* Yhteistyössä Järvenpään kesäteatteri

Harva tietää, että tangolla on tärkeä paikka sydämessäni. 

Ja nimenomaan suomalaisella tangolla. 

Mutta ei tanssittuna, luoja paratkoon ei. 

Minähän en tangoa tod. tanssi (enkä mitään muutakaan). Rakkaus musiikkilajiin on tullut verenperintönä oto-muusikkona toimineelta isältäni. 

Mitä olisi Suomen kesä ilman Unto Monosen ja Olavi Virran pyhää ykseyttä? Ei niin yhtään mitään.

On siksi helppo ymmärtää, miksi Järvenpään kesäteatterin Onnen maa sai jo ennakkoon rinnanalassani läikähtämään. 

Kai Onnen maata voi jo nimittää klassikkoteokseksi? Oikeasti Markku Pölösen käsikirjoittamasta ja ohjaamasta elokuvasta on silti vasta 30 vuotta. 

Siis vasta. 

Tuntuu kuin siitä olisi paljon pitempi aika.

Syy on tarinassa. Se sijoittuu suomalaiselle maaseudulle keskelle kultaista 60-lukua. 

Suomi eli tuolloin maataloudesta, sähkö (ja muovi!) teki kotitalouksiin vasta tuloaan, ja kun muuta ajanvietettä ei nuorisolle ollut, kesävapaat vietettiin tanssilavoilla: joko tanssien tai muuten vain lavojen nurkkiin (ja niiden takaa löytyviin halkopinoihin) nojaillen.

Tangoa tangofaneille

Järvenpään kesäteatterin Onnen maa on ihana nostalgiapläjäys. Se on hauska, mukaansa tempaava, iloinen, mutta myös jollakin oudolla tavalla herkkä.

Näytelmä on ehdoton must paitsi nostalgianälkäisille, tangofaneille, mutta ehdottomasti myös nuorelle polvelle, jolla ei ole mitään tietoa siitä, millaisesta maailmasta heidän isovanhempansa ovat ponnistaneet.

Onnen maa on, jos nyt ei aivan täysin läpilaulettu, mutta musiikillisesti erittäin täyteläinen. Bonuksena esityksessä on Jussi Hongiston luotsaama livebändi. Se tekee musiikkiosuuksista napakympin.

Tarinassa Tenho (Pekko Halonen), suvun musta lammas, saapuu kaukaa maalikyliltä takaisin maalle kotiin. Hieman avoimeksi jätetään, miksi. Sen päätelkööt jokainen tykönään.

Jo matkallaan kotiin Tenho iskee silmänsä paikkakunnalle kesätöihin saapuvaan Virvaan (Susanna Määttä), josta Tenho päättää ottaa itselleen projektin.

Tenhon paluu kotiin ei ole kuitenkaan yksioikoinen. Isä Antti (Tapio Eronen) on sairastunut, äiti Tiina (Leila Väänänen) on huolesta ja surusta tuskissaan, ja tilan uudeksi isäntäpariksi nimitetty Aarne (Markus Peltola) ja Terttu (Jenni Tapaila) etsivät paikkaansa muuttuneessa perhejärjestyksessä.

Tenhoa kiinnostaa eniten joutenolo ja tango, ja sekös isoveljeä Aarnea kismittää. Sillä työllä ja hiellä sinun pitää paikkasi ansaitseman.

Myös virsiä - sopii

Ohjaaja Reetta Ristimäen sovittamana Onnen maa on varsin mainiolla tavalla rytmitetty ja mukaansa tempaava esitys. Ensimmäinen näytös on kuin kesäillassa eteenpäin puskeva juna.

Väliajan jälkeen tuntuu kuin raiteet olisivat menneet hetkeksi lämmössä mutkalle, mutta kun suunta jälleen löytyy, esitys puskee eteenpäin täydellä höyryllä.

Järvenpään kesäteatterin Onnen maan parasta antia ovat sen musiikilliset osuudet (sanoo siis se täysin puolueeton kotimaisen tangon fani...).

Ohjaajalta nerokas oivallus on upottaa joukkoon myös kaksi virttä. Niitä (ja tangoja) laulamassa on pappia ja tangokuningasta esittävä Markku Hynninen. 

Ja komeasti muuten onkin (enkä voi välttää miettimästä, kuinka esittäjässä on jotain samaa karismaa kuin Jorma Uotisessa konsanaan).

Jotain outoa ja yhteisöllistä tässä on

Kun Onnen maa on hauska ja osittain pientä koheltamistakin, kuten kesäteatteriesitykseen luonnollisesti kuuluu, katsojan mielentila virittyy nopeasti samalle taajuudelle. 

Niin pitääkin.

Yhtäkkiä Vanhankylänniemen näyttämöllä tapahtuu kuitenkin jotain outoa - ja samalla hieman maagista. 

Näytelmän loppupuolella kaikki, kaikkiaan huimat 21 esiintyjää (+ se livebändi), hiljentyvät keskelle näyttämöä ja aloittavat papin johdolla laulamaan virttä Oi herra luoksein jää.

Järvenpään kesäteatterin Onnen maa on aito nostalgiapläjäys. Sen pääosissa ovat (muun muassa) Lauraa esittävä Sari Sarlin sekä Tenhon roolia näyttelevä Pekko Halonen. (Kuva: Järvenpään kesäteatteri/Satu Hart,Tarinastudio)