Naisia, joita ajattelen öisin -teosta (2018, Otava) tarvitsee tuskin esitellä. 

Mia Kankimäen jo klassikoksi kohonnut teos on viipyillyt vuosien aikana lukemattomien lukijoiden yöpöydillä.

Kankimäki on teoksessaan elämänsä murroskohdassa ja lähtee seuraamaan unettomina yön tunteina ajattelemiaan naisia, eräänlaisia esikuviaan siis.

Olen kirjan fani. 

Kirjassa on jotain perustavaa laatua olevaa vastaansanomatonta naisrebeliyyttä, josta ei voi muuta kuin pitää (ja sitä paitsi kirja on taiten kirjoitettu niin kuin edeltäjänsäkin Asioita, jotka saavat sydämen lyömään nopeammin).

Minulle Kankimäen esikuvat ovat valtaosin entuudestaan tuntemattomia meidän yhteistä voimanaistamme lkaren Blixeniä lukuun ottamatta. 

Koen siitä huolimatta jonkinlaista sielunkumppanuutta Kankimäen kanssa. Naiset ovat pörräneet niin hänen kuin minunkin mielessäni.

En tiedä miksi, mutta olen (myönnän: osin jopa pakonomaisesti) kerännyt ja haalinut tietoa muutamista ajattelemistani naisista. 

Samalla olen miettinyt, mikä on saanut minut käyttäytymään niin.

Että eikö se nyt vain ole aika pöljää puuhaa. 

Fanittaa. Jotain voimanaisia.

Elämän murroskohdat vaativat
voimanaisia

En ole miettinyt omia voimanaisiani Kankimäen tapaan niinkään öisin, vaikka ihan liikaa unettomia öitä olen parin viime vuoden aikana viettänyt (ja silloin olen yksinkertaisesti vain pyörinyt lakanoissani ja laskenut epätoivoisesti lampaita...).

Olen ollut pikemminkin kiinnostunut omista voimanaisistani ja heidän tekemisistään (tähän väliin on pakko tasa-arvon nimissä lisätä, että en ole tietoisesti hyljeksinyt miesoletettuja; voimatyyppini sattuvat vain nyt olemaan naisia).

Samalla olen pohtinut, mitä voimanaiseni minulle viestivät. Miksi he ovat minulle niin merkityksellisiä kuin he ovat.

Ehkä elämän murroskohdat yksinkertaisesti vain vaativat vahvojen esikuvien läsnäoloa ja johdatusta, mene ja tiedä.

En ole (ainakaan vielä) ajatellut lähteä seuraamaan ajattelemiani naisia vaikka esimerkiksi muuan paikka Meksikossa hieman kuumotteleekin.

Olkoon tämä teksti, bloggaus, kunnianosoitus omille voimanaisilleni Kankimäen innoittamana. 

Siispä ohessa omat, ei yö- vaan voimanaiseni, ole hyvä. 

Naiset,

joita ajattelen.. usein

Venny Soldan-Brofeldt

Kuvataiteilija Venny Soldan-Brofeldt oli kirjaimellisesti oman aikansa rebel. 

Hän antoi piupaut pelkälle kotiäidin roolille aikana, jolloin naisten tuli valita joko perhe tai työ. Useimmat naistaiteilijan alut valitsivat perheen. Venny yhdisti ne.

Perhe (ja lapset ylipäätään: omat ja muiden) oli Vennylle kaikki kaikessa, mutta niin oli hänelle myös hänen oma luova työnsä. Hän ei tinkinyt sen tekemisestä silloinkaan, kun lapset olivat pieniä.

Venny oli aikaansa edellä. Hän teki sata vuotta sitten samaa, jota äidit tekevät juuri nyt.

Venny otti itselleen naimisiin mennessään yhdistelmäsukunimen ja piti sen, vaikka puoliso kirjailija Juhani Aho sittemmin suomensi oman sukunimensä.

Venny poltti piippua ja kulki housuissa aikana, jolloin se oli naisille suorastaan ennen kuulumatonta. Hän ei  välittänyt muiden puheista. 

