Hiljaa ääneen lausutuista unelmista - tähän aikaan tänä vuonna

Myönnetään.

Rouva Sana on jäänyt jollakin skitsolla tavalla koukkuun Tähän aikaan ensi vuonna -tv-ohjelmaan.

Tai korjataan heti alkuun toteamuksesta kumpuava väärinkäsitys: en todellakaan asetu varta vasten katsomaan tv-ohjelmaa. En todellakaan.

Arjessa on paljon mielekkäänpää ja merkityksellisempää tekemistä kuin yhden tosi-tv-sarjan tuijottaminen.

Unelmat

Mutta sattuipa kerran niin, että jumppatunnin jälkeisessä, tajunnanvirran seisottavassa tilassa selailin tv-kanavia, - tiedäthän, siis sellaisessa, jossa päässä ei liiku toviin yhtään järkevää ajatusta ja tekee mieli vain istua ja tuijottaa eteensä ajattelematta ilman vaatimuksia -, ja jämähdin katsomaan ensimmäistä televisiossa vastaan tulevaa ohjelmaa.

Oli silkka sattuma, että se oli Tähän aikaan ensi vuonna.

Jokin taika ohjelmassa kuitenkin oli.

Olen löytänyt itseni sittemmin usein jumpan tai juoksulenkin jälkeen telkkaria tuijottamasta - meillä kun on selvästi samanlainen rytmi, Tähän aikaan ensi vuonna -ohjelmalla ja minulla siis.

Ohjelmassa viehättää sen lähes naurettavan yksinkertaiseksi hiottu teema: vieras lausuu napakasti ja ytimekkäästi ääneen oman unelmansa, ja hän saa sen toteuttamiseen aikaa yhden vuoden.

Katsojat kuulevat tuloksen heti, ilman mainoskatkoa.

On ollut lähes sydäntä pakahduttavaa seurata, kuinka tähän aikaan -oven taakse kadonneista astelee esiin lähes poikkeuksetta oman unelmansa upealla ja usein ainakin minun silmiini ja korviini lähes mahdottomalta tuntuvalla tavalla toteuttaneita kansalaisia.

Ei ole salaisuus, että ääneen lausutuissa unelmissa, itselleen sanotettujen toiveiden ja niiden toteutumisen välillä on vinha taika. Sitä yleensä saa, mitä tilaa, juu sii.

Ja sen ohjelma totisesti näyttää. Ei mikään merkityksetön juttu lainkaan.

Unelmat


Tein viime vuoden loppupuolella tiliä itseni kanssa - no, niin kuin aina vuodenvaihteessa -, ja tiesin kovin tarkkaan, mihin suuntaan halusin alkavaa vuotta ohjata.

Laadin itselleni aarrekartan tulevasta vuodesta, ja rakettien loisteessa loihdin ilmoille ääneen sanottaen muutamia toiveitani - ehkä unelmiksikin niitä voisi kutsua.

Alkoi arki. Talven pitkät kuukaudet olivat kuin kivireen vetämistä muunkin kuin lumen ja pakkasen vuoksi.

Hakkasin päätäni seinään, karjuin unelmieni perään, minne ne ovat jääneet jumittamaan - ja tuskastuin.

Olin valmis luovuttamaan. Paiskaamaan hanskat tiskiin. Sanoa, että se oli kuulkaa sitten siinä. Roikkukaa, missä roikutte, samperin unelmat.

Mutta elämä on usein arvoituksellinen.

Juuri kun itse vähiten odotin, se heitti yllättäen ja nurkan takaa suoraan eteeni ihana ja inspiroivan ihmisen - sanotaan tässä tarinassa vaikka muuan Kuningattaren.

Upean, viisaan, elämää nähneen, naisia kohti menestystä ja vaurastumista johdatelleen Kuningattaren.

Hän antoi omien unelmiensa toteutumisen keskeltä yhden vinkin: usein auttaa, kun lakkaa pingottamasta. Lakkaa raivaamasta tietään jatkuvasti kohti sitä, mitä eniten haluaa.

Että riittää, kun unelmat on lausuttu ääneen, ja uskaltaa heittäytyä sen jälkeen virran vietäväksi. Viipyillä ja katsoa minne virta vie. Yleensä se vie oikeaan suuntaan, kun luottaa.

Olin pihalla kuin koko talven ulkona raatanut työmies. Mietin, että helppohan sinun on siinä sanoa, hei.

Sinun unelmasi ovat sinun, ja minun ovat minun. Niissä on vissi ero. Niin kuin siinä, että toisen unelmat toteutuvat ja toisen ei.

