Ei elämän nelikymppisillä tarvitse olla niin vakavaa
Monta kertaa, kun arki potkii päähän, hyvä elokuva on paras pelastus.
Viime viikolla Rouva Sanan oli pakko tarttua tähän pelastusrenkaaseen. Jos mietit miksi, löydät syyn yhä täältä.
Eikä While we´re young mikään huono valinta ollut. Elokuvan ohjaajan Noah Baumbachin kehutaan kulkevan Woody Allenin jalanjäljissä ja olevan hänen manttelinperijänsä. Leffafriikimpien toteamukset eivät varmasti osu kauas.
Silti sitä suuremmalla syyllä ihmettelen, miksi Rouva Sana piti elokuvasta. Allen kun ei kuulu hänen Midnight in Paris -elokuvaansa lukuun ottamatta suosikkeihini.
Tarinassa reilu nelikymppinen pariskunta Josh (Ben Stiller) ja Cornelia (Naomi Watts) hehkuvat avioliiton ja arjen onnea, mutta ystäväpariskunnan perheellistyttyä he huomaavat yhden elämänvaiheen menneen heiltä tyystin ohi. He eivät ole saaneet lapsia, eikä se ole enää mahdollista.
Tavattuaan nuoren kaksikymppisen pariskunnan Jamien (Adam Driver) ja Darbyn (Amanda Seyfried), he huomaavat ehkä itselleen hieman yllätykseksikin eläneensä hyvin suorituskeskeistä elämää.
Heidän aikansa ja elämänsä oli mennyt töiden tekemiseen, haaveiluun ja odottamiseen, todelliseen sitku-elämään. Ei elämästä nauttimiseen tässä ja nyt.
Kuulostaako tutulle?
Teema oli mannaa Rouva Sanan korville ja silmille.
Vaikka kyllä: tavattuaan nuoret Josh ja Cornelia heittäytyvät alkuunsa täysillä Jamien ja Darbyn hiukan kischmäiseenkin elämään (jossa muuten kultainen 80-luku onkin yhtäkkiä hotimpaakin hottista..) ja palaavat hetkeksi tunnelmiin, jolloin he olivat itse nuoria.
Mutta mitä sitten.
Kyllä minä pystyn samastumaan lapsiperheen äitinä oikein hyvin Cornelian vallattomiin ja iloisiin hiphop-tanssitunteihin tai Joshin haluun ostaa coolinnäköinen lierihattu.
Miksi en pystyisi?
Eivät nuo piirteet heistä vielä kovin kaksikymppisiä tee - korkeintaan kuin ehkä mieleltään (eikä sekään mikään huono asia ole).
Ja tunnen Joshin ja Cornelian puolesta paheksuntaa, kun heidän ystävänsä Fletcher, juuri isäksi tullut, suomii heitä kovin sanoin ja käskee ystäviensä kasvaa aikuisiksi.
Siis kasvaa aikuisiksi! Voi hyvä isä!
Pointtina kuitenkin on, että todennäköisesti ilman nuorten parissa viettämäänsä seikkailua Josh ja Cornelia eläisivät yhä edelleen työ- ja urakeskeistä elämää, jossa vain tuloksilla ja arvostuksella on jokin merkitys.
He olisivat tuskin havahtuneet, että heidän elämänsä on tässä ja nyt, ja aika tiimalasissa käy päivä päivältä vähiin.
Jos se vaatii muutaman tanssiaskeleen, koripallo-ottelun ja yöllisen vaelluksen metrotunnelissa niin mitä sitten.
Kai elämä saa olla kuitenkin hauskaa? Neli- (tai viisi)kymppisilläkin.
Ei se ole vain kaksikymppisten etuoikeus.
Viime viikolla Rouva Sanan oli pakko tarttua tähän pelastusrenkaaseen. Jos mietit miksi, löydät syyn yhä täältä.
