Ollaan vapaita

Ei elämän lopulta tarvitse olla niin kovin monimutkaista. Maistuvin arki on aika yksinkertaista, sellaista iisiä.

Kesä jatkuu, aurinko lämmittää kasteista nurmea, viljapellot tuoksuvat, järvivesi on yhä lämmintä ja viikonloppu on alkamassa.

Simppeliä.
Jos sokeena juoksee, vaan pelaa aikaa,
unohtaa, että maailmassa on taikaa.
Istu alas ja kuuntele elämää,
se on tässä ja nyt, ei enempää.

Oletko sinä käynyt katsomassa elokuun alkupuolella ensi-iltansa saaneen kotimaisen elokuvan Ollaan vapaita?

Suosittelen.

Rouva Sana on vieläkin eilisillan tunnelmissa.

Ollaan vapaita on kaunis, herkkä ja hauska elokuva, poikkeuksellinen monella tapaa.

Mietin monta kertaa illan aikana, miten levollista on seurata niin hyväntahtoista ja -tuulista elokuvaa - elokuvaa, jossa ei sen vaikeasta aiheesta huolimatta syytetä ketään.

Ollaan vapaita: Henri (Riku Nieminen), Selja (Maria Ylipää), Iisa (Pihla Maalismaa) ja Leo (Johannes Brotherus).
(Kuva: Filmikamari)
Ollaan vapaita -elokuvan kaikki henkilöt elävät, ovat, luovivat läpi erilaisten ihmissuhteiden, rakastavat, riitelevät ja huomaavat, miten onni ja arjen ilo on ihan vieressä, elämän yksinkertaisissa asioissa.

Maailma ei tuu olemaan koskaan valmis,
katso huomista, näe se on kaunis.
Totutuus voi olla unelmaa vastaan,
mut siihen unelmaan me hullut uskotaan.

Elokuvan tarina sijoittuu kolmen noin kolmikymppisen nuoren kommuuniin Helsingissä - tai no, heistä yksi, Iisa (Pihla Maalismaa) on kyllä parikymppinen.

Kommuunin elämä menee sekaisin, kun Seljan (Maria Ylipää) 16 vuotta sitten synnyttämä ja adoptoivaksi antama poika Leo (Johannes Brotherus) saapuu ilmoittamatta biologisen äitinsä luo.

Selvää on, että Leon ilmaantuminen saa Seljan miettimään elämäänsä uudestaan, mutta yllättävä teinivieras koettelee Seljan suhdetta myös hänen poikaystäväänsä Tomiin (Peter Kanerva) ja parhaaseen ystävään Henriin (Riku Nieminen), jopa adoptiovanhempiin.

Eikä hetkeen helpolla pääse oikeastaan kukaan.

Mutta entä sitten? Kuka tässä elämässä oikeastaan pääsee.

Mitä elämä on, sitä elämä on,
elämäni tarkoitus kuoleman karkotus.
Sitä elämä on, mitä elämä on.
Tänään on kaunista, nauti siis matkasta.

(Kuva: Filmikamari)




Ollaan vapaita on klassinen esimerkki elokuvasta, joka täyttää kaikki Aristotelen katharsiksen merkit. Ainakin Rouva Sanan tunne puhdistautumisesta oli täydellinen.

Olisi yhdelle elokuvalle kyllin onnistuneessa stoorissa ja näyttelijäsuorituksissa, mutta kun ei tässä vielä kaikki.

Ollaan vapaita on ehtinyt niittää mainetta musiikistaan ja voi pojat, aivan aiheesta.

Elokuvan musiikki on kaunista, ihanaa, taivaallista... muutamassa kohtaa oikeastaan jo aika täydellistä (Kerkko Koskisen biisi on helppo tunnistaa, vink vink).

Elokuva ei ole musikaali. Se on musiikilla ryyditetty. Niissä on vissi ero.

Tässä elokuvassa repliikit puhutaan ihan normaalisti ja vasta kohtausten välissä lauletaan. Biisejä on huimat 13. Vastaavanlaisia leffapläjäyksiä on Suomessa tehty harvoin, jos koskaan.

