Blogikirjoitus ja lehtijuttu ovat kaksi eri asiaa

Nyt, kun suurin pöly on ehtinyt laskeutua pienen bloggaajajoukon käynnistä Atrian broileritilalla ja sen ylle syntyneestä kohahduksesta, Rouva Sana kantaa kortensa kekoon keskusteluun.

En puutu itse aiheeseen vaan sen viereen.

blogikirjoitus
(Kuva: Pixabay)


Kanojen elinolosuhteista nousi pienimuotoinen kiivas keskustelu viime viikon lopulla sen jälkeen, kun bloggaajat olivat julkaisseet juttunsa käynnistään broileritilalla.

Kyse oli ollut kaiketi perinteisestä sisältömarkkinointiyhteistyöstä: Atria oli pyytänyt valikoidun joukon bloggaajia broileritilalle kylään, ja bloggaajat olivat kirjoittaneet omat juttunsa rahakorvausta vastaan.

Ei siis mitään uutta blogirintamalla.

Käynnistä syntyneet jutut eivät olleet kuitenkaan miellyttäneet osaa toimittajia, sillä asiaa enemmän tietävien mukaan olosuhteet broileritiloilla eivät ole todellisuudessa lainkaan niin auvoiset kuin bloggaajat olivat antaneet lukijoilleen ymmärtää.

Enemmän taustaa aiheesta löydät muun muassa täältä ja täältä.

Ottamatta kantaa itse viime viikon kanatapaukseen tai epäilyksiin viherpesusta, toimittajana, bloggaajana - ja kyllä myös maksullista sisältömarkkinointiyhteistyötä harjoittavana - kirjoitan muutama sanasen bloggaamisesta, journalismista ja sisältöyhteistyöstä.

Koska jotenkin vain nyt tuntuu, että on pakko.

Sillä ihmeteltiinhän keskustelun aikana esiintyneissä kommenteissa muun muassa sitä, miksi bloggaajat olivat ottaneet maksun juttujensa kirjoittamisesta, ja miten tällainen touhu voi olla ylipäätään mahdollista.

***

Media ja journalismi ovat olleet murroksessa viimeiset viisi vuotta.

Kun alan ammattilaiset laittoivat digitalisaation myötä julkaisukanaviaan uuteen kuntoon (ja siivosivat työpöytiään niillä työskennelleitä myöten) sekä pohtivat huolella ja hartaasti, mitä tässä seuraavaksi tehtäisiin, toisaalla käärittiin hihat ja ryhdyttiin hommiin.

Sou sori!

Eteenpäin puskuttavassa digitalisaation junassa syntyi bloggaajien ja muiden sisällöntuottajien markkinat, ja suuren sisällöntuottajaharrastajajoukon rinnalle nousi myös ammattilaisten joukko.

Meno on ollut yhtä kiivasta kuin medioiden uudelleenjärjestäytyminen.

Yksi on kuitenkin varmaa: yhtälöön sopii hyvin huonosti niin tavallisten kansalaistenkin kuin sisältöjä tuottavienkin medialukutaidon haparoituminen.

Loistava esimerkki tästä on Facebook, sosiaalisen median kingi. Siellä tänä päivänä lähes mikä tahansa menee missä tahansa läpi ilman minkäänlaista kritiikin häivää tai ajatusta siitä, kuka sanat on lausunut.

Tuoreeksi ja kevyeksi esimerkiksi kelpaa muun muassa Facebookissa hiljan kiertänyt, "kansainväliseen kirjaviikkoon" liittynyt haaste.

Käsi ylös, kuinka moni avasi parisen viikkoa sitten pöydällään kirjan ja suolsi meidän kaikkien iloksemme pätkän käteen osuneesta suosikkiteoksestaan osana "kirjaviikkoa".

Niinpä. Se oli ihan hilipatipippaa.

***

Yhtä helposti nielemme melkein kaiken muunkin meille totena ja ainoana oikeana tarjotun ilman pienintäkään kriitikin häivää.

Sisällöntuottamista - riippumatta siitä, missä ja kuka sitä toteuttaa - on alettu pitää synonyyminä journalismille.

Syy ei ole pelkästään medialukutaidottomien kansalaisten. Tämän rouvan sormi osoittaa myös sisällöntuottajiin itseensä.

