Kun yksikään ei pelastunut
Yhteistyössä Järvenpään Teatteri *
Agatha Christie kuului Enid Blytonin ja kumppaneiden kanssa lapsuusvuosieni kirjojen ahmimisaikaan.
Siis tiedäthän sen entisen ajanjakson elämässä, jolloin kirjoja luettiin enemmän kuin mikään maaseutukirjasto ehti nuorille lukijoille tarjota.
Christietä lukivat ja myös fanittivat tuolloin lähes kaikki.
Ja kyllä minäkin christieni luin. Muun muassa Eikä yksikään pelastunut (siihen aikaan Suomessakin paremmin tunnetun Kymmenen pientä neekeripoikaa -nimisen) -dekkarin.
Mutta en koskaan hurahtanut sen enempää Christien kuin sittemmin muidenkaan dekkaristien tuotantoon.
Ehkä jännitykseen ja piinaavaan epätietoisuuteen rakennettu kirjallisuuden muoto on ollut minulle yksinkertaisesti vain aivan liikaa.
Dekkarit Suomessa kuitenkin toimivat.
Reilu viikko sitten ensi-iltansa saanut Eikä yksikään pelastunut -näytelmän ensimmäinen kausi myytiin Järvenpään Teatterissa loppuun jo ennen kuin esitys sai päivänvalon, ja seuraavia esityksiä myydään nyt loppuvuodelle.
Ei mikään huono startti minkään teatterin esityskaudelle.
Ja eipä sillä: Järvenpään Teatterin Eikä yksikään pelastunut on ehdottomasti katsomisen arvoinen dekkari sellaisestakin rouvasta, joka ei genrestä juuri muuten välitä.
Agatha Christien väitetään sanoneen, että hän nautti enemmän näytelmien kuin romaanien kirjoittamisesta.
Väitteessä on totta todennäköisesti ainakin toinen puoli.
Eikä yksikään pelastunut on niin monisyinen tarina, että sen muokkaaminen romaanista näytelmäksi on kyllä edellyttänyt vahvaa rakkautta teatteriin.
Näytelmässä kahdeksan eri taustoista lähtöisin olevaa henkilöä saavat kutsun tulla lomailemaan vanhalla sotilassaarella sijaitsevaan kartanoon.
Perillä vieraille selviää, että kutsun lähettäjäpariskunta, herra ja rouva Owen, eivät ole kartanossa itse paikalla - ja mikä merkillisempää, että vieraista yksikään ei edes tunne Owenin pariskuntaa.
Jo näytelmän lähtötilanne on omituinen, mutta herkullinen.
Vieraita saarelle kuljettanut vene on palannut takaisin mantereelle, ja seuraavaa kyytiä on lupa odottaa aikaisintaan seuraavana aamuna. Puhelintakaan ei kartanossa ole.
Vieraat saavat selvitä, miten he parhaaksi kykenevät kartanoon tovi aikaisemmin töihin kutsutun palvelijapariskunnan herra ja rouva Rodgersin lisäksi.
Tarina käynnistyy varsinaisesti, kun herra Rodgers laittaa Owenin määräyksestä päivällisen jälkeen soimaan levyn.
Levy ei sisälläkään kaikkien yllätykseksi musiikkia vaan Owenin puheen, jossa jokaista kartanossa olevaa vierasta palvelusväki mukaan lukien syytetään murhasta.
Levyllä osoitetuista syytöksistä käynnistyy kummallisten ja hieman pelottavienkin tapahtumien sarja. Vieraista yksi toisensa jälkeen menehtyy.
Pian vieraat huomaavat, että tapahtumat kartanossa noudattavat takan yläpuolelle ripustettua lorua. Jäljellä olevat ymmärtävät, että kartanossa on murhaaja.
Mutta kuka hän on.
Eikä yksikään pelastunut -näytelmä marssittaa näyttämölle näytelmän alkuvaiheessa parhaimmillaan kymmenen - tai oikeastaan 12 - henkilöä lähes yhtä aikaa näyttämölle.
Käsiohjelma tulee palavaan tarpeeseen. Nimiä vilisee kuin sieniä sateella. On aika ajoin luntattava, kuka on kukin.
Christien luoma tarina on niin täyteläinen, että sen jouheva kuljettaminen eteenpäin ei ole mikään itsestäänselvyys.
Järvenpään Teatterin kokonaisuus kuitenkin onnistuu. Ohjaaja Kalle Tahkolahti ei ole ensimmäistä kertaa pappia.. tai pitäisikö sanoa dekkaria kyydissä.
