Rohkea Ronja Ryövärintytär
Yhteistyössä Järvenpään Teatteri *
Astrid Lindgrenin Ronja Ryövärintytär ei ole Veljeni Leijonamielen ja Mio, poikani Mion ohessa kirjailijan kirjoista ehkä niitä kaikkein helpoimpia.
Teoksissa tunnelma on ihan jotain muuta kuin vaikkapa Peppi Pitkätossussa (joka on muuten nähty aikanaan Järvenpään Teatterin kesäteatterin puolella) tai ikisuosikissani Saariston lapsissa, jossa talvellakin on aina ikuinen kesä.
Lindgrenille mikään ei aihe ollut kuitenkaan vieras. Hän tuli tunnetuksi, kuinka hän halusi käsitellä lastenkirjoissaan vaikeinakin pidettyjä teemoja.
Ronja Ryövärintyttäressä nuoren lukijan kannalta vaativan oloiseksi tarinan tekevät aikuisten väliset ristiriidat. Miten pöljiä me aikuiset oikein olemme. Miksi aina pitää riidellä - ja jopa tapella.
Ja aivan kuin tässä ei olisi sulateltavaa tarpeeksi, päälle tulee tarinan ajankuva ja tunnelma.
Ronja Ryövärinytär on sijoitettu keskiajalle, missä metsät kuhisevat maahisia, syöjättäriä ja kaiken maailman kakkiaisia, eikä kukaan ota tässä ajassa oikein selvää, mitä ne ovat ja kuuluuko niitä pelätä vai ei.
Ronja Ryövärintytär on kuitenkin ennen kaikkea tarina kahden lapsen (tai nuoren) välisestä ystävyydestä.
Ja samalla tarina ehkä myös aavistuksen Pepin kaltaisesta rebelistä, ennakkoluulottomasta ja rohkeasta tytöstä, joka uskaltaa nousta barrikaadeille ja vastustaa vanhempiensa vanhanaikaisia odotuksia ja toiveita.
Järvenpään Teatterin Ronja Ryövärintytär on kahteen tuntiin tiivistettynä uskollinen kirjan tarinalle.
Ronja syntyy ukkosmyrskyn saattelemana. Samana yönä kallioon rakennettu Matiaksenlinna paukahtaa kohtalokkaasti kahtia.
Ronjan perheen kauhuksi linnan toista puolikasta syvän rotkon toisella puolella alkaa asuttaa perheen arkkivihollisista pahin, Borka perheineen ja ryövärijoukkoineen - kun ei muutakaan paikkaa metsästä itselleen löydä.
Lasten varttuessa tapahtuu se, mitä kumpikaan perhe rotkon molemmin puolin ei suin surminkaan toivo: Ronja ja Borkan poika Birk ystävystyvät.
Vartuttuaan ja vietettyään aikaa yhdessä Ronja ja Birk oivaltavat, että ryöväämällä, riitelemällä ja tappelemalla kukaan ei saavuta mitään.
Ystävyys ja sovussa rinnakkain eläminen on vastaus kaikkeen. Opetuksen jälkeen he saavat taottua sen myös omien vanhempiensa päähän.
Ronjaa esittävä 19-vuotias Lotta Enroth on loistava valinta rooliin. Hän on yhtä kuin Ronja.
Hassummin eivät suoriudu muutkaan näyttelijät. Heistä on pakko nostaa esiin kaksi.
Nimi numero yksi: Matiasta esittävä Vesa Kotaviita. Hän on sekoitus jylhän arvokasta ja öykkäröivää ryöväripäällikköä sekä herkkää isää.
Jos tältä rouvalta kysytään, Kotaviita vierailee Järvenpään Teatterin rooleissa aivan liian harvoin.
Ja nimi numero kaksi: Kalju-Pietun roolin näyttelevä Leena Laaksonen, joka korkkaa Järvenpään Teatterin estradin.
Mistä ihmeestä hän on oikein näyttämölle löytynyt?
Niin uskomattomalta kuin se ehkä kuulostaakin, Laaksonen on superlöytö lökökalsareissaan kulkevan kaljupäisen miehen rooliin.
Esitysten syntyyn vaikuttavat taustajoukot jäävät näissä kirjoituksissa usein.. no, aika tavalla taustalle. Nyt on pakko nostaa hattua koko teatterin johtokunnalle satsaamisesta Ronja Ryövärintyttären lavastukseen ja puvustukseen.
Reija Steniuksen näyttämölle luoma keskiaikainen maailma on sanalla sanoen upea. Samalla se kuljettaa varsinkin nuoremmat katsojat tarinan maisemaan.
