Seis, kuka loukuttikaan hiiret?

Järvenpään teatterin vuosi on ollut jännityssävytteinen.

Sattumaa tai ei, ensin keväällä - ja vielä hetken aikaa tänä syksynäkin - teatterin näyttämöllä nähtiin huikea klassikkostoori Mustapukuinen nainen

Nyt estradin on vallannut ei sen enempää eikä vähempää kuin edellistäkin klassikompana tunnettu Agatha Christien Hiirenloukku.

Ja yhtäkkiä Rouva Sana huomaa ilmassa tapahtuvan kummallisia asioita. Ihminen, joka ei ole koskaan oikein piitannut dekkareista, missään muodossa, nauttii jo toisen kerran lyhyen ajan sisällä näkemästään.

Hiirenloukun sanotaan olevan pisimpään Lontoossa yhtäjaksoisesti esitetty näytelmä. Sen 60. esitysvuosi tuli täyteen vuonna 2012, ja näytelmää esitetään kaupungissa tiettävästi edelleen.

Järvenpään teatteri
Ylikonstaapeli Trotterilla (Kalle Tahkolahti) on käsitys, kuka murhaaja on.
(Kuva: Järvenpään teatteri/Sami Lamberg)



























Kuten kaikissa klassikoiksi taipuvissa tarinoissa, myös Hiirenloukussa oli aineksia ajattomuuteen jo syntyessään. Näytelmän taustalla on tositapahtumiin perustuva tarina kasvattiperheeseen annetusta lapsesta ja hänen hyväksikäytöstään 1940-luvulla.

Itse näytelmässä ei kuitenkaan käytetä lasta hyväksi vaan avataan majatalo, ja nuoripari (Sanna Laine ja Mikko Korhonen) odottaa ensimmäisiä vieraita saapuvaksi.

Keskeltä lumipyryä sisään astuva vierasjoukko ei olekaan ryhmä tavallisia matti ja maija meikeläisiä vaan tuntuu, että heistä jokainen on paossa jotain.

Katsojan kannalta epäilyttäväksi tilanteen näytelmässä tekee se, että:

a) edellisenä päivänä majatalon lähistöllä on murhattu nainen
b) poliisi vihjaa murhaajan löytyvän majatalosta ja
c) "kolmea hiirtä" etsivän murhaajan toinen loukku napsahtaa yllättäen majatalossa.

Jännittävintä Hiirenloukussa on Christien tyylille uskollinen tapa punoa näytelmän henkilöiden ylle sellainen joukko sekalaisia juonia ja tarinoita, että lopulta kenellä tahansa heistä on syy toimia murhaajana.

Hiirenloukku
Kun majatalo on omituisia vieraita täynnä, kuka tahansa voi olla syyllinen:
herra Paravicini (Ari Toropainen) tai jopa majatalon emäntä (Sanna Laine) itse.
(Kuva: Järvenpään teatteri/Sami Lamberg)


Elokuvan Annelin ja Onnelin talvi -huumassa tuntuu hyvältä päästä seuraamaan näytelmää, jonka lavastukseen, puvustukseen ja - kyllä, sanon sen taas kerran - esteettisyyteen on silmin nähden satsattu.

Ei näyttelijäsuorituksissa mitään vikaa ole.

Seppo Halttusen ohjauksessa muun muassa Kalle Tahkolahti on topakkana ylikonstaapeli Trotterina, Olli Tamminen ilmiömäisen hysteerinen ja omalaatuinen Christopher Wren ja Paula Peltola kuin eteerinen Marlene Dietdrich neiti Casewellinä.

Silti tällä kertaa kuitenkin oikeastaan eniten nautin Mikko Rantasen huikean hienosta lavastuksesta, Sinikka Zannonin istuvasta pvustuksesta sekä Maiju Tuovilan osuvasta maskeerauksesta ja kampauksista.

Että pieni ja piskuinen, harrastajavoimin pyörivä teatteri saa näyttämönsä näyttämään kuin Kansallisteatterin Saiturin joulussa.

Se on kuulkaa paljon se. Erittäin paljon!

Huikeaa sanoo Rouva Sana.

Järvenpään teatteri
(Kuva: Järvenpään teatteri/Sami Lamberg)


Hiirenloukku-näytelmä Järvenpään teatterissa 13.12. asti. 
Syksyn esitykset ovat loppuunmyyty. 
Esitykset jatkuvat ensi keväänä. 

Rouva Sana näki Hiirenloukun kutsuvieraslipulla.

2 kommenttia

  1. Kuulostaa hyvältä näytelmältä/tarinalta ☆
    Mä tykkään dekkareista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hiirenloukku on klassikko ja ehtaa Agatha Christieta :).

      Poista

Jaa blogikirjoitukseen liittyvä ajatuksesi, anna palautetta, lähetä salainen viesti, kerro tarina. Kaikista näistä: iso, lämmin kiitos!