Kun musiikin taustalta sellaisia nimiä kuin edellä mainittu Kerkko Koskinen, Paula Vesala, Lauri Ylönen, Sanni tai Olavi Uusivirta, voi jo kuulematta olla lähes varma, että ei jälki ei voi olla kovin huonoa.

Ja vaikka Rouva Sana ei Helsingissä asukaan, oli virkistävää pitkästä aikaa katsoa rehellistä, onnellista ja kaunista kesäelokuvaa omasta pääkaupungistamme.

Tämä rouva odottaa jo siis malttamattomana leffan dvd-versiota. Sen hän kipaisee ostamassa heti, kun se saapuu kauppohin ja fiilistelee suvisissa tunnelmissa läpi talven.

Sillä mitä elämä on, sitä elämä on.


Vaikka kesä jatkuu, menepä siis viikonloppuna elokuviin. Kesä jatkuu nimittäin senkin jälkeen.


Taivas on meille auki,
se, et on mahdollista kaikki.
Vaikket tietäis mitä sä etsit,
hei, älä huoli,
säkin tunnet kun sä sen löydät,
ota siit kii.

Aurinkoista oloa!

Ollaan vapaita kuuluu edelleen Finnkinon ohjelmistoon ympäri Suomen. 
Keskisellä Uudellamaalla elokuvan voit käydä katsomassa 
elokuvateatteri Studio 123:ssa Järvenpäässä.
Elokuvan soundtrack on kuunneltavissa Spotifyssa.


Kursiivilla tekstin väliin merkityt osuudet ovat Ollaan vapaita -elokuvan kappaleista
Elämän tarkoitus ja Taivas on meille auki.

6 kommenttia

  1. Kiva kuulla positiivinen palaute elokuvasta. Tähän asti olen kuullut vain noita ei niin mairittelevia kommentteja.
    Aurinkoista viikinloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, en tiedä, missä piireissä sitten liikun, kun omiin korviini on kantaunut vain positiivista palautetta leffasta ja siksi minunkin piti sännätä se katsomaan vielä, kun ehtii. Sound trackin on veivattu läpi moneen kertaan eilisillan jälkeen.

      Mutta ehkä taas vain näin paljastuu, että olen henkisesti enemmän kolkyt- kuin nelkytplus, jolla on ikuinen kaipuu sisäiseen vapauteen ;).

      Riemukasta viikonloppua Outi!!

      Poista
  2. Katselulistalla on! Mahtavaa kuulla, että on kaunis hyväntuulen elokuva. Elokuvissa käynti on yleensä aina "puhdistautumista" nollaamista. Olen yleensä sellainen koko ajan hieman pulssi korkealla läpättävä ihminen, elokuvissa ei voi räplätä kännyä, ei oheistoimintoja, vain elokuvanäytäntö ja minä, sielu lepää. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sinäpä se Tiia hienosti sen kiteytit: nollaaminen, "puhdistautuminen" on oiva tiivistys leffakäyntien parhaimmasta puolesta. Ja tosiaan parastahan siinä myös on se hetki yksinomaan itselle ilman mitään muita sijaistoimintoja. Jes Tiia <3!

      Poista
  3. Kuulostaa siltä, että tämä leffa täytyy laittaa katselulistalle. Hyväntuulen elokuvat ovat juuri sitä mitä tykkään katsoa ja hyvä musiikki on iso plussa. Kiitos vinkistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tällaista musiikkia tällaiseen tapaan esitettynä et ole leffassa tuskin suomalaisittain tehtynä kokenutkaan. Leffan rakenne on aika ainut laatuaan. Suosittelen. Ja voi elämä, miten kauniisti yksinomaan Maria Ylipää laulaa.

      Kiva Anu muuten, kun kävit kommentoimassa <3!

      Poista

Jaa blogikirjoitukseen liittyvä ajatuksesi, anna palautetta, lähetä salainen viesti, kerro tarina. Kaikista näistä: iso, lämmin kiitos!