Saa paikalliset asukkaat käymään vaikka vain kaksi kertaa vuodessa oman alueen museoissa ja kahviloissa, ja katso, mitä se tekee tulovirralle.

Puhumattakaan kaikesta siitä hyvästä, josta seudulla asuvat ja vaikka hieman kauempaakin saapuvat matkailijat puhuvat vuoden aikana muille selän takana.

Sillä ihan oikeasti: mitä iloa sisällöistä ja tapahtumavuosista on, jos lähellä asuvien sijaan niistä tietää miljoona japanilaista ja kiinalaista?

Jäätävää.



Matkailu- ja kulttuurialan yrityksille on käytössä kaikki samat markkinointikanavat verkossa ja somessa kuin muillekin - tasapuolisesti ja ihan samaan hintaan.

Kanavien kautta jaettavien sisältöjen tavoitettavuus on parhaimmillaan suuri, ja erilaisia markkinointiyhteistyön muotoja (kuten vaikuttajamarkkinointi) on mahtava määrä.

On suuri sääli, jos Tuusulanjärven taiteilijayhteisön matkailumarkkinointi 120-vuotisjuhlavuonnakin lepää yksinomaan yritysten ja yhteisöjen harvakseltaan päivittyvien verkkosivujen ja Fb-kanavien sekä paikallisen lehden uutisoinnin varassa.

Niillä ei pitkälle pötkitä.

Enemmän kuin mielenkiintoista on sekin, kuinka keskisellä Uudellamaalla Suomen 100-vuotisjuhlavuotta pidettiin tuhannen taalan paikkana Tuusulanjärven matkailuidentiteetin vahvistamisessa.

Alettiin synnyttää Järvenpään ja Tuusulan yhteistä Tuusulanjärvi-ilmiötä. Mielenkiintoisia ovat sille etukäteen rustatut tavoitteet, jollaisiksi nimettiin muun muassa:

  • Tuusulanjärven taiteilijayhteisön työn ja merkityksen tunnetuksi tekeminen Suomen itsenäistymisen vaiheina 1897–1917
  • kansallisesti ja kansainvälisesti kiinnostavia matkailusisältöjen tarjoaminen 
  • sekä suomalaisen identiteetin vahvistaminen.

Nyt, kun ilmiövuotta on enää kaksi kuukautta jäljellä, ja taiteilijayhteisön nimikkonäyttelykin on saatu auki julkisesti vähin äänin muun muassa näin, voi varmasti jo kysyä:

Miten Tuusulanjärvi-ilmiöstä tuli The Tapaus?

Siis noin niinku omasta mielestä. 





Rouva Sana on keskiuusmaalainen sisällöntuottaja ja 
(matkailu)markkinointiviestinnän ammattilainen,
Keski-Uudenmaan blogit KUBLO:n, keskiuusmaalaisen sisällöntuottajayhteisön perustaja ja vetäjä.

Jutun kuvat on ikuistettu Tuusulanjärvellä ja sen ympäristössä olevien 
kulttuurikohteiden läheisyydestä vuosien varrella.

Vaivaako vaikuttajamarkkinointi? Tule ottamaan siitä selvä kaikille avoimessa
infotilaisuudessa ke 22.11. Järvenpäässä. Lue lisää tilaisuudesta täältä.

Sama juttu on poikkeuksellisesti luettavissa myös 
Sisältötoimisto Rouva Sanan blogin puolella.



4 kommenttia

  1. Kiitos! Ihanan suorapuheista ja nähdäkseni aivan totta! Olen asunut nyt muutaman vuoden Tuusulassa, ja ihmetellyt enenevässä määrin, mistä juontuu vaatimaton paikallinen kulttuuritarjonta ja Tuusulanjärven hienon historian näkymättömyys. Ammattitaidottomuudesta? Resurssien puutteesta? Näköalattomuudesta?

    Tuusulanjärven yhteisö ei näy juhlavuonna esimerkiksi varhaiskasvatuksessa mitenkään. Koulun puolelle en vielä ole päässyt kurkistamaan, mutta eskarilaisille toivoisi paikallishistoriaa kaksinkertaisena juhlavuonna edes jotenkin avattavan. Turha toivo.

