Olen päässyt talven aikana lähes aitiopaikalta seuraamaan positiivisen hengen ja yhteisöllisyyden kumpuamista.Seurantatyön tuorein tulos on luettavissa tänään kaikkiin keravalaisiin kotitalouksiin jaettavassa Kerava News -lehdessä. Sen näköislehti on luettavissa täältä.

Olen katsellut tätä kaikkea hämmästyneenä, mutta myös iloisena ja, kyllä kyllä, hieman kateellisenakin. Mistä ihmeestä moinen me-henki oikein syntyy ja mitä siitä kaikkine sivuvaikutuksine lopulta kumpuaa?

Vuoden vaihteessa joukko keravalaisia vanhempia sai  – omien sanojensa mukaan hieman vaivihkaa ja puun takaa – tietää, että heidän lapsiaan koskevia etuuksia ollaan kaupungissa heikentämässä. 

Ja nyt ei puhuttu pienistä leikkauksista: Keravan ainoa päivittäin avoimen päiväkodin hengessä toimiva leikkikoulu Untola ja ns. Kerava- eli kuntalisä aiottiin lakkauttaa, kokonaan.

Joukossa oli myös muita lapsiperheitä koskevia supistusuunnitelmia. Aikeet etenivät talven aikana kovaa vauhtia päätöksenteon rattaissa.

Muutama vanhempi mietti leikkipuistokeskusteluissa, että esitetyt leikkausaikeet eivät voi olla mahdollisia. Huoli Untolasta oli kova, sillä jo se itsessään omalla olemassa olollaan loi turvallisuutta ja yhteisöllisyyden tunnetta lapsiperheiden keskuudessa. Kuten arvata voi, myös kuntalisän lakkauttaminen olisi tiennyt ongelmia monille pienituloisille vanhemmille.

Vanhempien keskuudessa kumpusi lyhyessä ajassa ”vain minun kuolleen ruumiini yli” –henki.  Henkeä kohottamaan mukaan liittyi uusia ja taas uusia vanhempia, joista voimavarat yhdistettynä nousi ennennäkemätöntä voimaa.

Mitä tästä kaikesta seurasi? Vanhemmat rynnistivät julkisuuteen moniäänisesti ja latasivat virkamiesten aikeille tukun vasta-argumentteja. He puolustivat kaupungin budjetin mittakaavassa pieniä etuuksiaan järjestämällä lehdistötilaisuuksia, kirjoittamalla mielipidekirjoituksia, esiintymällä radiohaastatteluissa ja ottamalla yhteyttä kaupunginvaltuutettuihin.

Samat vanhemmat keräsivät Untolaa puolustavaan adressiin nimiä ja luovuttivat sen kaupunginjohtajan johtamalle vastaanottokomitealle.  He loivat Facebookiin julkisen ryhmän, joka sai lyhyessä ajassa suuren joukon jäseniä – myös kaupunginvaltuutettuja. Ryhmässä käytiin vilkasta, mutta avointa ja rakentavaa keskustelua lapsiperheiden tilanteesta kaupungissa.

Ja kuin pisteeksi iin päälle vanhemmat järjestivät mielenosoituksen kaikkien keravalaisten lasten ja nuorten puolesta. Ilta oli sama, jolloin kaupunginvaltuusto lopulta nuiji, kaupunginhallituksen esityksestä, Untolan ja kuntalisän lakkauttamisaikeet nurin.

Keravalaiset lapsiperheet ottivat ottelussa selkeän erävoiton 1-0.

Urheilussa kikkakolmosilla on harvoin (kai) käyttöä. Kuntapäätöksenteossa erävoitto ei olisi kuitenkaan mahdollinen ilman pelaajia, jotka katsovat kaikki lopulta samaan maaliin.

Positiivinen ja rakentava energia synnyttää lisää positiivista energiaa. Reiluilla pelisäännöillä pelanneet vanhemmat saivat vastustajat puolelleen.

Vanhemmat ovat saaneet vajaan kuukauden huokaista helpotuksesta, mutta nyt seuraakin yhteisöllisyyden kumpuamisen paras osa: se ei ota päättyäkseen, ei sitten millään, vaikka tavoitteet on saavutettu. 

Samat vanhemmat suunnittelevat jo kovaa vauhtia pop up –kahvilaa Untolaan tulevana ravintolapäivänä 17.5. Suunnitelmat ovat pitkällä myös mahdollisen Untola-festivaalin järjestämiseksi elokuussa.

Miten tämän saisi monistettua myös muualle?

PS. Untolan rappusten kaidetta koristaa kaunis neulugraffitityö, joista pieni vilaus on nähtävissä myös Kerava News -lehden artikkelissa. Installaatio on keravalaisen Raija Kallioisen käsialaa.

Kallioinen halusi toteuttaa "kukkamielenosoituksen", koska hänen, nyt jo varttuneet, lapsensa ovat olleet aikanaan Untolassa. - Halusin viedä graffaukset kiitokseksi ja kannustukseksi sille, että Untolasta saisivat nauttia tämänkin päivän lapset, Kallioinen toteaa.