En ole törmännyt vuosien aikana vain yhteen tai kahteen bloggaajaan, jotka rinnastavat itsensä (ja harrastuksensa) toimittajaksi ja vaalivat tätä mielikuvaa huolella ja hartaudella - osa jopa julkisesti ääneen.

kananmuna
(Kuva: Pixabay)


Journalismissa käytetään tarinankertomisen keinoja, mutta juuri muuta yhteistä sillä ei harrastukseksi tai korvausta vastaan tuotettujen sisältöjen kanssa sitten olekaan.

Lähes poikkeuksetta näissä sisällöntuottaja vastaan journalisti -keskusteluissa unohtuu, että blogikirjoitus tai jonkin muun kanavan kautta tuotettu juttu on aina enemmän tai vähemmän henkilökohtainen, subjektiivinen mielipide jostain.

(Ja jos samalla mielipiteitään lausuvalla sisällöntuottajalla sattuu olemaan enemmän seuraajia kuin kuin keskisuurella sanomalehdellä, jonka ilmoitushinnat ovat kymmenkertaiset sisältöyhteistyökorvauksiin verrattuna, se niin samperisti markkinamaijoja ja -matteja kiinnostaakin. Tutkittuahan on jo: mielipide ja toisen suositus on tehokkaampi mainos kuin maksettu ilmoitus.)

Blogikirjoituksen (tai muussa kanavassa julkaistun sisällöntuottajan jutun) tulee olla ajankohtainen ja rohkea.

Blogikirjoitus ottaa kantaa sekä ratkaisee lukijan ja vastaanottajan ongelman. Se on asiantunteva, ja se viihdyttää.

Blogikirjoituksella ei ole mitään velvoitteita journalistin ohjeisiin kuuluvan a) objektiivisuuden tai b) tasapuolisuuden kanssa. Blogikirjoitus on ja saa olla subjektiivinen.

Ja vaikka blogikirjoituksen olisi laatinut alansa asiantuntija, on se aina yhden asiantuntijan oma mielipide jostain. Toisella asiantuntijalla voi olla samaan aiheeseen toinen kanta.

Lähimpänä journalistisia juttuja blogikirjoitukset ovat lehtien pääkirjoitusten, kolumnien, elokuva-, kirja-, teatteri-, muoti-, kosmetiikka- tai muiden vastaavien arvostelujen kanssa.

Blogikirjoitus ja lehtijuttu ovat siis kaksi eri asiaa. Siksi korvausta vastaan tuotettua sisältöä ei voi, eikä ole edes reilua asettaa rinnan toimittajien laatimien sisältöjen kanssa.

Vaikka rajat sisältöjen tuottamisen ja puhtaan journalismin välillä ovat viimeisen parin vuoden aikana liudentuneet, ja kyllä, journalistit tekevät (tai joutuvat tekemään) yhä enemmän bloggaajien kanssa hyvin samantyyppistä työtä, yhtäläisyysmerkkejä näiden sisältöjen ja töiden välillle ei voi - ainakaan vielä - suoraan vetää.

***

Bloggaamista ja muuta sisällöntuottamista voi ja saa harrastaa kuka vain. Jos joku erehtyy pitämään näitä tuotoksia valtakunnan ainoana totuutena,  ei se siis ole sisältöjä tuottavan syy.

Mutta kun sisältöjä tuotetaan korvausta vastaan, arvossa arvaamattomassa ovat niin sisällöntuottajien kuin sisältöjä ostavienkin ammattitaito ja eetiikka.

Ihan mitä tahansa bullshittiä ei saa eikä kannata julkaista, mutta näkökulma ei muutu: työ on edelleen subjektiivista. Blogikirjoitus on yhä yhden ihmisen mielipide tai näkökanta johonkin asiaan.

PING Helsinki on tehnyt ansiokasta työtä sisällöntuottajien ja sisältömarkkinoijien puolesta julkaisemalla viime keväänä selkeän ja yksinkertaisen PING Ethics - eettisen ohjeistuksen.

Siihen on tätä kirjoitettaessa liittynyt liuta niin sisältöjä tuottavia kuin niitä ostaviakin tahoja - myös Rouva Sana.

Ohjeistuksen pohjana on käytetty muuten myös, kas kummaa, muun muassa journalistin ohjeita.

