Oppia ikä kaikki eli kun muuan rouva valokuvauskurssille osallistui
Sanat tulivat - tai olivat - Rouva Sanan elämässä ensin.
Mutta kieltää en voi, etteikö valokuvilla olisi ollut elämässäni varhain suuri merkitys. Omistin jo teini-iässä oman kameran, joka ei siihen maailman aikaan ollut mikään itsestäänselvä juttu.
Myöhemmin nuorena aikuisena ostin ensimmäisen oman filmijärkkärin. Ehdin ottaa sillä jonkin verran kuviakin.
Sitten valokuvaaminen työntyi hieman yllättäen ja pyytämättä myös osaksi päivittäistä työtäni, ja sain ammattini puolesta oman kameran.
Ja pian valokuvaamisesta tuli aika ajoin niin kiireellä työni kyljessä toteutettua, että järjestelmäkameran ihanuudet - ne aikaisemmin edes hieman opitut - unohtuivat.
Vaikeissa ja haastavissa olosuhteissa, jossa piti keskittyä, että sai ikuistettua sekä sanan että kuvan yhtä aikaa, muutama varma otos onnistui, kun antoi kameran hoitaa tehtävän.
Mutta eihän se ole valokuvaamista...
Periksi antaminen on syönyt naista.
Rouvaa.
Reilu viikko sitten pääsin takaisin valokuvaamisen alkujuurille. Ja voi elämä, tämä rouva nautti.
Kun kameran aukon epäloogiseen toimintatapaan tai valotusajan ja iso-arvon määrittämiseen liittyvistä opeista on ehtinyt kulua ainakin parisen kymmentä vuotta, ja niihin liittyvät tiedotkin ovat unohtuneet takaraivoon hautumaan ja odottamaan aikaa auvoisempaa, ei ole ihme, että valokuvauskurssilla olo on kuin olisi pölähtänyt unesta tutuksi tulleeseen maailmaan.
Jotain niin tuttua, mutta silti niin täysin vierasta.
Eipä olisi tämä rouva onnekkaammin osannut omaa kurssiaan valita, sillä pääsin päiväksi valokuvaaja Frida Steinerin oppiin.
Frida on paitsi bloggaajakollegani myös lukuisista aikauslehdistä tuttu kuvaaja. Hänen kuviaan on julkaistu erityisesti useissa eri sisustusalan julkaisuissa.
Jokainen on ammattilainen omalla sarallaan, mutta kouluttaminen ei ole aina maailman iisein juttu. Fridan vahvuuksia on erityisesti opettaminen maalaisjärkisellä tavalla.
Oman työnsä ohessa tai vain silkaksi harrastuksekseen valokuvaavat eivät tarvitse hifistelytietoja. Heille riittää ohjaaminen perusteisiin kädestä pitäen.
Ja niin rouva, joka on profiloitunut luonnon kuvaajana (ja juu, toki nauttiikin siitä eniten) löysi kurssilla itsestään pienen sisustajakuvaajan - ja vielä huomasi innostuvan siitä.
Kuvaaminen sai uutta mielenkiintoa ja ulottuvuutta, kun sitä taas ymmärsi, miten kamera ainakin noin niiku periaatteessa toimii.
On kuin käsissä olisi auto, joka kulkee vihdoin siihen suuntaan, mihin sinä sitä ohjaat.
Oppia ikä kaikki.
Koskaan ei ole liian vanha oppimaan - tai inspiroitumaan.
Mutta kieltää en voi, etteikö valokuvilla olisi ollut elämässäni varhain suuri merkitys. Omistin jo teini-iässä oman kameran, joka ei siihen maailman aikaan ollut mikään itsestäänselvä juttu.
Myöhemmin nuorena aikuisena ostin ensimmäisen oman filmijärkkärin. Ehdin ottaa sillä jonkin verran kuviakin.
Sitten valokuvaaminen työntyi hieman yllättäen ja pyytämättä myös osaksi päivittäistä työtäni, ja sain ammattini puolesta oman kameran.
Ja pian valokuvaamisesta tuli aika ajoin niin kiireellä työni kyljessä toteutettua, että järjestelmäkameran ihanuudet - ne aikaisemmin edes hieman opitut - unohtuivat.
Vaikeissa ja haastavissa olosuhteissa, jossa piti keskittyä, että sai ikuistettua sekä sanan että kuvan yhtä aikaa, muutama varma otos onnistui, kun antoi kameran hoitaa tehtävän.
Mutta eihän se ole valokuvaamista...
Periksi antaminen on syönyt naista.
Rouvaa.
Reilu viikko sitten pääsin takaisin valokuvaamisen alkujuurille. Ja voi elämä, tämä rouva nautti.
Kun kameran aukon epäloogiseen toimintatapaan tai valotusajan ja iso-arvon määrittämiseen liittyvistä opeista on ehtinyt kulua ainakin parisen kymmentä vuotta, ja niihin liittyvät tiedotkin ovat unohtuneet takaraivoon hautumaan ja odottamaan aikaa auvoisempaa, ei ole ihme, että valokuvauskurssilla olo on kuin olisi pölähtänyt unesta tutuksi tulleeseen maailmaan.
Jotain niin tuttua, mutta silti niin täysin vierasta.
Frida on paitsi bloggaajakollegani myös lukuisista aikauslehdistä tuttu kuvaaja. Hänen kuviaan on julkaistu erityisesti useissa eri sisustusalan julkaisuissa.
Jokainen on ammattilainen omalla sarallaan, mutta kouluttaminen ei ole aina maailman iisein juttu. Fridan vahvuuksia on erityisesti opettaminen maalaisjärkisellä tavalla.
Oman työnsä ohessa tai vain silkaksi harrastuksekseen valokuvaavat eivät tarvitse hifistelytietoja. Heille riittää ohjaaminen perusteisiin kädestä pitäen.
Ja niin rouva, joka on profiloitunut luonnon kuvaajana (ja juu, toki nauttiikin siitä eniten) löysi kurssilla itsestään pienen sisustajakuvaajan - ja vielä huomasi innostuvan siitä.
Kuvaaminen sai uutta mielenkiintoa ja ulottuvuutta, kun sitä taas ymmärsi, miten kamera ainakin noin niiku periaatteessa toimii.
On kuin käsissä olisi auto, joka kulkee vihdoin siihen suuntaan, mihin sinä sitä ohjaat.
Oppia ikä kaikki.
Koskaan ei ole liian vanha oppimaan - tai inspiroitumaan.
Blogikirjoituksen kuvituskuvat on osa valokuvauskurssin
"kolmen kuvan sarja" -tehtävää: laajasta yksityskohtaan.
Kuvat on ikuistettu kurssipaikassa Hotel Rantapuistossa Helsingissä.
EDIT: 10.12.2019
Hotel Rantapuistosta löydät enemmän tarinaa ja kuvia nyt täältä.