Tähän alkuun seuraa tunnustus.

Tästä tarinasta piti tulla alun perin toisenlainen.

Tarkoituksenani oli aloittaa siitä, kuinka mies eräänä iltana viime viikolla totesi Rouva Sanan olevan jotenkin hirveän... jännittynyt, kireä.

Ai, mä vai? tajusin miettiväni, sillä lomastani oli ehtinyt kulua hädin tuskin muutama päivä.

En ollut ymmärtänyt, kuinka olkapääni olivat olleet silti korvissani monta vuorokautta.

kevät

Tarinan piti jatkua pari päivää myöhemmin koittaneeseen aamuun, jolloin seikkailin päättömänä vaatehuoneessani, mittailin lattiaa jaloillani, ja kuinka purskahdin lopulta itkuun.

Farkujen ja paitojen keskellä tajusin, että kyse ei ollut vaatteista, eikä edes ihanaksi tuntemastani asiakkaasta, jonka luo olin hetken kuluttua menossa.

Kyse oli siitä, että olin lomastani huolimatta loputtoman väsynyt.

Olin kyllästynyt kaikkiin niihin korvauksetta tekemiin töihini, jotka olivat varastaa ja viedä arkeni kokonaan.

Tähän kohtaan tarinaan piti tulla lyhyt kehityskertomus ja kuvaus siitä, kuinka isosta osasta bloggaajia ja muita sisällöntuottajia tulee jossain vaiheessa yhtäkkiä kiinnostavia.

Kuinka hyvien ja omaa brändiään rakentaneiden sisällöntuottajien sähköpostit alkavat tulvia kutsuja ja toiveita saapua erilaisiin tilaisuuksiin (ja kyllä, todella moniin kissanristiäisiin), ja kuinka heiltä tiedustellaan vaivihkaa halukkuutta mitä kummallisempien sisällöllisten pyyntöjen toteuttamiseen (kuten muun muassa Tinder-some-työpajan vetämiseen...).

Hyvistä sisällöntuottajista ja heidän brändistään seuraajat mukaan lukien halutaan ottaa parhaat palat irti maksamatta työn tekijälle kuitenkaan yhtään mitään.

Bloggaaminenhan on puuhastelua, joka taittuu vaihvihkaa ja nopeasti muun työn ohessa.

Olin kirjoittanut tarinaani Rouva Sanasta ja hänen sisällöntuottaja-arjestaan monena päivänä. Muokkasin ja veivasin jutun näkökulmaa, juu kyllä, muun työni ohessa viikon.

Kunnes eräänä iltana tajusin, etten voikaan julkaista juttua. En halunut kertoa tarinaani, sillä siitä oli muodostunut liian henkilökohtainen.

Te tuskin olisitte halunneet kuulla sitä, ja kaikki eivät olisi ymmärtäneet sitä.

Ja silti - ydinongelma oli edelleen olemassa: missään ei ollut mitään järkeä.

kevät

Nohevista sisällöntuottajista ollaan kiinnostuneita pääsääntöisesti kolmesta syystä:

1) sisällöntuottajan ammattitaidon eli sisältöjen tekemisen taidon ja laadun vuoksi

2) sisällöntuottajan maineen ja brändin vuoksi, joka on usein monin verroin kiinnostavampi kuin yrityksen oma ja

3) sisällöntuottajan valmiiden jakelukanavien ja niiden seuraajien vuoksi, jotka tavoittavat monen kohdalla enemmän väkeä kuin yrityksen omat kanavat (tai mikään muu media) ikään.

Eikä siinä mitään. Noin sen pitää ollakin. Puhutaan vaikuttajamarkkinoinnista.

Mutta siinä on jotain, että vain osa on valmis maksamaan sisällöntuottajalle hänen tekemästään työstä, hänen brändistään ja/tai hänen kauttaan saamistaan jakelualustoista seuraajineen.

On siis olemassa todella kiinnostavaa ja haluttua työtä, jolla ei ole kuitenkaan hintalappua.

Siksi tässä kohtaa minun piti kertoa esimerkki Rouva Sanan sisällöntuottajan elävästä elämästä, ja johtaa se vielä toisen esimerkin kautta jokaisen matti ja maija meikeläisen arkeen.

Mutta painoin kaikelle tarinassani deleteä, monestakin syystä. Anteeksi.

Sen sijaan vinkkaan tässä toisesta.

Loistavan esimerkin löydät  Pinkit korkokengät -blogista ja Rouva Sanan bloggaajakollegan Maijun avaamasta casesta, joka valottaa yhden yrityksen lukuisille bloggaajille hiljan lähettämästä yhteistyötarjouksesta.

Suosittelen koukkausta tarinan puolelle - ja lukemaan myös siihen tulleet kommentit, jotka laajentavat esimerkin suoranaiseksi kokemusten kirjoksi.

Ai, säkö haluaisit yhden päivän työstä vielä jotain palkkaakin... 

Rouva Sana ei ole tuntojensa kanssa yksin.

Silti lykkäsin tarinani julkaisemista ja käännyin sen sijaan bloggajakollegoideni puoleen. Kyselin ja kuuntelin heidän ajatuksiaan, ja lopulta silmäni avautuivat.

Tajusin, että koin syyllisyyttä ja syytin itseäni, mutta vain yhdestä ja ainoasta asiasta.

Rouva Sana
Rouva Sana allekirjoitti sisällöntuottajien eettisen ohjeistuksen PING Ethicsin
PING Helsinki -tapahtumassa toukokuussa 2016.
Ohjeistuksen eräs kohta on: hinnoittelen oman työni. 

"En anna ilmaiseksi".

Viime keväisessä sisällöntuottajien ja vaikuttajamarkkinoinnin ammattitapahtumassa PING Helsingissä kovaan ääneen julistamani lupaus jyskytti yllättäen takaraivossani.

Hrmph... Erään rouvan muisti oli ollut lyhyt kuin muurahaisen loikka, ja sekös se lopulta sapetti.

Nyt se kuitenkin päättyy.

Ja siksi tämä tarina saa tänään toisenlaisen lopun.

Erään bloggaajakollegan sanoja mukaillen:

Jos vaihtoehtoina ovat 20 euron tuotetta vastaan tehtävä työ, ja kutsuun piilotettu korvaukseton raportointitoive TAI joutilas vapaa-aika perheen kanssa, tarvitseeko edes vinkata, kumpi kiinnostaa enemmän?



Tiedätkö, mistä kaikesta ammatikseen sisältöjä tuottavan työ koostuu
ja kuinka kauan yhden blogipostauksen, siis sen, joka on sitä nopeaa puuhastelua, 
tekemiseen menee? Pysy taajuudella.
Rouva Sana avaa ammattinsa salat työtuntien tarkkuudella kaksiosaisessa juttusarjassa,
jonka ensimmäisen osan löydät täältä. Toinen osa löytyy täältä.