Kertokaa ihmiset toisillenne tarinoita!
Facebookin ja Instagramin puolella Rouva Sanaa seuraavat tietävät, että kävin viime perjantaina ensi-illassa katsomassa Järvenpään teatterin Keltainen pallo -esityksen.
On pakko todeta jo heti alkuun: vahvasti keski-ikäisenä kahden teini-ikäisen (tai no, toinen juuri sitä lähestyvän) lapsen äitinä, mutta täysin ulkopuolisena tunsin suunnatonta iloa ja ylpeyttä tästä nuorten teatterilaisten esityksestä.
Keski-Uudellamaalla ja Järvenpäässä on huikaisevan taidokas ja kyvykäs tulevien kulttuuriammattilaisten joukko. Seudun vahva kulttuuriperinne teatterin osalta jatkuu näiden nuorten myötä. Se on tunne, jota mielellään kantaa näin sanailevanakin rouvana.
Niin, Keltainen pallo on tosiaan Järvenpään teatterin 13-19-vuotiaiden nuorten esitys.
Se on osa valtakunnallista Nuori näyttämö -hanketta, ja yksinomaan pääsy siihen on jo näytelmän nuorille suuri asia. Näytelmän on käsikirjoittanut hanketta varten Tuomas Timonen.
Klikkaamalla edellä olevia linkkejä löydät aiheesta lisää tietoa.
Näytelmä alkaa Rouva Sanaan uppoavalla ongelmanasettelulla: ihmiset eivät kerro, he eivät enää osaa kertoa, toisilleen tarinoita. Näytelmässä podetaan tarinavaetta.
Miksi se on ongelma?
Kuten Keltaisessa pallossa vahtimestarin roolissa esiintyvä Severi Joukainenkin sanoo, ihmiset ovat jo ammoisista ajoista lähtien kertoneet ja kuunnelleet tarinoita.
On istuttu leiritulen äärellä, rauhoituttu ja kuunneltu. Tarinat siirtävät historiaa ja tietoa uusille sukupolville. Ne luovat yhteisöllisyyttä, sitovat ihmiset toinen toisiinsa.
Ilman tarinoita ja niiden kerrontaa ihmiset ovat vain joukko tyhjiä kuoria, jotka eivät koskaan kohtaa toinen toisiaan.
Keltainen pallo on samanniminen näytelmä näytelmässä. Teatterilaisilla (Ada Kalliomäki, Vilma Kärkkäinen ja Mari Valtonen) on sen työstämisessä ongelma. Jokin on mennyt pieleen, kun näytelmä ei kiinnosta ensi-illan alla ketään.
Näytelmän harjoitukset keskeytyvät, kun teatteriin syöksyy kahdeksan pääosin eri taustan omaavaa ihmistä. He haluaisivat tavata ohjaaja, käsikirjoittaja Kristian Smedsin, mutta se ei onnistu.
Keltaisen pallon ohjaaja (Vilma Kotro) kuitenkin kiinnostuu sisäänastuneista erikoisista hahmoista. Sellaisia he ovatkin.
Vai mitä sanot näistä?
Katkera vanhus (Janina Jääskeläinen), rehellinen työmies (Sonja Korhonen), yksinhuoltajaäiti (Riikka Saarinen), Lapin tyttö (Emmi Vesterinen), peräkammarin poika (Samuel Yliranta) ja kolme pissistä (Vilma Crosby, Moona Oikarinen ja Katarina Uhlenius).
Ohjaaja ottaa tyypeistä selvää, ja selviää, että heistä jokainen ovat rooliensa vankeja. Mutta millä tavoin? Ja mitä asialle täytyy tehdä?
Rouva Sanan on todettava rehellisesti: loppua kohden hetkittäin unohdin istuvani teatteria harrastavien nuorten esityksessä.
Näytelmä sisältää onnistuneita ja taidokkaita roolisuorituksia sekä rohkeaa itsensä haastamista ja peliin laittamista teatterin keinoin. Se kannattaa, sillä kokonaisuudesta tulee raadollinen ja puhutteleva, mutta ehdottomasti nautittava ja herättävä kokonaisuus.
Erityiskiitos on annettava teatterin "aikuisosastolle": ohjaajina toimineille Ville Mustoselle sekä Minna Lundille unohtamatta äänissä, valoissa ja muissa efekteissä vaikuttaneita Kalle Tahkolahtea ja Olli Tammista.