Eikä While we´re young mikään huono valinta ollut. Elokuvan ohjaajan Noah Baumbachin kehutaan kulkevan Woody Allenin jalanjäljissä ja olevan hänen manttelinperijänsä. Leffafriikimpien toteamukset eivät varmasti osu kauas.
Silti sitä suuremmalla syyllä ihmettelen, miksi Rouva Sana piti elokuvasta. Allen kun ei kuulu hänen Midnight in Paris -elokuvaansa lukuun ottamatta suosikkeihini.
Tarinassa reilu nelikymppinen pariskunta Josh (Ben Stiller) ja Cornelia (Naomi Watts) hehkuvat avioliiton ja arjen onnea, mutta ystäväpariskunnan perheellistyttyä he huomaavat yhden elämänvaiheen menneen heiltä tyystin ohi. He eivät ole saaneet lapsia, eikä se ole enää mahdollista.
Tavattuaan nuoren kaksikymppisen pariskunnan Jamien (Adam Driver) ja Darbyn (Amanda Seyfried), he huomaavat ehkä itselleen hieman yllätykseksikin eläneensä hyvin suorituskeskeistä elämää.
Heidän aikansa ja elämänsä oli mennyt töiden tekemiseen, haaveiluun ja odottamiseen, todelliseen sitku-elämään. Ei elämästä nauttimiseen tässä ja nyt.
Kuulostaako tutulle?
Teema oli mannaa Rouva Sanan korville ja silmille.
 |
| Nelikymppiset Josh (Ben Stiller) ja Cornelia (Naomi Waitts) pohtivat elämäänsä. (Kuva: IMDb, Jon Pack) |
Vaikka kyllä: tavattuaan nuoret Josh ja Cornelia heittäytyvät alkuunsa täysillä Jamien ja Darbyn hiukan kischmäiseenkin elämään (jossa muuten kultainen 80-luku onkin yhtäkkiä hotimpaakin hottista..) ja palaavat hetkeksi tunnelmiin, jolloin he olivat itse nuoria.
Kyllä minä pystyn samastumaan lapsiperheen äitinä oikein hyvin Cornelian vallattomiin ja iloisiin hiphop-tanssitunteihin tai Joshin haluun ostaa coolinnäköinen lierihattu.
Miksi en pystyisi?
Eivät nuo piirteet heistä vielä kovin kaksikymppisiä tee - korkeintaan kuin ehkä mieleltään (eikä sekään mikään huono asia ole).
Ja tunnen Joshin ja Cornelian puolesta paheksuntaa, kun heidän ystävänsä Fletcher, juuri isäksi tullut, suomii heitä kovin sanoin ja käskee ystäviensä kasvaa aikuisiksi.
Siis kasvaa aikuisiksi! Voi hyvä isä!
Pointtina kuitenkin on, että todennäköisesti ilman nuorten parissa viettämäänsä seikkailua Josh ja Cornelia eläisivät yhä edelleen työ- ja urakeskeistä elämää, jossa vain tuloksilla ja arvostuksella on jokin merkitys.
He olisivat tuskin havahtuneet, että heidän elämänsä on tässä ja nyt, ja aika tiimalasissa käy päivä päivältä vähiin.
Jos se vaatii muutaman tanssiaskeleen, koripallo-ottelun ja yöllisen vaelluksen metrotunnelissa niin mitä sitten.
Kai elämä saa olla kuitenkin hauskaa? Neli- (tai viisi)kymppisilläkin.
Ei se ole vain kaksikymppisten etuoikeus.
Kurkkaa While we´re young -elokuvan traileri yllä.
Elokuvaa esitetään edelleen ainakin pääkaupunkiseudulla Finnkinon leffateattereissa.
Epilogi:
"Let´s go crazy, crazy, crazy, ´til we see the sun.
I know we only met but let´s pretend it´s love.
And never, never, never stop for anyone.
Tonight let´s get some and live while we´re young."