Hyvä, ammattimainen sisällöntuottaja ymmärtää roolinsa, eikä hän julkaise mitä sattuu. Sisällöntuottajan vastuuseen kuuluu:

  • rehellisyys paitsi omia lukijoitaan myös itseään kohtaan
  • kyky kieltäytyä raha- tai tavarakorvauksesta silloin, kun aihe sotii omia ja julkaisukanavan arvoja vastaan eli sanoa suoraan ei
  • sekä taito ja uskallus nostaa esiin myös negatiivisia ja ei-niin-iloisia-ja-ei-positiviisia asioita.

Sisältöjä ostavan yrityksen puolestaan tulee tuntea maksamastaan jutusta hieman muutakin kuin sisällöntuottajan suuret seuraajamäärät. Arvot, sisällöntuottajan ymmärrys aihetta kohtaan sekä lukijoiden sitoutuneisuus olisi aika kova juttu.

Sillä nimittäin aika usein saa, mitä tilaa.

Mutta on syytä peliin katsoa myös toimittajienkin. Kun omalla alalla menee ensimmäisen kerran pitkään huonosti, liian usein kuraa niskaan saavat syyttömät sisällöntuottajat.

Maapallo on pyöreä, ruukasi entinen työkaverini eräässä toimituksessa sanoa. Sillä hän tarkoitti, että vuosien saatossa ympäri käydään, yhteen tullaan ja sen minkä taakseen jättää, sen edestään löytää.

Aika usein.

Moni toimittaja tekee (tai joutuu tekemään) töitä tänään sisällöntuottajana.


Vaikka tämä blogikirjoitus ei liity mitenkään kanoihin, paremman kuvituksen puutteessa
jutun kuvitukseksi valikoitui ilmaisesta kuvapankista kyseiset luontokappaleet ja niiden tuotokset. 
Pahoitteluni.


EDIT: Rouva Sanan jutun julkaisemisen jälkeen myös muun muassa Atria otti kantaa tapaukseen. Lue kannanotto täältä. 

Median muuttuessa myös mediatalot ovat muuttuneet: lukuisissa lehti- ja sähköisen median taloissa on tätä nykyä omia sisältömarkkinoinnin osastojaan, joissa moni toimittaja, mutta eri nimikkeellä, tekee sisältömarkkinointiin liittyviä töitä - ihan samaa työtä kuin bloggaajat.

Tärkeintä on näkökulma: mihin ja missä roolissa tekstejä laaditaan. Toimittaja ja bloggaaja ovat kaksi eri asiaa, vaikka he asuisivat samassa fyysisessä kehossa.



16 kommenttia

  1. Minulta on monta kertaa yritetty ostaa "mainoksia". Sanon aina, että en myy mainoksia, asiat joista kirjoitan täytyy olla sellaisia, joiden takana seison. Kirjoitan vain aiheista, jotka ovat minulle tärkeitä. Painotan aina sitä, että bloggaaja kirjoittaa itsestään ja mieltymyksistään, on hyvä erottaa blogin ja lehtien ero. Näin se on. Itse haluan olla rehellinen omia lukijoitani kohtaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maksettu mainos ja oma henkilökohtainen mielipide jostakin ovat tosiaan kaksi eri asiaa. Mielipiteestä voi toki ulkopuolinen halutessaan maksaa, mutta ei sen sisällöstä.

      Sisällöntuottajat ovat mielipidevaikuttajia, monet sen päälle vielä sisältöjen tuottamisen ammattilaisia, ja siksi he mainostajia kiinnostavatkin.

      Jokainen ammattitaitoinen sisällöntuottaja kertoo rehellisesti oman (siis subjektiivisen) mielipiteensä tuotteesta, palvelusta tai mistä ikinä tahansa, ja jokainen ammattitaitoinen sisältöä ostava yritys muistaa, että sisällöntuottaja toimii näin.

      Objektiivisuudesta vastaavat toimittajat. Unohtamatta lukijoiden ja seuraajien edes jonkinlaista medialukutaitoa ja vastuuta sulattaa vastaanottamaansa.

      Poista
  2. Loistava kirjoitus, ehdottomasti luettavaksi niin bloggaajille, journalisteille, sisältöjä ostaville, blogien lukijoille...siis kaikille! Miten tuo kanajuttu onkin mennyt mulla ihan ohi, täytyypä käydä vilkaisemassa linkkaamasi jutut. ps. En tehnyt kirjahaastetta :D ps2. Halaus <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänks PauMau!

      Jes, sinä onnekas: medialukutaitoa ja lähdekritiikkiä siis löytyy :D.