He ovat jättäneet merkittävän kädenjäljen nuorten hyväksi.
Tässä kohtaa on muuten vielä hyvä huomioida, että teatteri suosittelee esitystä vain yläkouluikäisistä ylöspäin. Huomautus on aiheellinen. Nuoremmille katsojille näytelmä voi olla teemaltaan vaikea ja hankalasti hahmotettavissa, esityksenä jopa pelottavakin.
Erityisen onnekas Rouva Sana oli perjantaina päästessään oman 13-vuotiaansa kanssa - no rehellisyyden nimissä pienen vastuksen jälkeen kyllä - pitkästä aikaa kahden teatteriin.
Esityksen jälkeen junioria kiinnosti eniten, mitä roolit ylipäätään ovat, miksi näytelmän henkilöillä on sellaiset roolit kuin heillä on ja mitä haittaa niistä on. Miksi meistä tulee rooliemme vankeja?
Teini-ikäiset ovat siinä haastavaa porukka, että kysyipä heiltä mitä tahansa maan ja taivaan väliltä vastauksia on suunnilleen kolme: emmä tiiä/muista. ihan ookoo tai emmä osaa sanoa.
Tai no, on niitä muutama muukin, mutta jätän ne tässä yhteydessä nyt mainitsematta.
Siksi Rouva Sana oli huikaisevan yllättynyt, kun juniori vastasi esityksen jälkeen: olisi se voinut kestää pitempäänkin!
Siis mitä?!
Tuo, jos jokin, on paljon sanottu nuoren suusta - ja Rouva Sanan tulkinnan mukaan muuten erittäinen myönteinen palaute.
Hyvä JäTe-nuoret :)!
Keltaisen pallon seuraavat esitykset Järvenpään teatterissa huomenna keskiviikkona 22.4. ja torstaina 23.4. klo 18. Esityksiä lauantaihin 9.5. asti. Lisätiedot www.jarvenpaanteatteri. fi.
On pakko todeta jo heti alkuun: vahvasti keski-ikäisenä kahden teini-ikäisen (tai no, toinen juuri sitä lähestyvän) lapsen äitinä, mutta täysin ulkopuolisena tunsin suunnatonta iloa ja ylpeyttä tästä nuorten teatterilaisten esityksestä.
Keski-Uudellamaalla ja Järvenpäässä on huikaisevan taidokas ja kyvykäs tulevien kulttuuriammattilaisten joukko. Seudun vahva kulttuuriperinne teatterin osalta jatkuu näiden nuorten myötä. Se on tunne, jota mielellään kantaa näin sanailevanakin rouvana.
Niin, Keltainen pallo on tosiaan Järvenpään teatterin 13-19-vuotiaiden nuorten esitys.
Se on osa valtakunnallista Nuori näyttämö -hanketta, ja yksinomaan pääsy siihen on jo näytelmän nuorille suuri asia. Näytelmän on käsikirjoittanut hanketta varten Tuomas Timonen.
Klikkaamalla edellä olevia linkkejä löydät aiheesta lisää tietoa.
Näytelmä alkaa Rouva Sanaan uppoavalla ongelmanasettelulla: ihmiset eivät kerro, he eivät enää osaa kertoa, toisilleen tarinoita. Näytelmässä podetaan tarinavaetta.
Miksi se on ongelma?
Kuten Keltaisessa pallossa vahtimestarin roolissa esiintyvä Severi Joukainenkin sanoo, ihmiset ovat jo ammoisista ajoista lähtien kertoneet ja kuunnelleet tarinoita.
On istuttu leiritulen äärellä, rauhoituttu ja kuunneltu. Tarinat siirtävät historiaa ja tietoa uusille sukupolville. Ne luovat yhteisöllisyyttä, sitovat ihmiset toinen toisiinsa.
Ilman tarinoita ja niiden kerrontaa ihmiset ovat vain joukko tyhjiä kuoria, jotka eivät koskaan kohtaa toinen toisiaan.
Keltainen pallo on samanniminen näytelmä näytelmässä. Teatterilaisilla (Ada Kalliomäki, Vilma Kärkkäinen ja Mari Valtonen) on sen työstämisessä ongelma. Jokin on mennyt pieleen, kun näytelmä ei kiinnosta ensi-illan alla ketään.
