Vaikka ei aina uskoisikaan, Rouva Sanasta löytyy tähän aikaan vuodesta aimo annos rehellistä kunnon marttaa.
Oi, tämä ihana satokauden kirkkain ja kuulain hetki.
Kotimaiset marjat ja kasvikset ovat yksinomaan silmillä nautittuna suloinen näky ja todellinen vitamiinipommi. Ja vielä parempaa, jos nämä sadonkorjuuherkut saa kannettua omasta pellosta (tai lähimetsästä).
No joo, vaikka kieltämättä jossain kohtaa lähes loputtomalta tuntuva pakastaminen, pussittaminen, hilloksi keittäminen ja tölkittäminen maistuu täydeltä puulta (papukaijamerkki rintaan sille, joka nauttii tästä työstä vielä syyskuussakin), mutta kukapa se ei uurastasi edessä olevien talven kovien pakkasten vuoksi.
Sillä siksihän sitä marja- ja kasvissatoa hillotaan, eikö?
Mutta kumma juttu, yksi on aina varmaa: ennemmin tai myöhemmin kesäkurpitsa punkeaa aina satoa ylitse tarpeiden.
Siksi otin muutama viikko sitten enemmän kuin suurella kiitollisuudella vastaan Kivi ja kakku -bloggaajakollegani ohjeen kesäkurpitsahillosta.
Sillä kas, vaikka olen valmistanut vuosien aikana kesäkurpitsasta lähes kaikkea mahdollista, hilloa en ole koskaan kokeillut.
Tämän sitruunaisen herkkuhillon ohjeen löydät täältä. Suosittelen. Ehdottomasti!
Jääkö sinulle vielä kesäkurpitsaa yli tarpeiden? Tölkitä loppu pikkelsiksi.
Suosittelen, sitäkin.
Jopa niin suurella kokemuksen rintaäänellä, että viime kerralla oma hammaslääkärini jo vihjaisi, että tänä syksynä rouva voisi jättää pikkelsöinnin hieman vähemmälle: etikka kun kuulemma pitkään ja runsaasti nautittuna vaurioittaa hammaskiillettä.
Mutta ei tämä rouva ihan kokonaan ilman kesäkurpitsapikkelsiä voi olla. Lupasin vähentää, mutta en unohtaa kokonaan.
Tämän suosikkiohjeen resepti tulee tässä:
Kuumenna muun liemen mukana sekin,
4 comments
Rouva on ollut ahkerana! Ihanan kamalaa tämä säilöntäsesonki ;)
VastaaPoistaNo niin on ;). Mutta kohta tämä hilloaminen saa luvan loppua. Enää ei muuta kuin syyskuun alkupuolella omenat. Ja no, ehkä vähän punajuuria. Ja se maalta tuomani kurpitsa ja...
PoistaTuota kesäkurpitsasta tehtyä hilloa pitää kyllä testata.
VastaaPoistaMukavaa alkanutta viikkoa!
Testaapa ihmeessä :). Hillo on niin hyvää, että mietin jo nyt, että pitäisikö sitä tehdä lisää... Sitä on meinaan syöty. Ihan vähän. Tai aika paljon.
PoistaJaa ajatuksesi, anna palautetta, kerro tarina. Kiitos, että viestit!