    Minulle kuntarajan toiselta puolelta muuttaneena ja toisen kuntarajan takana syntyneenä Tuusulan identiteetti on parin vuoden aikana alkanut hahmottua kiusallisen nurkkakuntaisena ja pöhöttyneenä historiattomana yrityssukujen taistelukenttänä, jossa pelätään vieraita, mutta haaveillaan silti äkkirikastumisesta kiinalaisia turisteja pikavisiitille järven rantaan tuoden. Kukahan niille kiinalaisille kertoo "hienosta historiasta", jos opetustoimesta päättävät vastustavat kielitarjottimen laajentamista englannin ulkopuolelle kouluissa, eikä lapsille hiiskahdetakaan kulttuurihistoriasta (paitsi siinä museossa, joka on auki keskimäärin kuun ensimmäisenä perjantaina ja karkauspäivänä)?

    Vastauksena kysymykseesi: ei tämä juhlavuosi mennyt niin kuin Strömsössä, vaan niin kuin Tusbyssä, valitettavasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No juuri tämä! Kiitos kommentistasi ja ajatuksistasi Lissu. Osuit naulan kantaan.

      Meillä keskiuusmaalaisilla on eräät suomalaisen kulttuurin syvimmät juuret joka päivä kättemme ulottuvilla. Asia taitaa olla kuitenkin niin selvää, että emme ymmärrä täällä hyödyntää niitä näyttävällä tavalla edes 120-vuotisjuhlavuonna omassa kulttuurikasvatuksessa sen enempää kuin matkailussakaan.

      Tässä vaiheessa juhlavuotta Tuusulanjärvi-ilmiö on jo sanana lievää hilpeyttä herättävä.

      Jos Tuusulanjärvi-ilmiö lepää yhteisen Taiteiden yön (joka on kyllä kehittynyt kahden kunnan yhteisprojektina vähitellen hyvään, oikeaan suuntaan), Järvenpään Suomi 100 vuotta ja Yhdessä -kaupunkiviikonlopun sekä kaksi kuukatta ennen juhlavuoden loppua Tuusulanjärven taiteilijayhteisön avatun näyttelyn varassa ei siinä nyt kovin kaksisesta ilmiöstä voi vielä puhua.

      Sääli, sillä seudulla olisi kyllä kaikki ainekset ilmiön(kin) luomiseen. Hyvät sisällöt eivät kuitenkaan pelkästään riitä. Tarvitaan myös markkinointia.

      Mutta ei mitään ikävää, ettei jotain hyvääkin. Järvenpäässä lasten kulttuuri- ja kotiseutukasvatus on suorastaan erinomaisen hyvällä tolalla. Vuosittain oppilaille tarjottava kotiseutukierrokset on asia, josta olen avoimesti ylpeä ja onnellinen.
      Omaan kotiseutuun ja kulttuuriin tutustuminen on osa paikallista opetussuunnitelmaa, ja se on pakollinen kaikille oppilaille ykkösestä ysiluokkaan. Parasta ohjelmassa on, että se on monipuolinen, mielenkiintoinen ja kattava.

      Ikävä kyllä, kun on kyse kouluista ja oppilaista, hyvät asiat saavuttavat vain harvoin ansaitsemaansa julkisuutta. Tämä paikallinen ja huom! vakiintunut toimintatapa Järvenpäässä ansaitsisi enemmänkin myönteistä julkisuutta. Olen viime vuonna kirjoittanut jutun aiheesta, joka löytyy edelleen täältä: http://www.rouvasana.com/2016/05/sibeliuksen-kadonneita-savelia-etsimassa.html

      Mutta juu, ei mennyt minustakaan Tuusulanjärvi-ilmiö ja juhlavuosi ihan niin kuin Strömössä, ei. Ensi vuonna siitä ei sitten kannata enää puhuakaan. Juna meni jo.

      Poista
  2. Kiitos kalenterista. Eilen toin sen töihinkin ihailtavaksi, aivan upeita kuvia Tuusulanjärvestä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eii Outi, nyt sydämeni lähes sykähtyy <3. Sinä kokonaan toisaalla asuvana tarjoat muille pääkaupunkiseutulaisille kuvamakupaloja meidän omasta kotijärvestämme! Olen suorastaan sanaton <3. Kiitos Outi!

      Heh, toimiihan se matkailumarkkinointi näinkin :D.

      Poista

Jaa blogikirjoitukseen liittyvä ajatuksesi, anna palautetta, lähetä salainen viesti, kerro tarina. Kaikista näistä: iso, lämmin kiitos!