Huokailin erityisesti sen jälkeen, kun kuulin näytelmän alaotsikon: 37 näytelmää kahdessa tunnissa! Kyllä!

Voin todellakin myöntää: olin erittäin, erittäin ennakkoluuloinen. 

Olkoon sivistyksellinen mieleni sitten nyrjähtänyt, mutta Willliam Shakespeare ei ole ollut koskaan lempparinäytelmäkirjailijoitani, eivätkä klassikkoteokset kuten Romeo ja Julia tai vaikkapa Hamlet ole saaneet minua koskaan syttymään - eivät edes elokuvaversioina. 

En edes yritä esittää sitä. 

Tuntui siksi lähes puistattavalle, että nyt tämän saman tyypin 37 näytelmää olisi pakattu pikaversioina yhteen esitykseen.

Mutta voin nyt myös rehellisesti myöntää: ennakkoluuloni olivat täydellisen turhia. 

KUT:n William Shakespearen kootut teokset on mielipuolisen hauska - ja samalla yleissivistävä (vaikkakin erittäin nyrjähtäneellä tavalla, mutta kukas siitä nyt välittää) näytelmä.

Paljon puhutaan yhteisöllisestä teatterista ilman, että keskustelijoilla on tarkkaa ajatusta siitä, mitä termillä lopulta tarkoitetaan. 

William Shakespearen kootut teokset erilaiseksi ja samalla mielenkiintoiseksi tekee juuri tuo yhteisöllisyys, aito vuorovaikutus, kommunikointi ja paikoin jopa yhdessä tekeminen yleisön kanssa. 

Yhteisöllisyys on näytelmän läpileikkaava tausta-ajatus, joka näkyy näytelmän ensimmäisistä repliikeistä väliajalle poistumiseen ja sieltä takaisin saapumiseen sekä näytelmän päätössanoihin asti. 

Mutta huoli pois, yhteisöllisyys ei tarkoita sitä, että katsojana sinut temmataan mukavasta etunojastasi keskelle näyttämöä ja tungetaan suusi täyteen vuorosanoja (ellet itse nimenomaan halua sitä). 

Ei.

William Shakespearen kootut teokset on olemassa, elää ja hengittää, yhdessä ja yhtä aikaa yleisön kanssa. 

Siitä päästään näytelmän parhaisiin asioihin. Sillä voi maailma, miten se sen tekeekään. 

Eihän tällaista näytelmää, niin täydellistä napakymppiä, tajunnalle tasaisia virtapiikkejä antavaa ja syväsukellusta klassikkotarinoiden maailmaan voi oikeasti olla olemassa! 

Jos jotain voi sanoa täydellisyyttä hipovaksi, tämä on sitä, omassa genressään.

Näytelmän Shakespearen näytelmistä on  alun perin kirjoittanut kolmikko Jess Borgeson, Adam Long ja Daniel Singer, ja sen on suomentanut Tuomas Nevalinna. 

Ohjauksesta vastaa nerokas Anna-Maria Klintrup.

Onnistunut näytelmä lepää onnistuneen roolituksen ja taidokkaiden näyttelijäsuoritusten varassa. William Shakespearen kootuissa teoksissa osuu maaliin kaikki.

Näytelmä marssittaa yhden KUT:n konkarikasvon (Jari Vainionkukka) sekä kaksi katsojille vieraampaa nimeä (Pinja Hahtola, Eero Ojala). He ovat sanataituruudellaan ja käsittämättömän onnistuneilla ajoituksillaan täydellinen trio.

Näytelmä on nopeatahtinen (mitä muuta 37 näytelmää sisältävä näytelmä voisi ollakaan...), energinen, mielipuolisen hauska, lennokas, eikä lainkaan ykstotinen. 

Jollakin oudolla tavalla sellainen some-ajan klassikko klassikoista. 

En voi välttyä ajattelemasta, kuinka tämä näytelmä, jos jokin, olisi ehdoton must kaikille 15-25-vuotiaille nuorille ja nuorille aikuisille.

Itseään voi nimittäin sivistää monin eri keinoin.

"Komediat eivät ole puoliksikaan yhtä hauskoja kuin tragediat." 

Niinpä niin, toché!

En muista missä näytelmässä olisi nauranut niin paljon, niin kovaan ääneen ja niin vedet silmissä kuin William Shakespearen kootuissa teoksissa.

10+ näytelmä - enkä valehtele nyt yhtään. 

KUT:n William Shakespearen kootut teokset tekee sen huikaisevalla tavalla.

En malta olla huomauttamatta, että sinulla on tämän kirjoituksen julkaisemisen jälkeen enää kaksi mahdollisuutta näytelmästä hurmaantumiseen: ensi tiistai- ja torstai-iltana. 

Miekan sivallus sinulle, jos missaat William Shakespearen kootut teokset!

Kun William Shakespearen kootut teokset -näytelmän esityskausi on lopuillaan, muutama sananen vielä esityksen sivu. 

Pikkulinnut ovat laulaneet, että Keski-Uudenmaan Teatterissa on käynnissä sukupolvenvaihdos: vanhat konkarit tekevät tilaa uusille tekijöille. Se näkyy myös William Shakespearen kootuissa teoksissa.

Olen vuosien aikana ollut ehkä yksi äänekkäimmistä katsojista, joka on peräänkuuluttanut omaan kotiteatteriin uusia kasvoja. Mikään ei ole katsojasta tylsempää kuin nähdä vuodesta toiseen täsmälleen samat kasvot. Vain roolit vaihtuvat.

Markkinointi-ihmisenä kuitenkin myös väitän, että muutokset on tehtävä hitaasti ja hienovaraisesti. Me katsojat olemme herkkähipiäistä kansaa. Me todellakin kiinnymme omiin suosikkinäyttelijöihimme. 

Katsojan mieleen oleva kombo on tuttu hääjuhlasta: vähän jotain uutta, vähän jotain vanhaa, vähän jotain lainattua. 

Niillä sitä teatteria myydään ja markkinoidaan - ja ennen kaikkea sillä vanhalla.

Vaikka uusia kasvoja tarvitaan katsojan mielenkiinnon ylläpitämiseksi, vanhoja ei saisi koskaan unohtaa. 

Ei koskaan kokonaan. 

Ja mitä siitä nyt tulisi, jos en näkisi omia suosikkejani Halttusen Seppoa, Vainiokukan Jaria, Varjomäen Elinaa, Sipilän Anna-Leenaa tai vaikkapa Tahkolahden Kallea enää koskaan.

Olisi ainakin monta syytä vähemmän käydä omassa kotiteatterissa.