Kelaa hei - tee unelmista totta

Eilen hektisen maanantaipäivän jälkeen Rouva Sana viipotti illaksi vielä Keravalle. Siellä tämän hetken kuuluisin ristiretkeilijä, Kill Armanista ja sittemmin monesta muusta tempauksesta tutuksi tullut tv-tähti Arman Alizad, oli lupautunut kertomaan unelmista, niihin uskomisesta ja niiden toteutumisista.

Vaikka reilun tunnin mittainen luento - joka oli kyllä hauska ja lennokaskin; Alizad rakastaa mustaa huumoria ja itseironiaa, ja se jos jokin uppoaa Rouva Sanaan - tuntui äkkiseltään kahden tv-ohjelman kiillotetulta mainospuheelta, löytyi korvia höristelemällä myös syvällisempää sanomaa.

Alizadille itselleen tv-ohjelma Kill Arman oli aikanaan esimerkki omiin unelmiin uskomisesta. Kukaan, kirjaimellisesti kuulemma kukaan, ei uskonut missään vaiheessa ohjelman onnistumiseen. Tv-sarjan tekijäkaksikko, Alizad ja Tuukka Tiensuu, joutuivat kuvaamaan sarjan ensimmäisen osan omalla riskillä, eikä sarjan jatkosta ollut varmuutta.

Historia osaa kuitenkin jo kertoa, miten tv-sarjan ja miesten lopulta kävi. Arman Alizad on tällä hetkellä muun muassa eräs maamme suosituimmista tv-tähdistä ja luennoitsijoista.

Miten Alizad sitten lopulta teki yhdessä hyvän ystävänsä kanssa unelmistaan menestystarinan? Tinkimättömyydellä, periksiantamattomuudella ja kirjaimellisesti lapsenuskoisella luottamuksella omia unelmiaan kohtaan.

-  Jos olet jotakin mieltä, voi olla varma, että maailmassa on tuhansia ihmisiä, jotka jakavat saman ajatuksen, sanoi Alizad.

Nämä ihmiset eivät vain tule ensimmäisenä, toisena, eivätkä välttämättä vielä kolmantenakaan vastaan.  Unelmien toteutuminen vaatii Alizadin mukaan työtä ja taas työtä – sekä loputonta intohimoa.

Yhtä suurella sydämellä Alizad tuntuu suhtautuvan myös työkavereihinsa. Hyvän tiimin ominaisuuksiksi hän listaa luottamuksen, toisen puolustamisen aina ja kaikessa, aidon välittämisen sekä sydämellä ja sydämestä puhumisen.

Seuraava lista ohjaa Alizadia unelmien toteuttamisessa: 
  1. Nöyryys
  2. Kunnioitus
  3. Uteliaisuus
  4. Välittäminen
  5. Lapsenmielisyys
  6. Mielikuvitus
  7. Rakkaus työhön
  8. Luottamus (itseen ja toisiin)

 Nappaa itsellesi sopivat, laadi oma listasi ja lähde sen kanssa kohti kesää!

Arman Alizad ja yksi hänen unelmistaan: tv-sarja.



Ei kommentteja

Jaa blogikirjoitukseen liittyvä ajatuksesi, anna palautetta, lähetä salainen viesti, kerro tarina. Kaikista näistä: iso, lämmin kiitos!