Monitaituri Tahkolahti on erikoistunut myös taikuuteen, ja täytyy sanoa, että Christien dekkareiden kaltaiset monisyiset ja mystiset tarinat ovat ohjaajalle nappivalinta.
En edelleenkään ymmärrä, miten en alussa nähnyt takareunalla olevien patsaiden yksittäisiä katoamisia katsomoon.
Eikä yksikään pelastunut -näytelmän onnistuneesta roolituksesta kertoo, että vaikka näytelmässä on lukuisia rooleja, näyttelijätyö on tasaista, ja juuri siksi niin hyvää.
Juuri kukaan ei nouse toistensa ylitse.
Mutta on minulla suosikkini. Oikeastaan kaksi.
Lotta Häkkinen on tuttu kasvo Järvenpään Teatterin näyttämöltä erityisesti musikaaleista. Tuntuu kuin häneen olisi valettu pienen tauon jälkeen näyttelijänä uutta sisäistä voimaa.
Millä ylväydellä ja sisäisellä suoruudella hän viekään oman roolinsa tiukkapipoisena ja vanhakantaisena Emily Brentinä läpi. Tykkäsin.
Ykkössuosikkini on kuitenkin Jarmo Holttinen Sir Lawrence Wargravena. Kun luin vanhoja blogikirjoituksiani Järvenpään Teatterin esityksistä, muistin jälleen miksi.
Holttisessa on sellaista lavakarismaa, että se ei vain voi jäädä edes kävelykeppiin nojaamalla välittymättä katsomoon.
Agatha Christie kuului Enid Blytonin ja kumppaneiden kanssa lapsuusvuosieni kirjojen ahmimisaikaan.
Siis tiedäthän sen entisen ajanjakson elämässä, jolloin kirjoja luettiin enemmän kuin mikään maaseutukirjasto ehti nuorille lukijoille tarjota.
Christietä lukivat ja myös fanittivat tuolloin lähes kaikki.
Ja kyllä minäkin christieni luin. Muun muassa Eikä yksikään pelastunut (siihen aikaan Suomessakin paremmin tunnetun Kymmenen pientä neekeripoikaa -nimisen) -dekkarin.
Mutta en koskaan hurahtanut sen enempää Christien kuin sittemmin muidenkaan dekkaristien tuotantoon.
Ehkä jännitykseen ja piinaavaan epätietoisuuteen rakennettu kirjallisuuden muoto on ollut minulle yksinkertaisesti vain aivan liikaa.
Dekkarit Suomessa kuitenkin toimivat.
Reilu viikko sitten ensi-iltansa saanut Eikä yksikään pelastunut -näytelmän ensimmäinen kausi myytiin Järvenpään Teatterissa loppuun jo ennen kuin esitys sai päivänvalon, ja seuraavia esityksiä myydään nyt loppuvuodelle.
Ei mikään huono startti minkään teatterin esityskaudelle.
Ja eipä sillä: Järvenpään Teatterin Eikä yksikään pelastunut on ehdottomasti katsomisen arvoinen dekkari sellaisestakin rouvasta, joka ei genrestä juuri muuten välitä.
Omituinen, mutta herkullinen lähtötilanne
Agatha Christien väitetään sanoneen, että hän nautti enemmän näytelmien kuin romaanien kirjoittamisesta.
Väitteessä on totta todennäköisesti ainakin toinen puoli.
Eikä yksikään pelastunut on niin monisyinen tarina, että sen muokkaaminen romaanista näytelmäksi on kyllä edellyttänyt vahvaa rakkautta teatteriin.
Näytelmässä kahdeksan eri taustoista lähtöisin olevaa henkilöä saavat kutsun tulla lomailemaan vanhalla sotilassaarella sijaitsevaan kartanoon.
Perillä vieraille selviää, että kutsun lähettäjäpariskunta, herra ja rouva Owen, eivät ole kartanossa itse paikalla - ja mikä merkillisempää, että vieraista yksikään ei edes tunne Owenin pariskuntaa.
Jo näytelmän lähtötilanne on omituinen, mutta herkullinen.
Vieraita saarelle kuljettanut vene on palannut takaisin mantereelle, ja seuraavaa kyytiä on lupa odottaa aikaisintaan seuraavana aamuna. Puhelintakaan ei kartanossa ole.
Vieraat saavat selvitä, miten he parhaaksi kykenevät kartanoon tovi aikaisemmin töihin kutsutun palvelijapariskunnan herra ja rouva Rodgersin lisäksi.