      Poista
  3. Erinomainen kirjoitus!

    Minäkään en lähtenyt mukaan kirjahaasteeseen. Lähdekritiikki valitettavasti loistaa poissaolollaan somessa, etenkin Facebookissa. Vähän tätä sivuaa se into, jolla jaetaan tuntemattoman henkilön postausta jossa moititaan julkista tahoa (poliisia, vakuutusyhtiötä, tms) ja pyydetään jakamaan. Ja jengi jakaa. Vaikka muutamalla taustoittavalla klikkauksella selviäisi että alkuperäisellä postauksen kirjoittajalla ei välttämättä kulje hissi ihan ylimpään kerrokseen - tai että totuus asiasta saattaakin olla ihan toinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitä tärkeämmäksi lähdekritiikki ja taito lukea erilaisia juttuja on muodostunut, tuntuu, että sitä useammin koko hommalle annetaan piupaut. Aivan kuin verkon ja älykännyköiden ääressä olisi jotenkin lupa heittää äly ja harkinta narikkaan.

      Erityisesti somessa kuulutetaan totena jo jos jonkinlaisia asioita.

      Tässä maassa on olemassa (tietyin ehdoin) sananvapaus, ja kenellä tahansa on oikeus saada äänensä kuuluville. Se ei kuitenkaan tarkoita, että ääni olisi aina maan totuus.

      Tätä samaa genreä sivuavat myös blogikirjoitukset.

      Poista
  4. Loistava kirjoitus jälleen kerran. Iso peukku !

    VastaaPoista
  5. Hieno kirjoitus!

    Lähdekriittisyys ja medialukutaito tuntuvat todella rapautuneen. Tuntuu, että mitä tahansa tietoa jaetaan ja siteerataan huolettomasti, sitä riemastutaan ja ennen kaikkea vihastutaan lukematta syvällisesti, tutkimatta aihetta tai kyseenalaistamatta lähdettä ja sen totuudenmukaisuutta.


    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No eikö! Kaikki tieto, mikä maailmalla tänä päivänä liikkuu, ei ole ainoa totuus, mutta tavallisen kansan suussa kaikkea sitä usein kuulutetaan totuutena ilman minkäänlaista ennakkopohdintaa - tai sitten otetaan tiedot niin vakavasti, että provosoidutaan.

      Yhtälöön sopii huonosti, jos ei ymmärretä, mitä blogikirjoitukset ovat. Niiden avulla jaetaan tietoa juu, mutta kyllä niissä aina taustalla on myös kirjoittajan omat näkemykset.

      Blogikirjoitus on aina enemmän tai vähemmän subjektiivinen eikä koskaan yllä journalismin edellyttämään objektiivisuuteen.

      Nastaa, jos tykkäsit bloggaajakollegana jutusta!

      Poista
  6. Loistava kirjoitus <3
    P.S. Minäkin tein sen avaa sivu 52...

    VastaaPoista
  7. Sinä olet pro! 👏🏻 Hyvä kirjoitus! Facebook on alkanut tökkiä pahasti. Tekisi mieleni hautautua peiton alle ja kaivautua sieltä kevään tullen. Lokakuista eloa! Tuija

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, kiitos Tuija ihanasta kommentistasi!

      Some on kaikkinensa sellainen ihana, kamala kaveri, jonka kanssa pitää vain löytää oma tapa elää; vähän niin kuin sukulainen, jota ei voi valita, mutta jonka kanssa on hengailtava. Sillä somesta vain harva voi lopulta olla tänä päivänä ihan kokonaan pois.

      Tälläkin rouvalla on ollut niitä hetkiä, jolloin erityisesti Facebook on maistunut aika pahalle. Sitten on niitä hetkiä, jolloin hieman etäämmältä on voinut arvioida asioita paremmin.

      Niistä tilanteista - ja ensimmäisestä somettomasta kesälomasta - syntyi tämä linkin takaa löytynyt kirjoitus: http://www.rouvasana.fi/2015/08/osimoilleen-itsetuntoa-ponkittava-some.html

      Oletko lukenut?

      Some ei ole pelkkää auvoa, mutta sen kanavat ovat parhaimmillaan oiva keino pitää yhteyttä ja markkinoida.

      Poista

Jaa blogikirjoitukseen liittyvä ajatuksesi, anna palautetta, lähetä salainen viesti, kerro tarina. Kaikista näistä: iso, lämmin kiitos!