Eipä hän välittänyt muiden puheista edes silloinkaan, kun oman puolison Juhani Ahon suhteesta Vennyn siskon Tillyn kanssa syntyi lapsi. 

Vaatisi aika paljon kanttia tänäkin päivänä toivottaa uskottoman puolison seuralainen ja heidän yhteinen lapsensa tervetulleeksi omaan perheeseen, olivatpa he sitten sukua tai eivät. 

Mutta Vennytoivotti (uskon, että pitkin hampain, mutta silti).

Venny muistuttaa minua siitä, että voin ja saan olla oman tieni kulkija ja elää itsenäistä ja itseni näköistä elämää muiden mielipiteistä piittaamatta.

Venny oli rock aikana, jolloin rock oli vain (uhka)rohkeimpien tapa olla läsnä omassa arjessaan ja ajatella.

Frida Kahlo

Kuvataiteilija Frida Kahlo on lähes Vennyn aikalainen, itsenäinen ja määrätietoinen taiteilija hänkin. 

Frida koki teininä rankan elämänkäänteen. Hän joutui raitiovaunuonnettomuuteen. Se jätti häneen lopun ikää kestävän leiman.

Frida kipuili paitsi oman taiteilijuutensa myös rakkauselämänsä kanssa. Niistä kumpikaan ei ollut yhtä virtaviivaista ja kitkatonta kuten ehkä Vennyllä ilmeisen paikoin oli. 

Avioliitto kuvataiteilija Diego Riveran kanssa oli Fridalle yhtä aikaa suolaa verta vuotaviin haavoihin, mutta myös parantava ja buustia antava sokeri.

Frida oli kuitenkin Vennyn kaltainen rebel. Tuntuu kuin Frida olisi huokunut koko olemuksellaan viestiä: älkää tulko minulle sanelemaan... 

Fridan tiedetään tupakoineen jopa omassa hääkuvassaan.

Frida oivalsi vennymäiseen tapaan, että hänellä on muutakin tehtävää elämässä kuin toimia miehen ja puolison muusana ja/tai kodin hengettärenä. 

Vaikka taiteilijuus ei ollut hänelle ehkä yhtä itsestään selvää kuin Vennylle (mene ja tiedä), ilmeisesti kuitenkin luomisen ja kertomisen pakko ajoi häntä ilmaisemaan itseään.

Frida oli taiteilija isolla teellä. Hän loi itsenäisen taiteilijauran ja ammensi siihen omista kokemuksistaan, mutta myös kärsimyksistään.

Minulle Frida on voimanainen, joka teki töitä omien tavoitteidensa mukaisesti kivusta ja ahdistuksesta välittämättä. Todellinen esikuva.

Frida eli kirjaimellisesti todeksi sen, kuinka ilo ja suru kulkevat käsi kädessä. Sen hän toi myös omassa taiteessaan esiin.

Muita voimanaisia

Muita voimanaisia, joita ajattelen ovat: kirjailija Karen Blixen, kirjailija Astrid Lindgren sekä kirjailija ja taiteilija Tove Jansson. 

Sattumaa tahi ei, he kaikki ovat Vennyn ja Fridan tapaan luovan työn tekijöitä ja oman tiensä määrätietoisia kulkijoita.

Blixen muutti Afrikkaan aikana, jolloin se oli ennen kuulumatonta, ja hän perusti uuteen maahan aika tavalla itsenäisen uuden elämän. Samalla hän eli tarinoista ja myöhemmin elätti niillä myös itseään. 

Lindgren synnytti avioliiton ulkopuolisen lapsen ja oli sittemmin yksinhuoltajana aikana, jolloin se oli ennen kuulumatonta.

Samaan aikaan hän onnistui luomaan mielettömän työuran (kirjoittamaan!) ja uskomattomien maailmojen kirjon.

Ja Jansson sitten. Hän eli oman näköistään elämää aikana, jolloin se oli kiellettyä ja ainakin erittäin ennen kuulumatonta ja silti loi, loi ja loi. 

Kaikkea. Ja paljon.

Aikamoisia tyyppejä kaikki tyynni.

Kelpaa heistä ammentaa. 

Oman elämänsä voimanainen... ainakin hetkittäin.