Olin ajautunut tilaan, jossa virta oli peittää pääni. Sellaisia näköaloja voi kutsua jo lähes näköalattomiksi. Ei sellaisessa pauhussa enää heittäydytä kovin helposti virran vietäväksi.

Mutta ilmeisesti jokin jäi itämään yhteisestä keskustelustamme.

Lakkasin pingottamasta (kaunistelisin, jos väittäisin, ettei se ollut helppoa - rehellisesti, se oli niin helppoa, että olin valmis paiskaamaan unelmani romukoppaan), ja annoin mennä.

Päätin keskittyä siihen, missä olen hyvä, mitä osaan ja mistä minut tunnetaan. Kai sitä voisi näin jälkikäteen kutsua terveeksi itsesuojeluvaistoksikin.

Siinä olotilassa ymmärsin, että jos mikään maailmankaikkeuden nurkka ei olisi kuulolla unelmieni osalta, enpä ainakaan pettyisi. Maailma kulkisi omalla radallaan ja omalla painollaan unelmieni toteutumattomuudesta huolimatta.

Ja kas, yhtäkkiä alkoi tapahtua ihmeellisiä asioita.

Viikko toisensa jälkeen palaset, joista minulla ei ollut usein viikkoa, jopa päiviä aikaisemmin mitään tietoa, alkoivat loksahdella paikalleen aika ajoin lähes mielipuolista vauhtia.

Yksi palanen tuli tuolta, toinen täältä.

Unelmat


Mennyt toukokuun viikko oli kiistatta tähän astisista viikoista vuoden parhain. Jätän sille tänään kiitollisena ja haikeana hyvästit.

Viikossa kiteytyi innostavimmalla ja iloisimmalla tavalla kevään ajan kuplinut ääneen lausuttujen unelmien esityö.

Onnistumisia oli yhtäkkiä yhdessä viikossa monella tasolla, niin työrintamalla kuin omassa arjessakin, niin paljon, että keski-ikäistä rouvaa ehti ihan heikottaa.

Että mitä tämä oikein tarkoittaa? Mitä täällä NYT oikein tapahtuu - koko pitkän ja pimeän talven jälkeen?

Vaan mitä menneestä vajaasta puolivuotisesta ja unelmien metsästysretkestä olen sitten oppinut?

Ainakin sen, että meidän jokaisen unelmat on tehty ääneen lausuen toteuttaviksi. Lähes mikä tahansa on mahdollista, jos itse tahdot niin.

Mutta unelmien perässä ei voi juosta vaan niiden eteen pitää tehdä töitä, ja niiden pitää antaa tulla sinun luo.

Jos et usko, katso Tähän aikaan ensi vuonna ennen kuin se loppuu. Ohjelman tyypit tietävät sen ainakin.

Unelmat


PS. Lisää unelmoinnista ja unelmien toteutumisesta löydät hieman toisenlaisesta näkökulmasta Elizabeth Gilbertin Big Magic - uskalla elää luovasti -kirjan tarinasta.

Kurkkaa, jos et ole vielä lukenut. Saatan ottaa kirjan itsellenikin uudestaan luvun alle kesän aikana.

Lisää unelmoinnista löydät myös, kun kirjoitat blogin oikeassa sivupalkissa olevaan hakukenttään sanan aarrekartta.


Kuvat on ikuistettu Vanhankylänniemessä Tuusulassa sunnuntaina 20.5.2018.



2 kommenttia

  1. Ihanaa, että unelmistasi tulee totta. Sinä olet onnesi ansainnut <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihanista sanoistasi Outi <3!

      Rehellisesti sanottuna monen toiveen, ja unelmankin, sarjasta toteutumassa on kaksi (joista yksi liittyy kirjoittamiseen ja toinen matkailuun), ja loput odottavat vielä toteutumistaan, mutta: ne ovat nytkähtäneet pitkän talven jälkeen merkittävin harppauksin eteenpäin.

      Eikä kirjoittamiseen liittyvä vuoden mittainen unelma ole mikään salaisuus. Jo vuosi sitten unelmoin pitkästä kirjoittamisen treenijaksosta tänä kesänä, ja uutena vuotena päätin, että tänä kesänä teen kaikkeni sen toteutumiseksi.

      Ja niin se nyt toteutuukin: lähden kesäkuun ensimmäisellä viikolla kokonaiseksi viikoksi kirjailija Petri Tammisen kirjoittamisen ja tarinallistamisen oppiin. Tuskin maltan odottaa.

      Poista

Jaa blogikirjoitukseen liittyvä ajatuksesi, anna palautetta, lähetä salainen viesti, kerro tarina. Kaikista näistä: iso, lämmin kiitos!