Rouva Sana on julkaisut oheisen, alla olevan kirjoituksen henkilökohtaisen Facebookin puolella alkuvuodesta. Koska teksti on edelleen ajankohtainen ja ansaitsee aiheensa puolesta tulla nostetuksi esiin uudelleen, julkaistaanpa se kertaalleen täällä blogissakin.
No, nyt on ennakkoluulotonta teatteria.
Ensin istuudutaan keskelle tapahtumien keskipistettä. Sitten paukahtaa korvia huumaava musiikki: on kuin olisi tullut keskelle kahden dj:n vetämää trance-klubikeikkaa. Ja yhtäkkiä ollaan megaluokan juhlissa, joissa ei säästellä vauhtia tai energiaa.
Nyt jos joskus tulisi nuorten aikuisten rynniä teatteriin. Jos Järvenpään Teatterin versio Viettelyksen vaunusta ei ole pari-kolmikymppisen teatterikansan mieleen, ihmettelen, mikä sitten.
Järvenpään Teatteri ei ole tottunut päästämään itseään helpolla, eikä se tee niin nytkään. Viettelyksen vaunu on klassikkoteos, joka hengittää ohjaajansa Samuli Reunasen johdolla 2000-luvun tahtiin niin voimakkaalla sykkeellä, että hitaampaa saattaa heikottaa.
Ylivoimaisesti parasta Viettelyksen vaunussa on härskin ennakkoluuloton käsittelytapa. Reunanen on ammattiohjaaja, ja hänet tunnetaan ohjaaja Kristian Smedsin jalanjälkiä, jos ei kulkevana, ainakin sivuavana teatterintekijänä. Reunasen ote näkyy teoksessa mehukkaalla sykkeellä.
Näytelmä ei olisi kuitenkaan mitään ilman Altti Uhleniuksen ja Mikko Sirenin musiikkia. Nyt se ei ole vain näytelmän tahdittaja vaan sillä on rooli: tärkeä, ellei lopulta tärkein. Äänimaisema kuljettaa tiskijukkien paukuttamana ja katsojien tärykalvoja säästelemättä klubikeikkojen, elokuvatunnelmien ja hämyisen saksalaisbaarin kautta jazzin syntysijoille New Orleansiin – ja kovaa kyytiä takaisin.
Tennessee Williamsin käsikirjoitukseen perustuvassa näytelmässä Blance DuBois (Outi Pippuri) saapuu pikkusiskonsa Stellan (Paula Peltola) ja hänen miehensä Stanley Kowalskin (Seppo Pirskanen) luo tuhlattuaan oman ja suvun omaisuuden. Rahattomana ja kodittomana Blance jumittuu sisarensa luokse, eikä kolmikon yhteiselo suju kitkattomasti.
Viettelyksen vaunu sisältää suuria tunteita: vihaa, pettämistä, mustasukkaisuutta ja väkivaltaa, mutta myös rakkautta, myötätuntoa ja anteeksiantoa. Ja mikäs siinä - ne ovat yhtä ajankohtaisia nyt kuin näytelmän syntymän aikoihin lähes 70 vuotta sitten.
Järvenpään Teatterilla on taito hallita roolitukset. Outi Pippuri vaativana Blancena on nappivalinta. Hän onnistuu roolin huikentelevaisuudessa ja haavoittuvuudessa niin taidokkaasti, että moni ammattilainen saisi ottaa hänestä mallia.
Niin, välillä sitä harhautuu pohtimaan, mitä järvenpääläiset saavat oman juomavetensä mukana – tai mitä Tuusulanjärveä peittävä harmaa (levä)massa oikein lopulta sisältää. Olen sanonut tämän ennenkin ja sanon sen taas: Järvenpäässä on poikkeuksellisen ammattitaitoinen harrastajateatteri.
Uutta vuotta on eletty hädin tuskin reilu kuukausi. Silti jo nyt Järvenpään Teatterin Viettelyksen vaunua voi hyvällä syyllä kutsua Vuoden Teatteritapaukseksi.
Älä missaa.
Viettelyksen vaunun esityksiä on Järvenpään teatterissa vielä 26.4. asti. Esitykset ovat olleet suosittuja. Kiiruhda kipin kapin nettiin, jos mielit saada vielä oman lippusi: www.jarvenpaanteatteri.fi.
Lukuaika
Lisää kommentti
0 comments:
Lähetä kommentti
Jaa ajatuksesi, anna palautetta, kerro tarina. Kiitos, että viestit!