On pakko mainita vielä näytelmän kakkiaiset.
"Miks varten ne nyt silleen teki? Miks varten? Noooo?" En kestä! Ne ovat mahtavia!
En kerro näistä otuksista sen enempää. Sinun pitää nähdä ne itse. Kakkiaiset varastavat näyttämöllä kuitenkin lähes koko shown.
Katsomossa mukana ollut teini-ikäinen seuralaiseni on tottunut teatterin kuluttaja. Hänen mielestään Ronja Ryövärintytär oli "ehkä paras koskaan hänen näkemistään näytelmistä".
Miksi? Parasta hänen mielestään oli tarina: näytelmän opetus, kuinka ystävyys ja toisten huomioon ottaminen voittaa kaiken ja kantaa elämässä, ja se, kuinka se oli toteutettu.
Teinin korvaan oli kuitenkin ottanut sama, joka häiritsi minuakin: runsas paska-alkuisten sanojen käyttäminen. Kun ei ole tottunut kiroilemiseen, siihen ei vain totu. Lindgren on toki tunnettu kirosanojen käytöstään kirjoissaan, mutta silti...
Tai mene ja tiedä, ehkä me olimme katsojina poikkeuksia. Ehkä suurin osa nykylapsista ei enää edes huomaa kiroilemista.
Tai ehkä kirosanat tekevät näytelmästä vain realistisen. Uskottavan.
Ainakin ensi-illassa noin kolmannen paskapää-sanan jälkeen takaani kuului alakouluikäisen lapsen toteamus: "Tää näytelmä on hyvä..."
No, vaikka näytelmä hyvä onkin, ihan kuusivuotiasta, nuoremmista puhumattakaan, tuskin veisin tätä Ronjaa katsomaan.
Mutta vanhemmille koululaisille sekä heidän vanhemmilleen - ehdottoman lämmin suositus!
Astrid Lindgrenin Ronja Ryövärintytär ei ole Veljeni Leijonamielen ja Mio, poikani Mion ohessa kirjailijan kirjoista ehkä niitä kaikkein helpoimpia.
Teoksissa tunnelma on ihan jotain muuta kuin vaikkapa Peppi Pitkätossussa (joka on muuten nähty aikanaan Järvenpään Teatterin kesäteatterin puolella) tai ikisuosikissani Saariston lapsissa, jossa talvellakin on aina ikuinen kesä.
Lindgrenille mikään ei aihe ollut kuitenkaan vieras. Hän tuli tunnetuksi, kuinka hän halusi käsitellä lastenkirjoissaan vaikeinakin pidettyjä teemoja.
Ronja Ryövärintyttäressä nuoren lukijan kannalta vaativan oloiseksi tarinan tekevät aikuisten väliset ristiriidat. Miten pöljiä me aikuiset oikein olemme. Miksi aina pitää riidellä - ja jopa tapella.
Ja aivan kuin tässä ei olisi sulateltavaa tarpeeksi, päälle tulee tarinan ajankuva ja tunnelma.
Ronja Ryövärinytär on sijoitettu keskiajalle, missä metsät kuhisevat maahisia, syöjättäriä ja kaiken maailman kakkiaisia, eikä kukaan ota tässä ajassa oikein selvää, mitä ne ovat ja kuuluuko niitä pelätä vai ei.
Ronja Ryövärintytär on kuitenkin ennen kaikkea tarina kahden lapsen (tai nuoren) välisestä ystävyydestä.
Ja samalla tarina ehkä myös aavistuksen Pepin kaltaisesta rebelistä, ennakkoluulottomasta ja rohkeasta tytöstä, joka uskaltaa nousta barrikaadeille ja vastustaa vanhempiensa vanhanaikaisia odotuksia ja toiveita.
Ystävyys voittaa kaiken
Järvenpään Teatterin Ronja Ryövärintytär on kahteen tuntiin tiivistettynä uskollinen kirjan tarinalle.Ronja syntyy ukkosmyrskyn saattelemana. Samana yönä kallioon rakennettu Matiaksenlinna paukahtaa kohtalokkaasti kahtia.
Ronjan perheen kauhuksi linnan toista puolikasta syvän rotkon toisella puolella alkaa asuttaa perheen arkkivihollisista pahin, Borka perheineen ja ryövärijoukkoineen - kun ei muutakaan paikkaa metsästä itselleen löydä.
Lasten varttuessa tapahtuu se, mitä kumpikaan perhe rotkon molemmin puolin ei suin surminkaan toivo: Ronja ja Borkan poika Birk ystävystyvät.
Vartuttuaan ja vietettyään aikaa yhdessä Ronja ja Birk oivaltavat, että ryöväämällä, riitelemällä ja tappelemalla kukaan ei saavuta mitään.
