Rouva Sana, vapaalla

Ei uuden oppimisen tarvitse aina olla tylsää puurtamista, ulkoa pänttäämistä ja pulpetin takana istumista - kotiseutuun liittyvän tiedon nyt varsinkaan.

Sen tietävät Rouva Sanan lisäksi ainakin järvenpääläisen Harjulan koulun 3A-luokkalaiset, jotka osallistuivat huhtikuun lopussa kotiseutukierrokseen osana kaupungin peruskoululaisille suuntaamaa kotiseutu- ja kulttuuriopetusta. 

Järvenpään kolmasluokkalaisille suunnatussa kotiseutukierroksessa tutustutaan Jean ja Aino Sibeliukseen sekä paikalliseen (taiteilija-)elämään reilut sata vuotta sitten.

Harjulan kolmasluokkalaiset olivat saaneet luokkaan aikaisemmin keväällä kaupunginjohtaja Erkki Kukkosen allekirjoittaman ihka-aidon kirjeen (huom! todellakin kirjeen; ei sähköposti- tai snapchat-viestiä). 

Kukkonen kertoi olevansa estynyt huhtikuussa ottamaan vastaan korkea-arvoisen vieraan, ja hän toivoi oppilaiden huolehtivan vieraasta.

Mutta kenestä?

Selvittääkseen sen, kolmasluokkalaisten piti saapua sovittuun aikaan Järvenpää-talon aulaan.

- No se on tietysti Jean Sibelius. Tai sitten joku näyttelijä, tuumaa eräs oppilaista, kun luokka on saapunut kirjeessä neuvottuun paikkaan, ja odottavien aika on hiukan pitkä.

Mutta sitten tuuli kääntyy pohjoiseen, ja se tuntuu sisälläkin asti. Paikalle se tuo vieraan kaukaa menneisyydestä. Järvenpää-talon rappusia alas astelee tuttu hahmo.

No, sehän on Sibeliuksen Aino!

Nyt lähdetään etsimään Sibeliuksen kadonneita säveliä. Harjulan 3A-luokan tytöt taluttavat Aino Sibeliusta (Marika Sampio-Utriainen).

Eikä Aino Sibelius (Marika Sampio-Utriainen) ihan syyttä suotta 2010-luvulle ole saapunut. Hänen Ainolassa asuva säveltäjämestarimiehensä Jean Sibelius on kadottanut sävelensä. Aino tarvitsee niiden etsimiseen apua.

Vajaan tunnin mittaisen kierroksen aikana kolmasluokkalaiset kuulevat tarinoita Sibeliuksen elämästä, arjesta Ainolassa ja siitä, kuka aikanaan opetti Sibeliusten lapsia (Aino-äiti itse, vink, vink) ja miten (kotona joka arkiaamu tasan klo 9 alkaen - ja jos joku lapsista ei totellut opettajaansa, hän tuli teljetyksi lukolliseen kaappiin..VINK, VINK).

Kolmasluokkalaiset kuulevat myös, miltä Järvenpäässä satakunta vuotta sitten näytti, miten ja kuinka usein rautatiekiskot veivät Helsinkiin, mikä asemarakennuksen vieressä alunperin sijaitsi ja millainen oli maisema asemanmäeltä alas Tuusulanjärvelle.

Nythän mikään ei ole oikeasti enää niin kuin ennen..

Aino muistelee myös muita taiteilijayhteisön jäseniä. Hän kertoo taiteilijaveljestään Eero Järnefeltistä ja ennakkoluulottomasta taiteilijaystävästään Venny Soldan-Brofeltistä, jotka molemmat asuivat perheineen hänen naapurissaan.

Ja Aino muistelee myös Tuusulanjärven ihanuutta.

- Tästä ajettiin ennen höyryjunalla Helsinkiin, kertoo Aino Järvenpään rautatieasemalla.

- Mutta miksi Järvenpäässä mahtaa olla 2010-luvulla Venny Soldanin raitti? kysyy Aino Sibelius.

Mikään salapoliisityö ei kuitenkaan onnistu ilman vuorovaikutusta ja yhteistyötä. Siksi myös oppilaat pääsevät ääneen ja he kertovat Ainolle, mitä he tietävät 2000-luvun kotikaupungistaan.

Jotkut myös hiukan jostain muustakin. Kuten nyt esimerkiksi kännyköistä.

Kun Aino ihmettelee lankapuhelimien katoamista, useat oppilaat päättävät Ainolle selvittää, mikä matkapuhelin lopulta on, miten se toimii - ja miltä se hei näyttää.

Totta se on: puhelin ilman johtoa oikeasti toimii!

Aino Sibelius (Marika Sampio-Utriainen) kertoo Harjulan kolmasluokkalaisille veljestään Eero Järnefeltistä, joka asui myös Järvenpäässä. Hän rakasti ikuistaa maisemia. Koululaiset ottavat näkymiä Ainon ohjeilla.

Yhteistyössä ja vuorovaikutuksessa on voimaa. Sen saavat tuta Harjulan koulun kolmasluokkalaiset, jotka löytävät yllättäen Sibeliuksen kadonneet sävelet läheisen rakennustyömaan kupeessa olevasta postilaatikosta.

Miten ne sinne ovat joutuneet? Sitä ei tiedä kukaan.

Eikä sillä ole lopulta oikeastaan mitään väliäkään. Aino nimittäin tarjoaa ahkeran työn tekijöille etsintäkierroksen päätteeksi mehua ja Sibeliuksen suurinta herkkua: kinuskikakkua.

Ja se riittää.

Ei koululaisten kotiseuturetkellä yksinomaan Aino Sibelius äänessä ole. Koululaiset saavat kertoa Ainolle, mitä he tietävät kotikaupunkinsa kulttuurikohteista ja millaista elämä siellä on nyt.

Yllä oleva Ateneumin Sibelius-näyttelystä nappaamani säveltäjämestarin päiväkirjamerkintä lähes päivälleen sadan vuoden takaa kumpusi Rouva Sanan mieleen varhain tänään aamulla pyörälenkillä.

Äänet kuuluvat kaukaa. Oli pakko pysähtyä ja katsoa ympärille. Pian niiden olemus piirtyi Tuusulanjärven yllä taivaan kanteen. 

Ne liihottivat kailottaen ylitseni - ja jatkoivat matkaa kohti pohjoista.

Joutsenet. 

Aina yhtä uljas ja kaunis näky, johon ei vain kyllästy koskaan.