Tarina käynnistyy varsinaisesti, kun herra Rodgers laittaa Owenin määräyksestä päivällisen jälkeen soimaan levyn.
Levy ei sisälläkään kaikkien yllätykseksi musiikkia vaan Owenin puheen, jossa jokaista kartanossa olevaa vierasta palvelusväki mukaan lukien syytetään murhasta.
Levyllä osoitetuista syytöksistä käynnistyy kummallisten ja hieman pelottavienkin tapahtumien sarja. Vieraista yksi toisensa jälkeen menehtyy.
Pian vieraat huomaavat, että tapahtumat kartanossa noudattavat takan yläpuolelle ripustettua lorua. Jäljellä olevat ymmärtävät, että kartanossa on murhaaja.
Mutta kuka hän on.
Nappivalinta Tahkolahdelle
Eikä yksikään pelastunut -näytelmä marssittaa näyttämölle näytelmän alkuvaiheessa parhaimmillaan kymmenen - tai oikeastaan 12 - henkilöä lähes yhtä aikaa näyttämölle.
Käsiohjelma tulee palavaan tarpeeseen. Nimiä vilisee kuin sieniä sateella. On aika ajoin luntattava, kuka on kukin.
Christien luoma tarina on niin täyteläinen, että sen jouheva kuljettaminen eteenpäin ei ole mikään itsestäänselvyys.
Järvenpään Teatterin kokonaisuus kuitenkin onnistuu. Ohjaaja Kalle Tahkolahti ei ole ensimmäistä kertaa pappia.. tai pitäisikö sanoa dekkaria kyydissä.
Monitaituri Tahkolahti on erikoistunut myös taikuuteen, ja täytyy sanoa, että Christien dekkareiden kaltaiset monisyiset ja mystiset tarinat ovat ohjaajalle nappivalinta.
En edelleenkään ymmärrä, miten en alussa nähnyt takareunalla olevien patsaiden yksittäisiä katoamisia katsomoon.
Omia suosikkeja kaksi
Eikä yksikään pelastunut -näytelmän onnistuneesta roolituksesta kertoo, että vaikka näytelmässä on lukuisia rooleja, näyttelijätyö on tasaista, ja juuri siksi niin hyvää.
Juuri kukaan ei nouse toistensa ylitse.
Mutta on minulla suosikkini. Oikeastaan kaksi.
Lotta Häkkinen on tuttu kasvo Järvenpään Teatterin näyttämöltä erityisesti musikaaleista. Tuntuu kuin häneen olisi valettu pienen tauon jälkeen näyttelijänä uutta sisäistä voimaa.
Millä ylväydellä ja sisäisellä suoruudella hän viekään oman roolinsa tiukkapipoisena ja vanhakantaisena Emily Brentinä läpi. Tykkäsin.
Ykkössuosikkini on kuitenkin Jarmo Holttinen Sir Lawrence Wargravena. Kun luin vanhoja blogikirjoituksiani Järvenpään Teatterin esityksistä, muistin jälleen miksi.
Holttisessa on sellaista lavakarismaa, että se ei vain voi jäädä edes kävelykeppiin nojaamalla välittymättä katsomoon.
Eikä yksikään pelastunut Järvenpään Teatterissa:
ensimmäinen esityskausi 10.3.2019 asti on loppuunvarattu
(tiedustele peruutuspaikkoja),
toinen esityskausi 17.11.-18.12.2019.
Lisätiedot www.jarvenpaanteatteri.fi.
Lisätiedot www.jarvenpaanteatteri.fi.
* Rouva Sana näki esityksen kutsuvieraslipulla
 |
| William Blore (Vesa Saralehto, edessä), Philip Lombard (Mikko Moilanen), tuomari Wargrave (Jarmo Holttinen) ja kenraali MacKenzie (Jyri Pekonen) tarkasteleva mystisen herra Owenin kutsukirjettä. Kuva: Kapina Oy |
***
Ylhäällä olevan pääkuvan kuvateksti:
Rouva Rogers (Katja Hyry-Heikkilä) saa esimakua ensimmäisenä, mitä kartanossa tapahtuu. Herra Rogers (Ilkka Esselström, oik.), tohtori Armstrong (Pertti Lehto), William Blore (Vesa Saralehto), Anthonyt Marston (Tito Martinez) ja kenraali MacKenzie (Jyri Pekonen) katsovat vierestä. Kuva: Kapina Oy
|