Ystävyys ja sovussa rinnakkain eläminen on vastaus kaikkeen. Opetuksen jälkeen he saavat taottua sen myös omien vanhempiensa päähän.
Nappiroolisuorituksia
Olen aina jaksanut ihmetellä, kuinka laadukkaita esityksiä Järvepään Teatteri harrastajineen tuottaa. Niin nytkin.Ronjaa esittävä 19-vuotias Lotta Enroth on loistava valinta rooliin. Hän on yhtä kuin Ronja.
Hassummin eivät suoriudu muutkaan näyttelijät. Heistä on pakko nostaa esiin kaksi.
Nimi numero yksi: Matiasta esittävä Vesa Kotaviita. Hän on sekoitus jylhän arvokasta ja öykkäröivää ryöväripäällikköä sekä herkkää isää.
Jos tältä rouvalta kysytään, Kotaviita vierailee Järvenpään Teatterin rooleissa aivan liian harvoin.
Ja nimi numero kaksi: Kalju-Pietun roolin näyttelevä Leena Laaksonen, joka korkkaa Järvenpään Teatterin estradin.
Mistä ihmeestä hän on oikein näyttämölle löytynyt?
Niin uskomattomalta kuin se ehkä kuulostaakin, Laaksonen on superlöytö lökökalsareissaan kulkevan kaljupäisen miehen rooliin.
Esitysten syntyyn vaikuttavat taustajoukot jäävät näissä kirjoituksissa usein.. no, aika tavalla taustalle. Nyt on pakko nostaa hattua koko teatterin johtokunnalle satsaamisesta Ronja Ryövärintyttären lavastukseen ja puvustukseen.
Reija Steniuksen näyttämölle luoma keskiaikainen maailma on sanalla sanoen upea. Samalla se kuljettaa varsinkin nuoremmat katsojat tarinan maisemaan.
On pakko mainita vielä näytelmän kakkiaiset.
"Miks varten ne nyt silleen teki? Miks varten? Noooo?" En kestä! Ne ovat mahtavia!
En kerro näistä otuksista sen enempää. Sinun pitää nähdä ne itse. Kakkiaiset varastavat näyttämöllä kuitenkin lähes koko shown.
"Ehkä paras koskaan näkemäni"
Summa summarum: Järvenpään Teatterin Ronja Ryövärintytär on hyvä!Katsomossa mukana ollut teini-ikäinen seuralaiseni on tottunut teatterin kuluttaja. Hänen mielestään Ronja Ryövärintytär oli "ehkä paras koskaan hänen näkemistään näytelmistä".
Miksi? Parasta hänen mielestään oli tarina: näytelmän opetus, kuinka ystävyys ja toisten huomioon ottaminen voittaa kaiken ja kantaa elämässä, ja se, kuinka se oli toteutettu.
Teinin korvaan oli kuitenkin ottanut sama, joka häiritsi minuakin: runsas paska-alkuisten sanojen käyttäminen. Kun ei ole tottunut kiroilemiseen, siihen ei vain totu. Lindgren on toki tunnettu kirosanojen käytöstään kirjoissaan, mutta silti...
Tai mene ja tiedä, ehkä me olimme katsojina poikkeuksia. Ehkä suurin osa nykylapsista ei enää edes huomaa kiroilemista.
Tai ehkä kirosanat tekevät näytelmästä vain realistisen. Uskottavan.
Ainakin ensi-illassa noin kolmannen paskapää-sanan jälkeen takaani kuului alakouluikäisen lapsen toteamus: "Tää näytelmä on hyvä..."
No, vaikka näytelmä hyvä onkin, ihan kuusivuotiasta, nuoremmista puhumattakaan, tuskin veisin tätä Ronjaa katsomaan.
Mutta vanhemmille koululaisille sekä heidän vanhemmilleen - ehdottoman lämmin suositus!
Ronja Ryövärintytär
Järvenpään Teatterissa
la 9.11. saakka.
Seuraava esitys on ke 23.10.
Seuraava esitys on ke 23.10.
Lisätiedot www.jarvenpaanteatteri.fi.
* Rouva Sana näki esityksen kutsuvieraslipulla
 |
| YLLÄ OLEVAN KUVAN KUVATEKSTI: Ronja Ryövärintyttäressä (Lotta Enroth) on jotain samaa kuin Peppi Pitkätossussa. Järvenpään Teatterissa äitiä Loviisaa esittää Sanna Erdogan ja isää Matiasta Vesa Kotaviita. (Kuva: Olli Tamminen/Järvenpään Teatteri) |