Näytelmän harjoitukset keskeytyvät, kun teatteriin syöksyy kahdeksan pääosin eri taustan omaavaa ihmistä. He haluaisivat tavata ohjaaja, käsikirjoittaja Kristian Smedsin, mutta se ei onnistu.
Keltaisen pallon ohjaaja (Vilma Kotro) kuitenkin kiinnostuu sisäänastuneista erikoisista hahmoista. Sellaisia he ovatkin.
Vai mitä sanot näistä?
Katkera vanhus (Janina Jääskeläinen), rehellinen työmies (Sonja Korhonen), yksinhuoltajaäiti (Riikka Saarinen), Lapin tyttö (Emmi Vesterinen), peräkammarin poika (Samuel Yliranta) ja kolme pissistä (Vilma Crosby, Moona Oikarinen ja Katarina Uhlenius).
Ohjaaja ottaa tyypeistä selvää, ja selviää, että heistä jokainen ovat rooliensa vankeja. Mutta millä tavoin? Ja mitä asialle täytyy tehdä?
Rouva Sanan on todettava rehellisesti: loppua kohden hetkittäin unohdin istuvani teatteria harrastavien nuorten esityksessä.
Näytelmä sisältää onnistuneita ja taidokkaita roolisuorituksia sekä rohkeaa itsensä haastamista ja peliin laittamista teatterin keinoin. Se kannattaa, sillä kokonaisuudesta tulee raadollinen ja puhutteleva, mutta ehdottomasti nautittava ja herättävä kokonaisuus.
Erityiskiitos on annettava teatterin "aikuisosastolle": ohjaajina toimineille Ville Mustoselle sekä Minna Lundille unohtamatta äänissä, valoissa ja muissa efekteissä vaikuttaneita Kalle Tahkolahtea ja Olli Tammista.
He ovat jättäneet merkittävän kädenjäljen nuorten hyväksi.
Tässä kohtaa on muuten vielä hyvä huomioida, että teatteri suosittelee esitystä vain yläkouluikäisistä ylöspäin. Huomautus on aiheellinen. Nuoremmille katsojille näytelmä voi olla teemaltaan vaikea ja hankalasti hahmotettavissa, esityksenä jopa pelottavakin.
 |
| Teatterin vahtimestari (Severi Joukainen) kuljettaa Keltaisen pallon tarinaa eteenpäin, ja oivallisesti kuljettaakin. (Kuva: Järvenpään teatteri) |
Erityisen onnekas Rouva Sana oli perjantaina päästessään oman 13-vuotiaansa kanssa - no rehellisyyden nimissä pienen vastuksen jälkeen kyllä - pitkästä aikaa kahden teatteriin.
Esityksen jälkeen junioria kiinnosti eniten, mitä roolit ylipäätään ovat, miksi näytelmän henkilöillä on sellaiset roolit kuin heillä on ja mitä haittaa niistä on. Miksi meistä tulee rooliemme vankeja?
Teini-ikäiset ovat siinä haastavaa porukka, että kysyipä heiltä mitä tahansa maan ja taivaan väliltä vastauksia on suunnilleen kolme: emmä tiiä/muista. ihan ookoo tai emmä osaa sanoa.
Tai no, on niitä muutama muukin, mutta jätän ne tässä yhteydessä nyt mainitsematta.
Siksi Rouva Sana oli huikaisevan yllättynyt, kun juniori vastasi esityksen jälkeen: olisi se voinut kestää pitempäänkin!
Siis mitä?!
Tuo, jos jokin, on paljon sanottu nuoren suusta - ja Rouva Sanan tulkinnan mukaan muuten erittäinen myönteinen palaute.
Hyvä JäTe-nuoret :)!
 |
| Mitä meidän on tehtävä kantamillemme rooleille? Mitä meistä tulee, jos kannamme niitä lopunikämme? Tätä pohtii Keltaisen pallon näyttelijä (Mari Valtonen) yksinhuoltajaäidin lapsi sylissään. |
Keltaisen pallon seuraavat esitykset Järvenpään teatterissa huomenna keskiviikkona 22.4. ja torstaina 23.4. klo 18. Esityksiä lauantaihin 9.5. asti. Lisätiedot www.jarvenpaanteatteri. fi.
HUOM! Esitys on K-13.