Pysäköintialueiden tunarit - ja muita suuttumuksen aiheita

Nyt on Rouva Sana hyvin, hyvin vihainen. Turha on kieltää - joskus vieraat ihmiset voivat nostattaa suuttumuksen, lähes pyhän raivon pintaan.

Rouva Sanan kiukun kohteena ovat ahtaat parkkiruudut ja välinpitämättömät, suorastaan omahyväiset ihmiset.

Onko yhdistelmä sinulle tuttu? Aavistatko jo kiukkuni aiheen?

Jos haluaisi, aiheesta voisi suuttua lähes päivittäin, kuten alkuviikon kokemukset osoittavat.

Maanantai-iltana Järvenpäässä liikuntakeskus Piirosen pysäköintialueella Rouva Sana sai tehdä hengityksen pidättämisen Suomen ennätyksen yrittäessä sulloutua joogatunnin päätteeksi autoon.

Miksi? Koska viereen myöhemmin pysäköinyt autoilija tuntui arvostavan vain sitä, että hän itse pääsee autostaan ulos.

Eilen tiistaina hotellli Rivolin pysäköintipaikalla Järvenpäässä Rouva Sana tiiraili jo autoon hypätessään, että kas vain, omituisen ahtaaseen koloon on viereinen autoilija pysäköinyt (sanomattakin on tietysti selvää, että puolet pysäkointialueesta loisti samaan aikaan tyhjyyttään).

Rouva Sana siis pähkäili, että ni-in, kuinkahan kukaan kuljettaja voi päästä autostaan ulos noin ahtaassa välissä kolhimatta muita?

No, kotona selvisi, että eipä hän ollutkaan. Rouva Sanan auton oikeanpuoleisessa etuovessa hohti viiltavä, punainen naarmu ja lommo.

Rouva Sanan tapauksessa kiukun aiheena ei ole huoli auton kohtalosta, ehei, Rehellisesti sanoen on onni ja ilo omistaa niin vanha auto, että pienet kolhut tekevät siitä vain persoonallisen.

Kyse on pikemminkin periaatteesta. Millainen ihminen on niin omahyväinen ja välinpitämätön, että hän ei kunnioita toisen omaisuutta?

Kuka pitää omia kiireitään niin arvokkaina ja tärkeinä, että matkalla ulos autosta ei huomaa ja arvosta viereen pysäköityä ajoneuvoa - olipa se sitten millainen kottero tahansa.

Vai mitä mieltä sinä olet? Onko sinulla omakohtaisia kokemuksia pysäköintialueiden tunareista?
'
Huomio, punaisen henkilöauton kuljettaja! Jos tunnistat itsesi tästä tekstistä ja tunnustat kolhineesi Rouva Sanan mustaa menopeliä Järvenpäässä tiistaina, vähintä mitä voit korvaukseksi tehdä: käypä kommentoimassa Rouva Sanan edellistä blogipäivitystä.

Kiitos!

Ei kommentteja

Jaa blogikirjoitukseen liittyvä ajatuksesi, anna palautetta, lähetä salainen viesti, kerro tarina. Kaikista näistä: iso, lämmin kiitos!