Olen päässyt talven aikana lähes aitiopaikalta seuraamaan
positiivisen hengen ja yhteisöllisyyden kumpuamista.Seurantatyön tuorein tulos on luettavissa tänään kaikkiin keravalaisiin kotitalouksiin jaettavassa Kerava News -lehdessä. Sen näköislehti on luettavissa
täältä.
Olen katsellut tätä kaikkea hämmästyneenä, mutta myös iloisena ja, kyllä kyllä, hieman kateellisenakin. Mistä ihmeestä
moinen me-henki oikein syntyy ja mitä siitä kaikkine sivuvaikutuksine lopulta kumpuaa?
Vuoden vaihteessa joukko keravalaisia vanhempia sai – omien sanojensa mukaan hieman vaivihkaa ja
puun takaa – tietää, että heidän lapsiaan koskevia etuuksia ollaan kaupungissa
heikentämässä.
Ja nyt ei puhuttu pienistä leikkauksista: Keravan ainoa
päivittäin avoimen päiväkodin hengessä toimiva leikkikoulu Untola ja ns.
Kerava- eli kuntalisä aiottiin lakkauttaa, kokonaan.
Joukossa oli myös muita lapsiperheitä koskevia
supistusuunnitelmia. Aikeet etenivät talven aikana kovaa vauhtia päätöksenteon
rattaissa.
Muutama vanhempi mietti leikkipuistokeskusteluissa, että
esitetyt leikkausaikeet eivät voi olla mahdollisia. Huoli Untolasta oli kova,
sillä jo se itsessään omalla olemassa olollaan loi turvallisuutta ja
yhteisöllisyyden tunnetta lapsiperheiden keskuudessa. Kuten arvata voi, myös kuntalisän
lakkauttaminen olisi tiennyt ongelmia monille pienituloisille vanhemmille.
Vanhempien keskuudessa kumpusi lyhyessä ajassa ”vain
minun kuolleen ruumiini yli” –henki.
Henkeä kohottamaan mukaan liittyi uusia ja taas uusia vanhempia, joista voimavarat
yhdistettynä nousi ennennäkemätöntä voimaa.
Mitä tästä kaikesta seurasi? Vanhemmat rynnistivät
julkisuuteen moniäänisesti ja latasivat virkamiesten aikeille tukun vasta-argumentteja. He
puolustivat kaupungin budjetin mittakaavassa pieniä etuuksiaan järjestämällä
lehdistötilaisuuksia, kirjoittamalla mielipidekirjoituksia, esiintymällä
radiohaastatteluissa ja ottamalla yhteyttä kaupunginvaltuutettuihin.
Samat vanhemmat keräsivät Untolaa puolustavaan adressiin
nimiä ja luovuttivat sen kaupunginjohtajan johtamalle
vastaanottokomitealle. He loivat
Facebookiin julkisen ryhmän, joka sai lyhyessä ajassa suuren joukon jäseniä – myös
kaupunginvaltuutettuja. Ryhmässä käytiin vilkasta, mutta avointa ja rakentavaa
keskustelua lapsiperheiden tilanteesta kaupungissa.
Ja kuin pisteeksi iin päälle vanhemmat järjestivät
mielenosoituksen kaikkien keravalaisten lasten ja nuorten puolesta. Ilta oli sama,
jolloin kaupunginvaltuusto lopulta nuiji, kaupunginhallituksen esityksestä,
Untolan ja kuntalisän lakkauttamisaikeet nurin.
Keravalaiset lapsiperheet ottivat ottelussa selkeän erävoiton 1-0.
Urheilussa kikkakolmosilla on harvoin (kai) käyttöä. Kuntapäätöksenteossa
erävoitto ei olisi kuitenkaan mahdollinen ilman pelaajia, jotka katsovat kaikki lopulta samaan maaliin.
Positiivinen ja rakentava energia synnyttää lisää
positiivista energiaa. Reiluilla pelisäännöillä pelanneet vanhemmat saivat
vastustajat puolelleen.
Vanhemmat ovat saaneet vajaan kuukauden huokaista
helpotuksesta, mutta nyt seuraakin yhteisöllisyyden kumpuamisen paras osa: se
ei ota päättyäkseen, ei sitten millään, vaikka tavoitteet on saavutettu.
Samat
vanhemmat suunnittelevat jo kovaa vauhtia pop up –kahvilaa Untolaan tulevana
ravintolapäivänä 17.5. Suunnitelmat ovat pitkällä myös mahdollisen
Untola-festivaalin järjestämiseksi elokuussa.
Vanhempien hyvää energiaa on tuhlattavaksi uusiin asioihin, ja nyt siitä pääsee osalliseksi koko kaupunki.
Miten tämän
saisi monistettua myös muualle?
 |
| Kiitos, toteavat Untolan leikkikoulun lapset parisen viikkoa sitten Keravalla. |
PS. Untolan rappusten kaidetta koristaa kaunis neulugraffitityö, joista pieni vilaus on nähtävissä myös Kerava News -lehden artikkelissa. Installaatio on keravalaisen Raija Kallioisen käsialaa.
Kallioinen halusi toteuttaa "kukkamielenosoituksen", koska hänen, nyt jo varttuneet, lapsensa ovat olleet aikanaan Untolassa. - Halusin viedä graffaukset kiitokseksi ja kannustukseksi sille, että Untolasta saisivat nauttia tämänkin päivän lapset, Kallioinen toteaa.
