Kun muuan rouva farkkunsa riisui - muutama sana työpukeutumisesta
Miten paljon yksinkertaisempaa - ja aah, niin nautinnollisempaa - elämä olisi, jos voisi kulkea aamusta iltaan, viikosta ja kuukaudesta toiseen t-paidassa, risaisissa farkuissa ja tennareissa.
Tai villapaidassa, farkuissa ja maihareissa.
Mutta kun ei voi. Ei vain enää voi.
Rouva Sanaa enemmän tuntevat tietävät, että en ole ollut piirun vertaa kiinnostunut vaatteista tai muodista, koskaan. No, niin kuin alun johdanto voi jo varmasti antaa olettaa.
Vaatteiden ja pukeutumisen merkitys nousi kuitenkin potenssiin tsiljoona, kun perustin yrityksen.
Aloin freelancertoimittajaplantun (tai kuukausipalkkalaisenkin toimittajan) sijaan hengata asiakkaiden ja yhteistyökumppaneiden kanssa yhtäkkiä yrittäjän roolissa, ja meininkiin tuli vissi ero (perustelut miksi, vaatisi jo ihan kokonaan oman jutun...).
Rouva Sanankin kaltainen pukeutumisen tumpelo ymmärsi pian, että t-paita ja ja farkut eivät vain ole kaikkialle ehkä enää se ihan parhain asu.
Tai villapaidassa, farkuissa ja maihareissa.
Mutta kun ei voi. Ei vain enää voi.
Vaatteiden ja pukeutumisen merkitys nousi kuitenkin potenssiin tsiljoona, kun perustin yrityksen.
Aloin freelancertoimittajaplantun (tai kuukausipalkkalaisenkin toimittajan) sijaan hengata asiakkaiden ja yhteistyökumppaneiden kanssa yhtäkkiä yrittäjän roolissa, ja meininkiin tuli vissi ero (perustelut miksi, vaatisi jo ihan kokonaan oman jutun...).
Rouva Sanankin kaltainen pukeutumisen tumpelo ymmärsi pian, että t-paita ja ja farkut eivät vain ole kaikkialle ehkä enää se ihan parhain asu.