Lukuaika
6
Kommenttia
Anteeksi blogihiljaisuuteni.
Rouva Sana on ollut kuluneet päivät kirjaimellisesti hissukseen; seikkaillut omissa, tällä kertaa vahvasti blogiin liittyvissä aatoksissa.
"Rouva Sana on paikallinen blogi: journalistin silmin kirjoitettu, mutta subjektiivisesta näkökulmasta. Kuten kaikki paikallislehteä tekevät ja lukevat tietävät, yksityinen on usein yleistä."
Muistatko?
Olen kirjoittanut tekstin 12. maaliskuuta vuonna 2014.
Minulla oli alun perin varattuna sinulle tukku muita bloggauksen aiheita, sillä kyllä, muistan edelleen lupaukseni muun muassa eräästä jättiläiskurpitsasta ja sen kohtalosta. Nyt kaikki nämä aiheet saavat kuitenkin odottaa.
Sillä minun on tänään kirjoitettava sinulle Rouva Sanasta. Tästä blogista.
Luovaan työprosessiin kuuluu aika ajoin vajoaminen syvään kuoppaan. Olen tehnyt tarpeeksi pitkään luovaa työtä, jotta tiedän, että välillä tulee todellakin aikoja, jolloin kuopan reunat tuntuvat kohoavan liian korkealle.
Ja myös tiedän, että sieltä noustaan. Aina.
Kuoppien hyvänä puolena on, että ne pakottavat itsetutkiskeluun. Vaativat kehittymään. Muuttumaan. Katsomaan asioita ehkä piirun verran toisenlaisesta, ehkä joskus uudestakin, näkökulmasta.
Ja nyt on kyse juuri tästä.
Paitsi, että olen potenut jonkinasteista päämäärättömyyden tunnetta, olen tuntenut myös omantunnontuskaa. Otan tähän väliin suoran lainauksen, joka valottaa syitä, miksi.
Olen kirjoittanut tekstin 12. maaliskuuta vuonna 2014.
On luonnollista, että blogi muuttuu ja kehittyy kuukausien ja vuosien varrella. Sille käy kuin tekstissä mainitsemalleni paikallislehdelle, joka muotoutuu tekijöidensä, lukijoidensa, ilmoittajiensa ja elettävän ajan mukaan.
Mutta nyt en yhtäkkiä tiedä, onko Rouva Sana muuttunut oikeaan suuntaan? Sillä ihan paikalliseksi blogia ei voi enää kai oikein kutsua.
Tai onko sillä edes mitään väliä?
Sano sinä. Sinä olet tämän blogin lukija.
Mitä sinä haluat näiltä sivuilta lukea? Oletko sinä paikallisuuden kannattaja? Luitko täältä joskus jotain, jota et enää löydä, mutta kaipaat?
Onko sinusta keskiuusmaalaisuus oikeasti mielentila ja kannattaako siitä ylipäätään blogata?
Tai luetko rouvan sivuilta mieluusti sitä, mitä olet saanut lukea viimeiset puoli vuotta? Vai onko kaikki sinulle oikeastaan ihan sama?
Auta ja vastaa niin pääsen ehkä avullasi ylös bloggaamisen luovasta kuopastani. Jokainen vastaus on oikea ja siksi yhtä arvokas. Sana on vapaa!
Jos palautevyöry on suuri, lupaan muistaa osaa teistä ensi viikolla vielä toistaiseksi avoimin, mutta varmasti houkuttelevin kirjapalkinnoin. Kiitos siis kaikesta palautteestasi jo etukäteen!
Ensi viikolla tavataan!
Syksyistä viikonloppua!
6 comments
Keskiuusimaalaisuus, onko sitä? Iso osa alueen väestöstä, kuten minäkin, on muualta muuttaneita. Minusta on tärkeää, että paikallisuus ja alueellisuus näkyy ja kuuluu, ja sitä kautta muodostuu vähitellen yhteisö ja alueelle ominainen kulttuuri. Vahva pohjahan meillä jo on, mille rakentaa dynaamista, digiajan kotiseutua. Eli kyllä minusta paikallisuus yhtenä blogin teemoista on kannatettava :)
VastaaPoistaOi, kiitos Marika analyyttisesta vastauksestasi. Sitä oli mukava lukea, ja ihanaa, jos komppaat ajatustani eräästä blogin lähtökohdista. Samaan tapaan kanssasi minäkin olen asiaa pitkälti ajatellut.
PoistaSinulle on luvassa yllärikirja <3. Ihanaa lokakuun viimeistä viikkoa Marika!
Sinun blogisi on yksi hienoimmin kirjoitetuista blogeista joita luen. Minusta on ollut kiva lukea kulttuuritapahtumista ja muutenkin on kiva tietää toisten kotiseuduista. Tykkään lukea vähän kaikenlaisista asioista.
VastaaPoistaOuti ihana, naismuistiin en muista niin kaunista ja sydämellistä palautetta, jonka minulle nyt annoit. Olen kantanut sitä halki viikonlopun mukanani ja muistan sen tämän jälkeen vielä pitkään <3. Kiitos.
PoistaYksinomaan sinun vuoksesi sälytän nyt blogiini tasaisin väliajoin muutakin kuin keskiuusmaalaisuutta. Sillä vaikka kyllä, keskinen Uusimaa on kulttuurin mekka (joka on meikeläisen sydäntä lähinnä) ja seutua, jossa luonto on vahvasi läsnä, alueen arkea leimaavat vahvasti samat surun ja erityisesti ilon aiheet kuin muuallakin. Jatkan tämän sammion ammentamista - specially for you.
Kiitos, että olet Outi <3. Minulla on sinulle yllärikirja kiitokseksi!
Ihana että johdatit minut tähän kirjoitukseesi.
VastaaPoistaTämä oli niin ihanasti saottu: "Kuoppien hyvänä puolena on, että ne pakottavat itsetutkiskeluun. Vaativat kehittymään. Muuttumaan. Katsomaan asioita ehkä piirun verran toisenlaisesta, ehkä joskus uudestakin, näkökulmasta."
Itsekin on viime aikoina käynyt tavallista enemmän itsetutkiskelua ja pohdintaa siitä, mikä on oman blogini merkitys elämässäni. Ja mitä ylipäätään haluan elämältä…
Ja tämä fanisi on ainakin tyytyväinen, ettet liian paikallinen kuitenkaan ole - sopivasti vaan :). Kyllä minäkin kovasti pidän Savonlinnan ja Saimaan lippua korkealla - aina kun mahdollista.
Tervetuloa todella syvän luovuuskuoppani hetkelle Heidi: tästä on siis aikaa reilu vuosi blogattuani tuolloin noin 1,5 vuotta.
PoistaJa hei, nyt voin viisaana sanoa, että tästäkin kuopasta jäätiin henkiin, vaikka juuri tuolloin se ei ihan tuntunut siltä. Etsin suuntaa ja kyseenalaistin mielessäni kaikki omat tekemiseni.
Samanlaista kuoppaa ei tuon jälkeen ole tullutkaan; pienempiä, arkisempia sitten toki sitäkin enemmän.
Luova työ pitää mielen virkeänä - monellakin tavalla ;).
Ja hei, kaikesta huolimatta oma kotiseutu on <3. Kukas sen lippua ei pitäisi korkealla, jos eivät sen omat asukkaat.
Ja toistaalta Saimaan ja Savonlinnan lippua minäkin kuljetan ainakin sydämessäni matkassani. Seudulle liittyy paljon rakkaita muistoja <3.
Jaa ajatuksesi, anna palautetta, kerro tarina. Kiitos, että viestit!